tag:blogger.com,1999:blog-341599912024-03-12T20:18:01.994-07:00KeisarinnaNaistutkimuskriittinen blogiJussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comBlogger54125tag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-89914978616828468072008-05-09T05:42:00.000-07:002008-05-10T04:29:39.125-07:00Militantti feminismi ampuu itseään ja naistutkimusta jalkaanViime kuukausien tragikoominen naistutkimuskeskustelu sai ansaitsemansa lopun, kun <a href="http://ihmisluonto.blogspot.com/2008/04/tulva-lehden-haastattelu.html">Tulva-lehti</a> päätoimittajansa Anne Moilasen suosiollisen ohjauksen alla leimasi Osmo Tammisalon ja minut miesaktiiveiksi. Ikään kuin Keisarinna-pamflettimme tieteenfilosofinen kritiikki naistutkimuksen pseudotieteellisyyttä kohtaan olisi automaattisesti jonkinlainen poliittinen kannanotto. <br /><br />Tämän ohella meidät ja muutama muu henkilö tietenkin kylmästi leimattiin taantumuksellisiksi öykkäreiksi. Kuten useampi kirjoittaja Helsingin Sanomissa Patrik Austinin artikkelin jälkeen velloneessa keskustelussa totesi, on naistutkimus läpeensä politisoinut ala. Se on niin politisoitunut ja irti arkitodellisuudesta, että sitä kohtaan esitetty kritiikkikin väistämättä tuomitaan poliittiseksi taantumuksellisuudeksi. <br /><br /><a href="http://ihmissuhteet.blogspot.com/2008/05/tulva.html">Tulva-lehti</a> tekee arvaamattoman karhunpalveluksen koko naisasialiikkeelle korostetun aggressiivisella, vääristelevällä ja sensuurihakuisella lähestymistavallaan. Samalla kun tavallisten työtätekevien naisten yhteiskunnallinen asema ei mitenkään parane, feminismin julkinen kuva muuttuu entistä negatiivisemmaksi. Naistutkimuksen tasoonkaan Tulvan henkilöön käyvällä likasankojournalismilla ei ole mitään vaikutusta. Se vain todistaa täysin vailla epäilyksen häivää, että naistutkimus lieveilmiöineen muistuttaa enemmän uskonnollista fundamentalismia kuin tiedettä. Quod erat demonstrandum.<br /><br />Lopetan tämän blogin pitämisen tähän. Tiedeyhteisön ja tieteen rahoituksesta vastaavien instanssien tulee nyt lukea pamflettimme ja seurannut keskustelu erittäin tarkkaan sekä vetää asiasta ainoa oikea johtopäätös. Olemme Osmo Tammisalon kanssa tehneet työmme paremmin kuin hyvin.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-21729938850016158882008-03-07T01:58:00.001-08:002008-03-07T01:59:19.408-08:00Naistutkimuksen väitteet ovat epäselviä tai ristiriitaisia<span style="font-weight:bold;">OSMO TAMMISALO</span><br />tietokirjailija (Helsingin Sanomat 7.3)<br /><br />Vuonna 2006 julkaisin yhdessä Jussi K. Niemelän kanssa pamfletin, jonka mukaan osa naistutkimuksesta on epätieteellistä politikointia. Tiedesivuilla Kristiina Rolin kuitenkin esittää, että kirjastamme ei löytyisi "ensimmäistäkään naistutkimuksen väitettä, joka olisi ristiriidassa tieteen kanssa" (HS 4.3.).<br /><br />Pamfletissa käsitellään sanatarkkojen lainausten avulla esimerkiksi queer-teoriaa, jonka mukaan sukupuoli ja seksuaalisuus ovat keinotekoisesti tuotettua valtapeliä, "toistotekoja" ja heteronormatiivista politiikkaa.<br /><br />Lisäksi kirjassa tarkastellaan naistutkimuksen parissa esitettyä väitettä siitä, että maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä ei olisi yksilön ruumiiseen liittyvää perustaa.<br /><br />Termit sukupuoli tai maskuliinisuus ja feminiinisyys on toki mahdollista määritellä niin, että niillä ei ole mitään tekemistä lisääntymiselinten tai sukupuolikromosomien kanssa. Samalla on kuitenkin selvää, että ihmisen käyttäytyminen ei määräydy tällaisten käsitteiden perusteella.<br /><br />Toisin sanoen väitteet jäävät joko vain retoriseksi leikittelyksi tai sitten ne ovat ristiriidassa biologian kanssa.<br /><br />Suomen Akatemian asettama paneeli selvitti naistutkimuksen tilaa Suomessa vuonna 2002. Selvityksen mukaan ala on tukeutunut muutamaan akateemiseen muoti-ilmiöön: postmodernismiin, poststrukturalismiin, diskurssianalyysiin ja dekonstruktionismiin.<br /><br />Tilanne on kaikille osapuolille kiusallinen, sillä naistutkimuksen oletetaan usein edistävän sorrettujen ja marginalisoitujen ryhmien (naiset, etniset ja sukupuoliset vähemmistöt) oikeuksia.<br /><br />Paradoksaalisesti se kuitenkin ohjaa tutkijoita tyhjänpäiväiseen toimintaan, joka marginalisoi näitä ryhmiä entisestään.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-10936219665503327682008-02-01T03:27:00.000-08:002008-02-02T00:43:15.388-08:00Naistutkimuksesta Turun ylioppilaslehdessäKeskustelu naistutkimuksen tieteellisyydestä jatkuu pienen tauon jälkeen <a href="http://tyl.utu.fi/main/?p=579/">Turun ylioppilaslehdessä. </a> Mukana myös <a href="http://tyl.utu.fi/main/?p=599">kysymys/vastaus -osio</a>.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-36288240359471092292007-12-06T10:57:00.000-08:002007-12-06T11:25:11.883-08:00Vastine Tuula Juvosen kirja-arvioonTatu Virkki, YTM<br /><br /><span style="font-style:italic;">Naistutkimus-lehti ei julkaissut myöskään Tatu Virkin vastinetta Tuula Juvosen arvioon Keisarinnan uudet (v)aatteet -pamfletista.</span><br /><br />Tuula Juvonen arvio Osmo Tammisalon ja Jussi Niemelän kirjasta <span style="font-weight:bold;">”Keisarinnan uudet (v)aatteet – naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta”</span> oli vähintäänkin mielenkiintoinen (Naistutkimus 3/2007). Juvonen toteaa kirjan laimean vastaanoton naistutkijoiden parissa johtuneen pääasiassa siitä, että Tammisalon ja Niemelän luonnontiedekritiikki naistutkimusta kohtaan on niin virheellistä, ettei se ansaitse kommentointia. Samasta luonnontiede-positiostahan voitaisiin arvostella melkein kaikkia yhteiskuntatieteitä, sillä niin paljon niiden metodit eroavat luonnontieteistä. Tähän onkin yhteiskuntatieteilijänä helppo yhtyä.<br /><br />Kuitenkin Juvonen oma kritiikki Tammisaloa ja Niemelää kohtaan edustaa aivan samaa strategiaa kuin mistä hän edellä mainittuja urossimpansseita syyttää. Hän pyrkii muutamalla lauseella — esimerkiksi: ”sukupuolivalinta paljastuu lähemmässä tarkastelussa elitistiseksi heteromiesten narratiiviksi” — paljastamaan modernin evoluutiobiologian keskeisen tutkimuskohteen syvemmän olemuksen (1). Vaikka en itse ole biologi, olen sosiobiologiani lukenut. Mielestäni esimerkiksi kasvien kukkien hedelmöittymisen selitysten kutsuminen ”elitistiseksi heteromiesten narratiiviksi” antaa kasveille valinnan vapautta, joka ei niille kuulu. Olkoonkin että eräät pragmatistit, kuten Risto Heiskala, ovatkin tulleet tulokseen, että kukkien taipumusta kääntyä kohti valoa voi nimittää niiden tavaksi (Roos & Rotkirch).<br />Sen sijaan kasvien suuren hermafrodiitti-määrän voisi kuvitella olevan ongelma niille heteronormatiivisille biologeille, joidenka mielestä sukupuolia on vain kaksi. Ehkäpä tähän ongelmaan voisi soveltaa Queer-teoriaa?<br /> <br />On kuitenkin huomattava että evoluution näkökulmasta hermafrodiiteilla on merkitystä vain, mikäli ne pystyvät siirtämään geeninsä seuraavaan sukupolveen. Sukupuolivalinnasta kiinnostuneille naistutkijoille voikin suositella Matt Ridleyn kirjaa <span style="font-weight:bold;">”Red Queen”</span> jossa selviää myös se ikuisuuskysymys, miksi miehiä edes on olemassa. Vastaus: loisten takia (Ridley 1994, Viitala 2005).<br /><br />Toisaalta vaikka naistutkijalta ei voine edellyttääkään kovinkaan syvällistä evoluutiobiologian ongelmien ymmärtämistä, olin hieman yllättynyt Juvosen aatehistoriallisesta väitteestä ”sukupuolivalinnan teoria heijastaakin hyvin oman syntyaikansa ajattelumuotoja”. Näinhän asia ei ole, vaan Darwinin teoriaa sukupuolivalinnasta vastustettiin aikanaan juuri sen takia, että siinä naaraiden aktiivisilla valinnoilla on keskeinen rooli, kun taas vallitseva naiskuva halusi tuolloin nähdä naisen passiivisena olentona. Oma näkemykseni on, että sukupuolivalinnan lähempi tarkastelu osoittaa siinä olevan jälleen kerran yksi yhteiskunnallinen osa-alue jossa naisilla on keskimäärin paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia kuin miehillä (esim. Buss 2006) — ehkä jopa valtaa (Laasanen 2007)<br /><br />Näkisinkin että sukupuolivalinnan teoria tarjoaa feminismille paljon paremman lähtökohdan kuin muodikkaat queer-teoriat. Tämä siksi että ymmärtämällä naaraiden valintojen merkityksen, ymmärrämme samalla miehen olevan naisen valintojen tuote, hyvässä ja pahassa. Toisaalta juuri sukupuolivalinta, ei niinkään kulttuuri, on nostanut ihmisen jo ammoisista ajoista armottoman luonnonvalinnan yläpuolelle. Juvosen väite sukupuolivalinnan ”elitistisestä heteromiesten narratiivisuudesta” loukkaakin tuhansien edeltävien naissukupolvien tekemiä valintoja. <br /><br /><br /><span style="font-weight:bold;">Viitteet:</span><br /><br />(1) Vastaavaa strategiaa on käyttänyt Marshall Sahlins nimittäessään evoluutiopsykologiaa ”uusliberalismin suoraksi jatkeeksi”(Yliopisto 13/05). Täytyy kuitenkin huomata että modernin evoluutiobiologian teorian soveltaminen eläimiin on huomattavasti hyväksytympää kuin kiistanalaisen evoluutiopsykologian väitteet ihmiseen.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kirjallisuus</span><br /><br />Buss, David (2006): <span style="font-style:italic;">Halun evoluutio</span>. Sitruuna kustannus.<br /><br />Juvonen, Tuula (2007): Kirja-arvio: <span style="font-style:italic;">Keisarinnan uudet (v)aatteet. Naistutkimus Luonnontieteen näkökulmasta</span>. Kirj. Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä.<br /><br />Laasanen, Henry: <span style="font-style:italic;">Naisten seksuaalinen valta</span>. Sosiologian Pro Gradu –työ. Jyväskylän Yliopisto 2007.<br /><br />Roos, JP & Rotkirch, Anna: Voiko evoluutiosta kirjoittaa sosiologiasta. www-dokumentti.<br /><a href="http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/habitusprosessi.htm ">http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/habitusprosessi.htm </a><br /><br />Ridley, Matt (1994): <span style="font-style:italic;">The Red Queen: Sex and the Evolution of Human Nature.</span> London: Penguin Books.<br /><br />Yliopisto 13/05. <br /><br />Viitala, Jussi (2005): <span style="font-style:italic;">Vapaasta tahdosta? Käyttäytymisen evolutiivinen perusta. </span>Jyväskylä: Atena-kustannus.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-34606327442398609602007-12-01T11:32:00.000-08:002007-12-01T11:35:34.977-08:00Arvio pamfletista Naistutkimus -lehdessä<span style="font-weight:bold;"><span style="font-weight:bold;"><span style="font-style:italic;">Keisarinna</span></span> –pamfletti arvioitiin Naistutkimus 3/2007 -lehdessä. Tekstissä oli virheellisiä väittämiä, joista muutamaan Osmo Tammisalo tarjosi lehdelle oikaisua. <span style="font-weight:bold;">Se ei tietenkään mennyt läpi.</span><br /></span><br /><br />Arvion tekijä Tuula Juvonen kirjoittaa: ”[Darwinin] Sukupuolivalinnan lähempi tarkastelu osoittaa sen elitistiseksi heteromiesten narratiiviksi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan. Sieltä ne on siirretty edelleen selittämään ihmisluontoa. Vaikka sukupuolivalinnan teoria heijastaakin hyvin oman syntyaikansa ajattelumuotoja, olisi kohtuutonta palauttaa sukupuolta käsittelevä tutkimus yhä uudelleen tällaiseen 1800-luvun maailmankuvaan.”<br /><br />Tammisalon julkaisemattomassa vastineessa asia oikaistaan seuraavaan tapaan: ”Seksuaalivalintaa pidetään nykyään yhtenä luonnonvalinnan muotona, jossa ratkaisevat valintapaineet tulevat joko kilpailusta saman sukupuolen kesken (intrasexual selection) tai kilpailusta toisen sukupuolen miellyttämiseksi (intersexual selection)... Teoriassa ei siis ole minkäänlaisia ’ideaalisiksi ymmärrettyjä sukupuolisuhteita’, vaan vain pyrkimys tapahtumien mahdollisimman tarkkaan todentamiseen. Lisäksi kyse ei ole ’luonnollistamisesta’ tai ’projisoimisesta’, mitä niillä tarkoitetaankaan.”<br /> <br />Tammisalo jatkaa: ”Hassuin on Juvosen väite, että seksuaalivalinnan teoria heijastelisi oman aikansa ajattelumuotoja. Ensinnäkin vaikka tämä pitäisi paikkansa, se ei vielä kertoisi mitään teorian oikeellisuudesta tai soveltuvuudesta vaikkapa ihmislajin tarkasteluun. Lisäksi väite ei edes pidä paikkansa. Darwinin seksuaalivalinnan teoriaa nimittäin vastustettiin aikanaan. Eräs perustelu oli se, että teoria antoi niin suuren roolin naaraan suorittamalle parinvalinnalle. Evoluutiobiologi Marlene Zukin mukaan miesten keskinäistä kilpailua korostavassa viktoriaanisessa Englannissa ei haluttu myöntää, että naaraallakin olisi esteettistä tai muunlaista silmää arvioida koiraan ominaisuuksia.”<br /> <br />Tammisalon vastineessa kerrottiin myös, että ”lajeja vertailemalla on osoitettu, että sukupuolista se, joka investoi enemmän jälkeläisiin, on seksikumppanin suhteen yleensä valikoivampi. Tyypillisesti se on naaras, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi vesipääskykoiras hautoo ja hoitaa poikaset naaraiden kilpaillessa valikoivampien koiraiden suosiosta.” Tammisalo kysyikin Juvoselta, minkä aikakauden maailmankuvaa vesipääskyjä tutkivan biologin löydökset mahdollisesti heijastelevat.<br /> <br />Naistutkimus -lehden päätoimittajat Jarna Soilevuo Grønnerød ja Tarja Kupiainen hylkäsivät Tammisalon vastineen seuraavin perustein: <br /><br />”Emme julkaise tarjottua tekstiä, sillä se ei tuo keskusteluun uutta näkökulmaa. Teksti toistaa jo aikaisemmin julkaistua sanomaa.” <br /><br />On epäilemättä totta, että vastineen sanoma oli tuttu (monet naistutkimuksen parissa esitetyt väitteet ovat perättömiä ja perusteettomia), mutta siinä oli myös uusia näkökulmia, joita keskusteluissa ei vielä ollut tullut ilmi (esim. Darwinin seksuaalivalintateorian vastustus). Juvosen kirja-arvio ja sitä koskevan vastineen hylkääminen osoittavat, että Keisarinna-pamfletti oli oikeassa: naistutkimuksessa vallitsee biokielto eikä virheistä oteta opiksi.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-31196973275344654692007-12-01T11:30:00.000-08:002007-12-01T11:32:13.258-08:00Arvio pamfletin kirjoittajasta Turun Sanomissa<span style="font-weight:bold;">Osmo Tammisalo</span><br /><br />Turun Sanomat ei arvioinut Keisarinna-pamflettia vaan lähinnä sen toista kirjoittajaa, Osmo Tammisaloa (19.1.2007). Tammisalo teki kirjoitukseen muutaman välikommentin.<br /><br />TS: Eiköhän lukijan huomio ole kiinnitetty viimeistään siinä vaiheessa, kun Helsingin kaupungin ympäristöviraston entinen ympäristöneuvoja vertaa itseään lehtikirjoituksessa Wienin patenttiviraston kuuluisimpaan patenttitarkastajaan.<br /><br />OT: Kanava-lehdessä 8/2006 julkaistun kirjoitukseni kyseinen kohta menee seuraavasti (kyse on pamfletin saamasta kritiikistä, jonka mukaan en kemistin koulutukseni takia ole päteviä arvioimaan naistutkimusta):<br /><br />”Voidaan kuitenkin kysyä, miten luonnontieteelliseen koulutukseen vetoaminen ja sen vähätteleminen eroaa väitteestä, että ’naistutkijaa ei kannata uskoa siksi, että hän on nainen’. Tähän strategiaan nojaavien kannattaakin katsoa, minkälainen merkitys ’ulkopuolisilla’ on tieteenhistoriassa. Albert Einstein oli patenttivirkailija, fyysikko Max Delbrück oli synnyttämässä molekyylibiologiaa, astrofyysikko Thomas Kuhn perusti tieteenfilosofian, Darwin oli itseoppinut jne. Olisiko heidän pitänyt pysyä lestissään ja jättää uraauurtavat havaintonsa ja keksintönsä tekemättä vain siksi, että he olivat ulkopuolisia?”<br /><br />TS: Kumpikaan (pamfletin) kirjoittaja ei ole opiskellut naistutkimusta korkeakoulutasolla...<br /><br />OT: Toistettakoon: miten tämä eroaa väitteestä, että ”naistutkijaa ei kannata uskoa siksi, että hän on nainen”? Naistutkimusta, samoin kuin psykoanalyysia ja marxilaista taloustiedettäkin, on voitava arvioida tavanomaisin tietoteoreettisin perustein – myös muiden kuin naistutkijoiden, psykoanalyytikoiden tai marxilaisten toimesta.<br /><br />TS: ”Valetieteelliseen salakaapuun puettu manipulointiyritys”, puuskahti tuskastunut turkulaisprofessori Petter Portin, kun Tammisalo jokin vuosi sitten piirteli Tieteessä tapahtuu -lehteen oman käsityksensä ympäristön ja geenien dynamiikasta.<br /><br />OT: Kannattaa lukea alkuperäinen kirjoitukseni, jossa esitellään käyttäytymisgenetiikan tärkeimmät löydökset ja menetelmät (http://www.tieteessatapahtuu.fi/0104/tammisalo.pdf) sekä Portinille kirjoitettu vastine: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0404/tammisalo.pdf. <br /><br />TS: Tammisalo on esimerkiksi sitä mieltä, että sukupuolten ominaisuuksien määritys tapahtuu yksiselitteisesti biologian pohjalta vaikka planeetan määritys ei näköjään onnistukaan yksiselitteisesti fysiikan pohjalta.<br /><br />OT: Se määritelläänkö jokin taivaankappale planeetaksi, ei vaikuta sen liikkeisiin. Vastaavasti sukupuolten ominaispiirteet eivät muutu sen mukaan, määritteleekö tutkija ne biologisesti vai kulttuurisesti. <br />Turun sanomien kirjoitus ei joka tapauksessa käsittele lainkaan pamfletin teemoja, saati sen sanomaa – jota ei muuallakaan ole vääräksi osoitettu.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-41638796123681284222007-09-28T11:52:00.000-07:002007-09-28T11:55:26.927-07:00Naistutkimuskritiikki ei vastusta naisliikettä 2<span style="font-weight:bold;">Osmo Tammisalo</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">(Kuvaavaa Helsingin Sanomien ns. puolueettomuudelle on se, ettei se julkaissut <a href="http://tinyurl.com/2u2mho">Osmo Tammisalon kommenttia</a> Riku Siivoselle. Sen sijaan Metro-lehti julkaisi alla olevan kirjoituksen 28.9.2009)</span><br /><br />Viime päivinä on esitetty väitteitä, että naisliikkeen vastapooliksi olisi syntynyt miesliike, joka kritisoi naistutkimusta. Naistutkimus on kuitenkin yliopistolla harjoitettu tieteenala, joten sen tehtävä on tieteellisen tiedon tuottaminen.<br /> <br />Miksi miesliike siis kritisoisi sitä? Eiväthän poliittiset liikkeet ennenkään ole kiinnostuneet tieteellisistä menetelmistä. Väitteistä voidaankin tehdä seuraava päätelmä: joko miesliike on kiinnostunut tiedekritiikistä, tai sitten se on huomannut, että naistutkimus on muutakin kuin tiedettä.<br /> <br />Ikävä kyllä jälkimmäiselle näkemykselle on perusteita. Kuten naistutkimuskriittisessä Keisarinna-pamfletissa Jussi K. Niemelän kanssa osoitamme, suuri osa naistutkimuksesta on uudissanoilla leikittelevää ideologiaa ja politiikkaa.<br /> <br />Tosin on huomattava, että esittämällämme kritiikillä ei ole mitään tekemistä miesliikkeen tai minkään muunlaisten ideologioiden kanssa. Kyse on aidosta tieteen tasoon kohdistuvasta huolesta, johon ei ole viisasta vastata epämääräisillä poliittisilla syytöksillä.<br /><br />Osmo Tammisalo<br />Tietokirjailija<br />HelsinkiJussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-24139489175374038812007-09-26T08:51:00.000-07:002007-09-26T08:53:04.807-07:00Naistutkimuskritiikki ei vastusta naisliikettäOsmo Tammisalo (Kommentti Helsingin Sanomiin syyskuussa - ei julkaistu.)<br /><br />Riku Siivonen kirjoittaa, että naisliikkeen vastapooliksi on ilmaantunut ärhäkkä naistutkimusta kritisoiva miesliike (HS 23.9.).<br /> <br />Naistutkimus on kuitenkin yliopistolla harjoitettu tieteenala, joten sen tehtävä on tieteellisen tiedon tuottaminen. Miksi miesliike siis kritisoisi sitä? Eiväthän poliittiset liikkeet ennenkään ole kiinnostuneet tieteellisistä menetelmistä.<br /> <br />Siivosen lausunnosta voidaankin tehdä seuraava päätelmä: joko miesliike on kiinnostunut tiedekritiikistä, tai sitten se on huomannut, että naistutkimus on muutakin kuin tiedettä.<br /> <br />Ikävä kyllä jälkimmäiselle näkemykselle on perusteita. Kuten naistutkimuskriittisessä Keisarinna-pamfletissa Jussi K. Niemelän kanssa osoitamme, suuri osa naistutkimuksesta on uudissanoilla leikittelevää ideologiaa ja politiikkaa.<br /> <br />Tosin on huomattava, että esittämällämme kritiikillä ei ole mitään tekemistä ärhäkkään miesliikkeen tai minkään muunlaisten ideologioiden kanssa. Kyse on aidosta tieteen tasoon kohdistuvasta huolesta, johon ei kannattaisi vastata epämääräisillä poliittisilla syytöksillä.<br /><br />Osmo Tammisalo<br />Tietokirjailija<br />HelsinkiJussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-72988943538413793352007-09-26T08:49:00.000-07:002007-09-26T08:53:33.319-07:00Tieteestä, sukupuolesta ja mediastaJussi K. Niemelä (Kommentti Journalisti-lehteen heinäkuussa - ei julkaistu.)<br /><br />Tuija Tiitinen vastaa Juha Lehtisen ilmaisemaan ihmetykseen Tiitisen pro gradu –tutkielman löydöistä (Journalisti 12/07). Olemme yhdessä Osmo Tammisalon kanssa kirjoittaneet naistutkimuskriittisen pamfletin Keisarinnan uudet (v)aatteet – naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Terra Cognita 2006), jossa lukuisten esimerkkien avulla osoitamme, että nykyinen naistutkimus valtaosin täyttää pseudotieteen kriteerit. Yksi pseudotieteen tuntomerkeistä on subjektiivisuus, jolloin tutkimustulokset riippuvat tutkijasta, siitä kuka tutkimukset tekee.<br /> <br />Myös Tiitisen vastineesta löytyy feministiselle diskurssianalyysille tyypillistä, henkilöön käyvää subjektiivista jargonia, kuten esimerkiksi kommentti ”itsekin yliopistossa opiskelleena hänen luulisi ymmärtävän, että tutkimusteksti on yleensä lineaarinen, kuten omakin työni on, ja sitä voi ymmärtää vain lukemalla sen kokonaan”. Toisin sanoen Tiitinen tekee tässä oletuksen vailla todisteita, eikä ota huomioon mahdollisuutta, että Lehtinen on ”ohittanut kaikki teoreettiset ja metodiset perusteet analyysille” vaikkapa siksi, että ne eivät kestä lähempää tarkastelua. Mielestäni tämä käy ilmi Lehtisen kirjoituksesta (Journalisti 11/07).<br /> <br />Mitä tulee ”sukupuolen rakentumiseen”, täytyy huomioida, että naistutkimus ilman sukupuolen ja alistussuhteiden – ”vallan ideologian” – rakentamista olisi mahdotonta. Alan tutkimus siis väistämättä sukupuolittaa kaiken mihin se koskee ja tekee sen tavalla, joka on auttamattoman stereotyyppinen ja ideologinen. Feministisessä diskurssianalyysissa ikään kuin sattumalta löytyvät merkitykset on siis jo etukäteen päätetty. Tässä suhteessa naistutkimus muistuttaa läheisesti toista pseudotiedettä, psykoanalyysia.<br /> <br />Useita naistutkijoiden teoksia – mm. väitöskirjoja ja pro graduja – lukeneena uskallan väittää, että feminististen teorioiden näkökulmasta mistä tahansa tekstistä voi lukea mitä tahansa merkityksiä, etenkin sellaisia, jotka todistavat akateemisen feminismin lähtemättömästi ideologisen perustan eli patriarkaatin salaliiton naissukupuolta ja muita ”sorrettuja vähemmistöjä” vastaan. Vallan ideologiaa ei siis pätevä, itseään kunnioittava naistutkija miesten kirjoituksista voi olla löytämättä. <br /> <br />Naistutkimus kaiken kaikkiaan on tällä hetkellä postmodernin totuusrelativismin vallassa ja tutkimuksen taso sen mukaista. Tekstien arvioiminen feminististen teorioiden näkökulmasta sulkee jo lähtökohtaisesti objektiivisuuden pois, kuten pamfletissamme tarkemmin osoitamme. Tiitinen hylkää objektiivisuuden mahdollisuuden myös vastineessaan Lehtiselle. Kyse ei kuitenkaan ole joko-tai –asetelmasta, vaan päämäärästä, johon sekä tutkijan että toimittajan työssään tulee pyrkiä. Eli vaikka täydellisen objektiivisuuden saavuttaminen olisikin hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta, voidaan silti pyrkiä olemaan mahdollisimman objektiivisia. Tällainen pyrkimys tosin pitkälti sulkee pois mahdollisuuden tehdä naistutkimusta. <br /> <br />En myöskään ylläty siitä, että Tiitinen lopulta sortuu psykologisoimaan Lehtistä ja kutsuu tätä huonosta itsetunnosta kärsiväksi sedäksi, joka naureskelee ”tasa-arvolle ja muille uusia näkökulmia ja ennakkoluulottomuutta vaativille asioille”. On kuitenkin hyvin outoa, että Tiitinen väittää Lehtisen edustavan perinteistä ajattelutapaa. Taitaa näet pikemminkin olla niin, että Tiitinen itse edustaa naistutkimuksen sisällä ja mediassa hyvinkin perinteistä ajattelutapaa ja löytää vallan ideologiaa sieltä, missä sitä ei välttämättä ole. Yleisön palvelijan näkökulma todellisuuteen se on tämäkin.<br /><br />Jussi K. Niemelä<br />Tietokirjailija ja vapaa toimittaja<br />HelsinkiJussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1361663715962261972007-08-17T03:00:00.000-07:002007-08-17T03:16:59.859-07:00Putte Wilhelmssonin kolumni: Joukossa skeptisyys tiivistyyPutte Wilhelmssonin kolumni <a href="http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2007-08-17,104:5:479302,1:0:0:0:0:0:">Joukossa skeptisyys tiivistyy</a> sisältää mielenkiintoisia väitteitä <a href="http://www.skepsis.fi/">skeptisyydestä.</a> Skepsis ry:hän on jo pitkään paranormaalien uskomusten ohella tarkastellut kriittisesti myös <a href="http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/pseudotiede.html">pseudotieteitä </a>ja tieteen vastaisuutta. Anti-tieteellisyys on yleistä vaikkapa <a href="http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/sokalin_tapaus.html">postmodernin relativismin</a> piirissä. "<a href="http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/relativismi.html">Relativismilla</a> tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan käsitykset esimerkiksi totuudesta, todellisuudesta tai moraalista ovat riippuvaisia yksilöistä, yhteisöistä, kulttuureista tai kielestä. Relativismi voi olla yleistä tai koskea rajoittuneesti vain esimerkiksi moraalia" (Risto Selin: Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja).<br /><br /><br />Wilhelmssonin kolumnissa pistää välittömästi silmään ns. cherry pickingin eli tarkoitushakuisen sitaattien valikoimisen ohella selkeitä asiavirheitä, mm. Jacques Derridaa koskien. Derrida on kyllä käsitellyt omintakeisesti Einsteinin suhteellisuusteoriaa (Sokal & Bricmont: <a href="http://www.amazon.com/Fashionable-Nonsense-Postmodern-Intellectuals-Science/dp/0312204078/ref=sr_1_1/104-9773934-1415108?ie=UTF8&s=books&qid=1187345337&sr=8-1">Fashionable Nonsense</a>, Picador, USA 1999, s. 263) ja hänen kommenttinsa "The Einsteinian constant is not a constant..." kertoo asiasta kaiken oleellisen. <br /><br />Allekirjoittanut on puolestaan jo tottunut - etten sanoisi paatunut - joidenkin toimittajien outoihin tulkintoihin sekä Osmo Tammisalon ja minun kirjoitusten vääristelyihin. Wilhelmsson esim. väittää kirja-arviotani artikkeliksi ja esittää kirkkain silmin minun väittävän, että feministit kärsivät mielenhäiriöstä. Wilhelmssonin Butler-tulkinta on myös omaa luokkaansa. <br /><br />Samoin kolumnisti väittää, että "paheksun Aarnipuun tietoja suurieleisesti", vaikka paheksun ainoastaan hänen <a href="http://www.minna.fi/minna/artikkelit/huuskasukupuoli.html">epätieteellistä lähdeviitettään</a> ja sitä, että tällainen menee läpi gradussa ja palkitaan vieläpä laudaturilla. Aarnipuun <a href="http://www.minna.fi/minna/artikkelit/">Minna-tietokanta</a>-viite on rinnastettavissa siihen, että joku äärioikeistolainen ottaisi graduunsa viitteen joltakin rasistiselta natsiblogilta tukemaan omaa poliittista agendaansa. <br /><br />Kaikien kaikkiaan Wilhelmssonin postmodernismia ylistävästä kolumnista jää vaikutelma, että skeptikkoina teemme erittäin tärkeää yhteiskunnallista työtä kaikenlaisen järjettömyyden, pseudotieteen ja anti-tieteellisyyden kritisoimisessa. <br /><br />Wilhelmssonin kolumnin todellinen helmi on virke "itse asiassa Jean Baudrillardin suomeksi julkaistu Lopun illuusio (1995) on paljon asiallisempi postmodernin median kritiikki kuin Skeptikko -lehden hysteerinen raportti sammakkoprofessorista ja tabloidijournalismista "tieteen aikakauden kuolinkelloina".<br /><br />Hysteria lienee katsojan silmässä.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-47613257423321572502007-07-06T08:16:00.000-07:002007-07-06T09:20:20.301-07:00Eevan tyttäristä ja vähän muustakinJussi K. Niemelä (Skeptikko 2/2007)<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Sekulaarina humanistina minua on viime vuosina erityisesti alkanut huolestuttaa uskonnollisen fundamentalismin ja irrationalismin nousu. Totalitaristista ajattelua hipova poliittisen korrektiuden vaatimus on levinnyt akatemiasta mediaan ja yhteiskuntaan. Samaan aikaan sinänsä toivottavia yhteiskunnallisia asioita pyritään edistämään todella huonoin argumentein, eikä tätä poliittisesti korrektissa ilmapiirissä juuri uskalleta kritisoida. Tässä kolmen kirjan yhteisarviossa sanon suorat sanat eräille arvokkaaksi katsomani ideologian eri edustajille, koska he enemmän tai vähemmän pyrkivät esiintymään rationaalisina – tai jopa tieteellisinä. Hyviä asioita tulee ajaa validien argumenttien avulla, eikä suinkaan toiveajattelun tai silkan huuhaan avulla. Lisäksi tieteen autonomia alkaa olla vakavasti uhattuna, kun mm. väitöskirjoissa voi vapaasti ajaa poliittista <br />agendaa ja siitä vieläpä palkitaan filosofian tohtorin arvolla. Ensimmäinen arvioitava on feministinen pamfletti. Toinen on filosofinen teos, joka on vaikuttanut voimakkaasti muutamiin naistutkimuksen nykysuuntauksiin. Kolmas on osoitus edellisen teoksen haitallisesta vaikutuksesta tieteen itseäänkorjaavuudelle ja tasolle.</span><br /> <br />Näyttää siltä, että nykyään on muodikasta suvaita kaikkea mikä ei ole rationaalista, kotimaista, valkoihoista, miespuolista, älykästä tai tieteellistä - ikään kuin näitä asioita ei voisi suvaita samalla kun suvaitsee eksoottisempia kulttuureja, yksilöä ja tiedettä terrorisoivia uskontoja, seksuaalivähemmistöjä ja erivärisiä ihmisiä. <br />Luonnontieteellis-rationaalisen valistusajattelun laaja, pidäkkeetön halveksiminen akatemian sisällä on saanut aikaan ikäviä kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnassa ja mediassa. Yhteiskuntatieteissä evoluutioteoreettisen ymmärryksen puute on johtanut täysin virheellisiin käsityksiin ihmislajin käyttäytymisestä. Eräillä humanistisilla aloilla toiveajattelu on toki aina ollut tosiasioita tärkeämpää, mutta erityisen vakavasti tieteellistä maailmankuvaa vastaan ovat viime vuosina hyökänneet postmodernit relativistit, mm. eräät akateemiset feministit, joille totuutta ei ole olemassakaan. Paitsi tietenkin heidän omansa. <br /><br /><span style="font-style:italic;">Skeptikon</span> aihepiiriin kyseiset trendit tulevat juuri sen vuoksi, että postmodernistien ”teoriat” ovat pääsääntöisesti akateemisen pseudotieteen – ”diskurssin” – tuotoksia. <br /><br />Alunperin yliopiston tarkoitus oli tieteellisen tutkimuksen harjoittaminen ja ihmisen sivistäminen. Karl Jaspersin sanoin: ”Yliopisto kokoaa ihmisiä, joita yhdistää pyrkimys tieteelliseen tietoon ja henkiseen elämään” (teoksessa Kari Kantasalmi, toim.: Yliopiston ajatusta etsimässä; Gaudeamus 1990, s. 123). Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tietyissä yliopiston tiedekunnissa kokoontuu lähinnä hengellisen elämän edustajia, maailmanparantajia ja luonnontieteen solvaajia. Ei ihme, että sanalla ’intellektuelli’ on nykyään lähes pelkästään negatiivisia mielleyhtymiä.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Porno pannaan ja sassiin </span><br /><br />Akateemiseksi sekatyöläiseksi itseään kutsuva, väitöskirjaa TV:n luontodokumenteista tätä kirjoittaessani valmisteleva <span style="font-weight:bold;">Kaarina Hazard</span> pohtii teoksessaan <a href="http://teos.03.fi/kirjat.php?id=102">Kontallaan – Muistiinpanoja mediasta</a> (Teos 2006) yhteiskunnan ja median suhdetta mm. naisiin, pornografiaan, prostituutioon ja raiskauksiin. Hazardin tyyli on äärimmäisen iskevä ja räväkkä. <br />Tekijä katsoo maailmaa feminististen lasien läpi ja tämä vääristää kuvaa melko lailla. Paikoitellen hänen moralistiset mielipiteensä ovat silkkaa kyynistä nalkutusta. Hazard kertoo myös teoksessaan olevansa väsynyt – niin väsynyt, että tarvitsee joko kansalaispalkkaa tai henkilökohtaisen orjan.<br /><br />Kirjasta selviää mm. se, että nuorten miesten tekemästä teatteritaiteesta Hazard ei liiemmin välitä, eikä myöskään tätä taidetta arvostavista keski-ikäisistä naisista, tekijän ikätovereista. TV-uutisten tylsästä kuvastosta pitäisi kuulemma tehdä rikosilmoituksia ja rangaista vankeudella. Teinityttöjen rock-tähtiin (siis miespuolisiin) kohdistama ihailu ei sekään kirjoittajan sydäntä erityisesti lämmitä. Nuorten poikien naistähtien palvonnasta Hazard ei valitettavasti – tai onneksi – kirjoita. Minä olisin kyllä mielelläni halunnut kuulla, miksi se, että pikkupoikana olin kova Abba-fani, oli itse asiassa syntiä, siis feministisen uskontunnustuksen mukaan.<br /><br />Hazard on julkaissut teoksen tekstejä aiemmin kolumneina <span style="font-style:italic;">Metro</span>-ilmaisjakelulehdessä. Hän paljastaa Kontallaan-kirjan esipuheessa agendansa:<br /><br />”Aloittaessani kuutisen vuotta sitten Metro-lehden kolumnistina päätin – toimituksen sitä tietämättä – käyttää annetun tilan feministisen mediakritiikin harjoittamiseen. Tuo näkökulma pätee myös tässä teoksessa” (s. 9).<br /><br />Ilmeisesti mediakritiikin feministisyydestä johtuen kirjan lähtöoletus tuntuu olevan se, että pornoa on kaikkialla. Hazard pohtii tältä pohjalta mm. sitä, miten lapsille tarkoitettu materiaali televisiossa ja internetissä tulisi esittää. Tekijä kritisoi voimakkaasti hedelmätöntä keskustelua, jota ministeriporras suosii. <br /><br />Kulttuuriministeri <span style="font-weight:bold;">Tanja Saarela</span> kutsui heti virkakautensa alussa televisio- ja teleyhtiöiden edustajia keskustelemaan pornosta ja väkivallasta internetissä sekä televisiossa. Hazardin mukaan keskustelussa käsiteltiin iän ikuiset teemat eikä mihinkään ratkaisuun päädytty.<br /><br />Kirjoittaja toteaa: ”Vaikka porno & väkivalta –keskustelu säännöllisin väliajoin aina hetkeksi syttyykin, se ei koskaan oikein tunnu päätyvän mihinkään” (s. 46). Tämä johtuu Hazardin mielestä siitä, että porno on oikeastaan väkivaltaa – ja päinvastoin.<br />Tekijällä ei ole pornoon oikeastaan mitään muuta näkökulmaa kuin kiihkofeministinen. Näin ollen Hazard muistuttaa käsityksissään muslimimiestä. Lukija on paikoin huvittunut, mutta enimmäkseen hämmentynyt. Hämmennys ei kuitenkaan johdu seksuaalisesta häpeästä, vaan Hazardin fundamentalistisesta sävystä.<br /><br />Kirjoittaja mm. kertoo kiinnittäneensä uimahallissa huomiota joidenkin naisten muotoiltuun häpykarvoitukseen. Tämä on hänen mielestään niin kauhea tapa, että sen on pakko olla pornolehdistä ja –elokuvista kopioitu. Ilmeisesti naisten pitäisi pukeutua vain toisiaan ja itseään varten, kuten Hazard toteaakin, mutta koska häpykarvoitusta mitä ilmeisimmin tulee katselemaan vain sukupuolikumppani, mies, on pehkon muotoilemiseen syytä iskeä moralistimartan elkein. Tupsun muotoileminen poikaystävää tai aviomiestä varten on pornoa, siis väkivaltaa.<br /><br />Koska Hazardilla ei ole biologiaan perustuvaa luonnontieteellistä käsitystä ihmisen seksuaalikäyttäytymisestä, hän ei ymmärrä mistä pornossa on kyse. Hazardille porno on pelkkää väkivaltaa, naisen alistamista. Hänen feministeille tyypillinen ennakkoasenteensa biologiaa kohtaan selviää kirjasta vaivattomasti: ”Eikö mitään poliittista agendaa löydykään näiden ainaisten uusbiologisten kummajaisartikkeleiden taustalta, näiden joissa miesten uskottomuus selitetään geenien levittäytymishalulla” (s. 79).<br /> <br />Ei löydy. Tällekin rääväsuiselle tasa-arvofundamentalistille tieteelliset artikkelit ja teoriat näyttäytyvät näköjään ”kummajaisina”. Niissä oleva objektiivinen tieto mitä ilmeisimmin loukkaa Hazardin uskonnollisia tunteita. Ja jos joku pornoalalla työskentelevä nainen sattuu jossain kertomaan, että hän pitää ammatistaan, leimaa pamfletisti hänet ”sirkeäsilmäiseksi maanikoksi, huoruudelle hoivatyön auraa tahtovaksi ladyjohannaksi” (s. 19).<br /><br />Kieltolakimentaliteetti sopii siihen käsitykseen telaketjufeminismistä, mikä minulle on vuosien varrella lukuisia alan teoksia lukemalla muodostunut. Kuten todettua, kiihkofeministin asenne on tässä kysymyksessä suunnilleen sama kuin <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Ruhollah_Khomeini">ajatollah Khomeinin</a>. Ääripäät muistuttavat toisiaan.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Prostituutio, feministin paras ystävä</span><br /><br />Hazardin vimmaa voi kuvata parhaiten hänen omilla sanoillaan: ”Jos olisin mies, <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarno_Laitinen">Loka-Laitinen</a> näyttäisi rinnallani martalta. Ongelmahan on se, että en ole mies, juuri se on ongelma” (s. 78). Lukijan kannalta ongelma taas on se, että Hazard itse näyttää itsensä rinnalla martalta. Ja tämä siis johtuu nimenomaan siitä, että hän on nainen ja liian tietoinen siitä. <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Bertrand_Russell">Bertrand Russell</a> totesi aikoinaan, ettei orjamentaliteetista voi seurata mitään hyvää. Tämä huomio pitää prikulleen paikkansa. Hazardin suhde prostituutioon on lievästi sanottuna traumatisoitunut.<br /><br />Prostituutiota kutsutaan tunnetusti maailman vanhimmaksi ammatiksi. Naiset ovat iät ajat käyttäneet hyväkseen sitä, että he ovat ns. rajallinen luonnonvara. Suuremmasta vähimmäisinvestoinnista jälkeläiseen (9 kk raskaus, evoluutioympäristössä monen vuoden imetys) johtuen nisäkäsnaaraasta on evolutiivisesti kehittynyt huomattavan valikoiva. Kunnon miestä onkin hankala löytää, on ollut ja tulee aina olemaan. Asialla on tästä johtuen kääntöpuolensa; miehen on kaksin verroin hankalampi löytää kunnollinen nainen. Ovelia ja laskelmoivia naisia sen sijaan riittää. Sellaisia ovat monet prostituoidut. Myös muiden lajien naaraat käyttävät seksiä aseena ja kauppatavarana. En siis kiistä, etteikö alalla esiintyisi raakaa ihmiskauppaa, väkivaltaa ja muuta äärimmäisen ikävää. Kyse on siitä, miksi prostituutiota esiintyy.<br /><br />Hazardilla on toki osuvia huomioita huoraamiseen liittyvästä kaksinaismoralismista. Hän ehdottaa lääkkeeksi ongelmaan mm. masturbaatiota. Moni mies tyytyykin tähän. Jos nimittäin kaikki yksinäiset poikamiehet ja vaihtelua haluavat ukkomiehet lähtisivät huoriin, ylittäisi kysyntä tarjonnan. Hazardin solvaama pornoteollisuus tyydyttää näiden miesten seksinnälän ja tekee siitä usein riippuvuutta. Mieskin voi olla uhri, mitä Hazard ei näytä ymmärtävän. Muutenkin hänen ehdotuksensa prostituution kieltämiseksi ovat lähinnä toiveajattelua.<br /><br />Toisaalta tekijältä löytyy myös todella osuvia huomioita. Prostituution laillistamisesta arvon pamfletisti laukoo näin:<br /><br />”Kyllä, prostituutio häiritsee meitä. Sen häiritsevyys kuitenkin loppuu vasta sitten, kun seksin ostamisesta tehdään täysin avointa, selkeää ja julkista. Laillistetaan toki bordellit ja kunniallistetaan huoruus ammatinharjoittamiseksi, mutta se ei riitä. Rehtiin ja ketään häiritsemättömään meininkiin ylletään vasta, kun huorissa käyvät miehet alistuvat katseltaviksi” (s. 14). <br /><br />Tässä Hazard läpäisee inhimillisen tekopyhyyden kuin kissan kynsi ihmiskäden ihon. Mutta valittaen on todettava, että yleisesti hän syyllistyy todella rankkaan miehen psykologisoimiseen ja haukkuu huorien palveluksiin turvautuvia pikkukakaroiksi. Samoin kirjoittaja vihjailee, että nämä miehet viihtyvät pimeässä koska pelkäävät naurua (liittyy ilmeisesti joko miehen potenssiin tai varustuksen kaliperiin). Olisipa Hazard opiskellut ihmisen käyttäytymisen biologiaa, jolloin hänen ei tarvitsisi turvautua karkeaan psykohöpinään.<br /><br />Korostan tässä yhteydessä sitä, että en kannata prostituution laillistamista, enkä pidä koko ilmiöstä. Mutta jos ja kun prostituution ongelmia, asemaa ja laillisuutta yhteiskunnassa pohditaan, on välttämätöntä ottaa huomioon se, miten <span style="font-style:italic;">Homo sapiens sapiens</span> oikeasti käyttäytyy. <br /><span style="font-weight:bold;"><br />Taukkien toilailut, raiskaukset ja ratkaisut</span><br /><br />Miesten irstailujen paheksumista on paikoitellen hauska lukea. Nauroin ääneen, kun luin Hazardin rempseää vuodatusta formulatähti <span style="font-weight:bold;">Kimi Räikkösen</span> seikkailuista strippibaarissa. Tällaisessa kirjoittaja on parhaimmillaan, terävänä ironikkona, typeryyden säälimättömänä ruoskijana. Myös Kokoomuksen puheenjohtajan <span style="font-weight:bold;">Jyrki Kataisen</span> oudot lausunnot hoivatyön ulkoistamisesta saavat ansaitsemaansa pippuroitua satikutia.<br /><br />Valitettavasti harvoja ovat nämä riemun hetket. Hazardin näkemysten taustalla oleva oletus ”maskuliinisesta kontrollifantasiasta” (s. 24) saa hänet näkemään kaiken kieroutuneessa valossa. Raiskaustuomioista kirjoittaessaan hän kuitenkin osuu oikeaan, mikä johtunee siitä, että tässä käyttäytymismuodossa mainittu taustaoletus maskuliinisesta kontrollista on melko varmasti oikea.<br /><br />Vaikka raiskauskäyttäytymisen taustalla on evolutiivisesti kehittynyttä psykologiaa, ovat raiskaajat pääsääntöisesti naisvihaajia ja/tai psykopaatteja. Suurin osa miehistä ei kykene yhdyntään, jos nainen ei ole vastaanottavainen tai teeskentele sellaista. Syynä raiskaustaipumukseen voi olla kulttuuri, lapsuus tai synnynnäinen patologia (tietenkin myös kaikki nämä yhdessä). Toki myös olosuhteet vaikuttavat, mm. raiskaajan päihtymystila.<br /> <br />Mikään ei kuitenkaan puolusta raiskaajan käyttäytymistä. Olen Hazardin kanssa samaa mieltä siitä, että tuttujen ja puolisoiden tekemät raiskaukset ovat yhtä tuomittavia kuin vieraiden tekemät. Rangaistuksia pitäisi ehdottomasti koventaa. <br /> <span style="font-weight:bold;"><br />Mies liikenteessä, nainen töissä ja kotona</span><br /><br />Hazard kritisoi voimakkaasti miesten holtitonta liikennekäyttäytymistä ja pohtii mikä olisi paras ratkaisu.<br /><br />”Liikenne-elämään yritetään aika ajoin puuttua ankarin miehisin keinoin eli rangaistuksia koventamalla, mutta useimmiten pehmeästi muistutellen, tarroja liimaillen ja ilmapalloja puhallellen. Toivoa sopii, että keinot tepsivät. En kuitenkaan ihmettelisi, jos joku tuleva lapsenruumis läikäyttäisi maljan yli ja syntyisi renkaita yön pimeydessä puhkova kansanliike. Tai sitten asennetaan jokaisen ratin keskiöön lakisääteinen kahdenkymmenen sentin teräspiikki, jonka kärki osoittaa kuskiin. Siihen loppuivat kiireet” (s. 60).<br /><br />Näiden julmien tuokiokuvien ohella pamfletisti esittää piikinterävää analyysia myös työelämän muuttumisesta, kotityön rajoista ja nykyihmisen epätoivosta kiireen, hössötyksen ja rihkaman keskellä. Se, että tämä tehdään naisnäkökulmasta, ei haittaa; kulutuskulttuurin arkisiin epäkohtiin on helppo samastua.<br /><br />Hazardille ei tunnu maistuvan naisen asema perinteisenä kotiäitinä. Erityisesti porvarirouvat jauhetaan pulveriksi tekijän schwartzeneggeriläisissä hampaissa. Hazardin mielestä hyvin tienaavaa naista pidetään aina hieman huorahtavana. En tiedä, yleistääkö hän tässä omia tuntojaan, mutta itse en moista tendenssiä ole tuttava- ja sukulaispiirissäni huomannut. Olen siis toisinaan liikkunut myös porvaripiireissä, kuin kuka tahansa meistä. <br /><br />Oli niin tai näin, militantti pamfletisti vihjaa siihen suuntaan, että vasta sitten nainen on oikeasti tasa-arvoinen, kun johtajanpallilla istuu keskinkertaisia naisia. Tämä tarkoittanee sitä, että feministien mielestä suurin osa miesjohtajista on keskinkertaisia. Termiä ’keskinkertainen’ ei tietenkään määritellä eikä tilastoa esitetä.<br /><br />Lopuksi haluan toistaa, että välillä Hazard siis osuu napakymppiin ja rytinällä osuukin. Varsinkin pöyristyttävän typeriä televisiomainoksia solvatessaan tekijä saa väistämättä lukijan sympatiat puolelleen. Lisäksi hänen ironinen ja remakka kirjoitustyylinsä puree kuin navakka pakkasvihuri. Päätänkin Hazardia koskevan osion kerrassaan kipristelevään täyslaidalliseen (s. 111):<br /><br />”Nettiostamisen myötä kuluttajien piti saaman juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityä kaupallista viestintää, jonka osumatarkkuus olisi täydet sata, ja joka säästäisi myyjän rahoja ja ostajan vaivaa. Vaan mitä saimme? Oman sähköpostini top 3: Enlarge your penis up to 3+ inches! Get cheap Viagra NOW! Invest your money: 700% interest! Sähköposti on ehkä mainostajan näkökulmasta tehokasta ja halpaa, mutta mainonnan uskottavuudesta se syö aimo haukun. Vai mitä pitäisi nelikymmenvuotiaan naisen ajatella, kun häntä yhä uudelleen puhutellaan vauraaksi, pienielimiseksi impotentiksi?”<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Queer-teorian äiti</span><br /><br />Nykynaistutkimuksen suosiman <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Queer_theory">queer-teorian</a> klassikon tarkastelussa on syytä heti kättelyssä ottaa käyttöön <a href="http://www.skeptic.com/the_magazine/editorial_board.html">Skeptic –lehden toimitusneuvoston</a> jäsenen, antropologi <a href="http://www.mnsu.edu/emuseum/information/biography/pqrst/sarich_vincent.html">Vincent Sarichin</a> lanseeraama termi <span style="font-weight:bold;">käyttäytymiskreationismi</span>. Jos evoluutioteoria on pätevä, kuten asian laita tietenkin on, on ihmisen aivojen koon kasvulla ollut yhteys niiden kelpoisuutta edistäviin ominaisuuksiin. Aivojen koossa on täytynyt olla varianssia, jolloin luonnonvalinta on valinnut ne yksilöt, jotka ovat olleet kelpoisimpia. Aivot ovat monimutkainen elin ja ne säätelevät ihmisen käyttäytymistä. Tiedetään, että naisten ja miesten aivoissa on keskimääräisiä eroja, kuten myös heidän käyttäytymisessään. Tiedetään myös, että aivojen erot selittävät kausaalisesti eroja käyttäytymisessä ja että nämä erot täsmäävät evoluutioteoreettisiin malleihin sukupuolierojen syistä (ks. esim. <a href="http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202828.html">Simon Baron-Cohen: Olennainen ero – totuus miehen ja naisen aivoista; Terra Cognita 2004)</a>.<br />Mikäli näitä asioita ei akateemisessa, so. tieteellisessä tutkimuksessa huomioida, voidaan perustellusti puhua käyttäytymiskreationismista. Ala joka esiintyy tieteellisenä, mutta kieltäytyy hyväksymästä luonnontieteellisiä faktoja, on pseudotieteeksi luokiteltavissa eikä periaatteessa eroa vaikkapa <a href="http://skepdic.com/intelligentdesign.html">ID-kreationismista</a>. Retoriikan professori <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Judith_Butler">Judith Butlerin</a> keksimä queer-teoria on nykynaistutkimuksessa varsin suosittu ja se on puhdasta käyttäytymiskreationismia.<br /> <br />Butlerin naistutkimuksen klassikoksi muodostuneen teoksen ovat 16 vuotta sen ilmestymisestä suomentaneet <a href="http://www.jyu.fi/ytk/laitokset/yfi/henkilokunta/nao_/pulkkinen_tuija/">Tuija Pulkkinen</a> ja <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/laitos/henkkunta/leena-maija.htm">Leena-Maija Rossi</a>. He ovat suoriutuneet vaikeasta tehtävästä häikäisevän upeasti – Butlerin loputtomina rönsyilevät virkkeet, sekavat ilmaukset ja käsitehirviöt on kuin onkin saatu luettavaan muotoon. Sääli vain, että Pulkkisen ja Rossin vaivalla kääntämä teksti on toivotonta soopaa. Se on sisäisesti niin ristiriitaista, että joka sivu – joka virke, <a href="http://www.geocities.com/otammisalo/">Osmo Tammisaloa</a> lainatakseni – ansaitsisi osakseen ankaraa kritiikkiä. <br /><br />Päädyn siis tilan puutteen vuoksi päinvastaiseen strategiaan ja arvioin teoksen mahdollisimman jouhevasti. Jos joku ei minua usko ja väittää minun esimerkiksi lainaavan Butleria irti asiayhteydestä, kehotan perehtymään arvioimaani teokseen. Se kyllä palkitsee kriittisen lukijansa. Tässä esitetyt otteet ovat vasta jäävuoren huippu.<br /> <br />Lyhyesti sanoen Butler kiistää että sukupuoli olisi biologinen <span style="font-style:italic;">tai</span> sosiaalinen (gender) – sukupuolta ei siis ole olemassakaan, se vain performoidaan ”toistotekoina”. Jostain syystä länsimaissa suurin osa toistosta tapahtuu heteroseksuaalisessa muodossa, mikä tietenkin samaan aikaan sortaa sukupuolivähemmistöjä olemalla heteronormatiivista. Nykyaikainen vallalla oleva sukupuolikäsitys on Butlerin terminologiassa heteromatriisi. <br />Niin, tämä heteronormatiivinen heteromatriisi sattuu olemaan juuri se tapa käyttäytyä, jonka luonnonvalinta vuosimiljoonien aikana on suvullisesti lisääntyvälle Homo sapiens sapiens –nisäkäslajin naaraalle ja koiraalle tuottanut. Se tavataan kaikkialta, ei vain länsimaista.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Pitkiä virkkeitä ilman sisältöä</span><br /><br />Butler nojaa kritiikin esittämisen ohella sellaisiin vaikutusvaltaisiin ajattelijoihin kuin <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Derrida">Jacques Derrida</a>, <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan">Jacques Lacan</a>, <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Sigmund_Freud">Sigmund Freud</a>, <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Julia_Kristeva">Julia Kristeva</a> ja <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Luce_Irigaray">Luce Irigaray</a>. Ja tietysti yksi hänen innoittajistaan on ollut suuri ja mahtava poststrukturalistiguru <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault">Michel Foucault</a> . Eräät nimistä ovat skeptikoille tuttuja <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Sokal">Alan Sokalin</a> ja <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Jean_Bricmont">Jean Bricmontin</a> postmodernin verbaalisaivartelun mielettömyyden paljastavasta teoksesta <a href="http://www.amazon.com/Fashionable-Nonsense-Postmodern-Intellectuals-Science/dp/0312204078/ref=pd_bbs_sr_1/105-2528555-3262067?ie=UTF8&s=books&qid=1183736227&sr=8-1">Fashionable Nonsense – Postmodern Intellectuals’ Abuse of Science (Picador 1998)</a>.<br /> <br />Yksi selkeä puute Butler-suomennoksessa on aakkosellisen hakemiston puute – olisin kernaasti tarkistanut, monestiko hän em. tieteen pahoinpitelijöihin viittaa. Unohdin laskea lukiessa. Oma kantani on, ettei mainittujen intellektuellien luonnontieteestä esittämiin näkemyksiin voi suhtautua vakavasti; ne ovat täyttä puppua. Mutta ei tässä vielä kaikki.<br /> <br />Vuonna 1999 teokseensa kirjoittamassaan uudessa esipuheessa tekijä kertoo, miten ”toinen käytännön ulottuvuus ajattelussani on toteutunut suhteessa psykoanalyysiin sekä tutkimuksellisena että kliinisenä käytäntönä” (s. 28). Niinpä niin, <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Psychoanalysis">psykoanalyysi</a> on keskeinen osa modernin akateemisen irrationalismin ydintä.<br /><br />Butlerin teos onkin edeltäjiensä sekavien spekulaatioiden suora jatke, niiden tolkuttomuuksien huipennus. Kun Butler asettuu opposition, hän uppoaa aina vain syvemmälle järjettömyyden suohon. Hänen väkinäiset ajatuskulkunsa ovat filosofian – viisauden rakastamisen – irvikuva. Seuraava lainaus toimikoon alustavana esimerkkinä:<br /><br />”Mikä sitten tekee mahdolliseksi sen, että kuvitellun ja todellisen välinen halkeama paljastuu ja todellinen myöntää sittenkin olevansa kuvitteellinen? Tarjoaako tämä mahdollisuuden sellaiseen toistoon, jota ei täysin sido määräys lujittaa luonnollistettuja identiteettejä? Samaan tapaan kuin ruumiilliset pinnat esitetään <span style="font-style:italic;">luonnollisina</span>, näistä pinnoista voi tulla paikkoja, joissa riitasointuinen ja epäluonnollistettu performanssi paljastaa luonnollisen performatiivisen statuksen” (s. 243, kursivointi Butlerin).<br /><br />Onko tämä sanahelinä parodiaa – vai kenties itseparodiaa? Saman sivun lopussa Butler näet jatkaa:<br /><br />”Huomaamattoman ja poliittisesti pakotetun performatiivisuuden seurauksena sukupuoli on ’teko’ ja avoin säröille, itseparodialle, itsekritiikille ja sellaisille ’luonnollisen’ liioitteleville näytöksille, jotka juuri kaikessa ylettömyydessään paljastavat sukupuolen pohjimmiltaan kuvitteelliseksi” (s. 243-244).<br /><br />Jassoo. Tämän jälkeen Butler siirtyy suoraan politiikkaan:<br /><br />”Kulttuurisesti ymmärrettävää ’biologista sukupuolta’ tuottavat hiljaiset pakot pitäisi ymmärtää pikemminkin tuottavina poliittisina rakenteina kuin luonnollistettuina perustoina.”<br /><br />Niin, Butler ei muiden akateemisten feministien tapaan peittele sitä, että hän on poliittisen ideologian kanssa liikkeellä (s. 244-245):<br /><br />”Tämä teoreettinen tutkimus on pyrkinyt paikantamaan poliittisen sellaisissa merkityskäytännöissä, jotka sekä synnyttävät ja säätelevät identiteettiä että purkavat sen säätelyä. Tämä tavoite voidaan kuitenkin saavuttaa vain esittämällä joukko kysymyksiä, jotka laajentavat poliittisen käsitettä. Kuinka pystytään hajottamaan ne perustukset, jotka peittävät sukupuolen vaihtoehtoisia kulttuurisia hahmoja? Kuinka voidaan horjuttaa identiteettipolitiikan ’edellytyksiä’ ja esittää ne kuvitteellisessa ulottuvuudessaan?” <br /><br />Jotta tämä absurdi, biologisen sukupuolen politisoiva eliittijargon edes hieman aukenisi lukijalle, esitän Butlerin filosofiasta tiiviin tulkinnan (kursivoituna ja lihavoituna). <br /><span style="font-style:italic;"><br /><span style="font-weight:bold;">Todellisuutta ei ole, vaan se tuotetaan yhteiskunnallis-poliittis-kulttuurisilla performansseilla. Kaikki - todellisuus ja sukupuolet – on siis sosiaalisesti konstruoitu. Jotta todellisuus muuttuisi, on performanssia muutettava. Tämä ei kuitenkaan suju kitkatta, koska performanssi on suhteutettava yhteiskunnan valtadiskurssiin, heteromatriisiin, mieluiten avoimena, liioittelevana parodiana, kapinana. Performanssi on siten sidottua, ei vapaata. Kaikki tämä on tietenkin pelkkää kuvittelua, mutta siitä huolimatta se jotenkin tuntuu todelta. Oli miten oli, jos sijoitamme sanan ’luonnollinen’ lainausmerkkeihin tai vaihtoehtoisesti muokkaamme sen foucaultlaisittain asuun ’luonnollistettu’ (sisältää valtadispositiivin), voimme performoida itseämme ja heteronormatiivisia ilkimyksiä parodioiden sorrettuna vähemmistönä ja vaatia asemamme nostamista valtaenemmistön näkemykseksi. Kukaan ei tietenkään ihan oikeasti sorra ketään, koska kukaan tahi mikään ei ihan oikeasti ole olemassa, mutta silti paha enemmistö ihan oikeasti sortaa moraalisesti ensiluokkaista vähemmistöä, joka voi kuitenkin Butleria luettuaan nousta ihan oikeasti sankarilliseen vastarintaan ja kukistaa julman heteromatriisin. Voilá!</span></span><br /><br />Huipennan lyhyen Butler-arvioni pitkään, paljonpuhuvaan lainaukseen, joka käsittelee subjektin ongelmaa. Onhan oltava toimija, jos aiotaan toimia – kaiken ollessa sosiaalisesti konstruoitua herää kuitenkin kysymys, miten merkityksiä ja poliittista sortoa auto-konstruoivassa merkitysvapaassa todellisuudessa, jota siis ei ole, olemassa olematon konstruktio voi konstruoida itseään (kursivointi Butlerin):<br /><br />”’Toimijuuden’ paikantamisen kysymys liitetään yleensä ’subjektin’ toimintakykyisyyteen. Subjekti oletetaan tällöin jollain tapaa pysyvästi olemassa olevaksi. Tämä olemassaolo edeltäisi tulemista sille kulttuurin kentälle, jolla subjekti itseään neuvottelee. Siinäkin tapauksessa, että subjekti ajatellaan kulttuurisesti rakentuneesti, se oletetaan yleensä refleksiiviseen pohdintaan kykeneväksi toimijaksi, joka pysyy jollain tapaa koskemattomana huolimatta syvästä juurtumisestaan kulttuuriin. Tällaisessa mallissa ’kulttuuri’ ja ’diskurssi’ ikään kuin <span style="font-style:italic;">tahraavat</span> subjektin mutta eivät muodosta sitä. Tämä siirtyminen ennalta olemassa olevan subjektin luonnehtimiseen ja siten subjektin puhdistamiseen on näyttänyt tarpeelliselta, jotta voitaisiin osoittaa sellainen toimijuuden paikka, jota kulttuuri ja diskurssi eivät täysin määräisi. Tällaisessa päättelyssä oletetaan kuitenkin virheellisesti, että (a) toimijuus voi syntyä vain, jos palataan esidiskursiiviseen ’minään’, vaikka tämä ’minä’ löytyisikin keskeltä diskurssien yhteisvaikutusta, ja että (b) jos subjekti olisi diskurssin muotoilema, se olisi myös täysin diskurssin <span style="font-style:italic;">määräämä</span>, mikä puolestaan sulkisi pois toimijuuden mahdollisuuden.”<br /><br />Kyllä vaan, kyse on ”tieteellisissä” väitöskirjoissa erittäin usein siteeratusta filosofiasta; joku ottaa professori Butlerin ihan oikeasti vakavasti. Tällaisella sanapelleilyllä pääsee siis ihan oikeasti filosofian tohtoriksi – ja jopa professoriksi.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Queer-teorian tila armon vuonna 2007</span><br /><br /><a href="http://www.aarnipuu.net/">Tiia Aarnipuu</a> soveltaa tolkutonta queer-teoriaa kirjassaan <a href="http://www.vas.fi/uutiset/tammikuu_2007/fi_FI/1170237393966/">Ei ole miestä eikä naista</a>. Paavalin galatalaiskirjeestä napattu nimi ei yllätä; Aarnipuun tutkielma muistuttaa muutenkin paljon enemmän uskontoa tai taidetta kuin tiedettä. Pyhimystarinat sinänsä ovat kyllä hauskoja, siitä plussat. Tässäkin teoksessa ihmislajin historia alkaa kirjoitetusta historiasta – kyse on siis käyttäytymiskreationismista puhtaimmillaan.<br /> <br />Tekijä käsittelee lyhyesti antiikin ajan ja myöhempien ajattelijoiden käsityksiä ihmisen sukupuolista. <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_reproduction">Biologista puolta</a> ei valoteta. Näin sukupuoli saadaan kätevästi suhteellistettua ajan käsityksistä riippuviksi diskursseiksi. Koska Aarnipuun käyttämän paradigman mukaan kieli konstruoi todellisuutta, alkaa todellisuus ilmeisesti vasta kirjoituksen myötä. Evoluutiota ei siis lasketa, kuten hiekkalaatikolla sanottaisiin. <br /><br />Aarnipuu toteaa haluavansa ”lukea legendatoisintoja kokeilevasti ja ikään kuin vakavalla tavalla kujeilevasti” (s. 22). Verbaalipelleily ja lapsen leikin viattomuus kuuluvatkin olennaisena osana postmoderniin pseudotieteilyyn. Tekijä käyttää mm. termiä ’ristiinpukeutuminen’ tarkoituksella sekä vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisesta että ”Kristukseen pukeutumisesta”.<br /><br />Tässä yhteydessä sopii huomauttaa, että <a href="http://www.seta.fi/">SETA-yhdistyksen</a> julkaisema ja seksuaalivähemmistöjen suosiman <a href="http://www.dtm.fi/">dtm-ravintolan</a> sponsoroima kirja perustuu aiemmin SETAn puheenjohtajana toimineen Aarnipuun Helsingin yliopistossa vuonna 2005 <span style="font-weight:bold;">laudaturilla</span> palkittuun <a href="https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/1059/eiolemie.pdf?sequence=1">uskontotieteen pro gradu –työhön</a>. Korostan sanaa ’laudatur’. Se tieteen autonomiasta.<br /><br />Teoksen alaotsikko on ”Queer-luenta keskiajan Euroopassa tunnettuja ristiinpukeutuvia pyhimyksiä koskevista teksteistä”. Tämä kertoo kaiken oleellisen: teos on tyypillinen queer-teoriaa soveltava ”tutkimus” eli se sisältää tekijän pseudotieteelle ja auktoriteettiuskolle perustuvan subjektiivis-retorisen, hyväksi koettua ideologiaa edistämään tarkoitetun, osaksi leikkimielisen tulkinnan vanhoista teksteistä. Paradigma on seuraava:<br /><br />”Queer-tutkimuksessa viitataan queer-verbillä projektiin, jossa etsitään esimerkiksi luettavasta tekstistä sellaisia riitasointuja, aukkoja tai merkitysten liioitteluja, jotka kertovat heteroseksuaalisesta matriisista tai heteronormatiivisesta sopimuksesta. Tavoitteena on häiritä, kyseenalaistaa tai hajottaa tuota sopimusta näiden aukkojen täyttämisen ja riitasointujen analysoimisen kautta. Käytännössä queer-luennassa esimerkiksi seksualisoidaan tarkoituksellisesti näennäisen ei-seksuaalisia tekstejä tai kuvia ja sukupuolitetaan näennäisen sukupuolettomia asioita. Tämän harjoituksen voi suorittaa myös toisinpäin: seksualisoidut tai sukupuolitetut tekstit tai kuvat voi kokeilla aseksualisoida tai riisua sukupuolitetuista merkityksistä tai sukupuolittaa toisella tavalla. Näin on mahdollista nähdä sama teksti, tapahtuma tai teko toisin silmin ja laajentaa kuvaa mahdollisista todellisuuksista. Ristiinpukeutuvan pyhimyksen sukupuoli ja sukupuolen suhde mahdollisiin seksuaalisuuksiin lakkaavat olemasta itsestäänselvyyksiä sekä vaatteiden vaihtamisen jälkeen että sitä ennen” (s. 22).<br /><br />Mitään tiedettä muistuttavaa historiallista kuvausta ja viitteitä lukuun ottamatta Aarnipuun esityksestä ei siis löydy. Viitteetkin ovat toisinaan erittäin kyseenalaisia, mm. sivun 31 yhteydessä olevaa väitettä intersukupuolista koskeva. Tekijä viittaa tässä <a href="http://www.dreamwearclub.net/Transtukipiste.html">Maarit Huuskan</a> <a href="http://www.minna.fi/">Minna-tietokannassa</a> olevaan <a href="http://www.minna.fi/minna/artikkelit/huuskasukupuoli.html">artikkeliin</a>. Kohta kuuluu seuraavasti:<br /><br />”Nykyään lääketieteessä ja monien muidenkin alojen sisällä periaatteessa tiedetään, että ihmisiä ei tosiasiassa voi jäännöksettömästi jakaa kahteen sukupuoleen edes biologisten ominaisuuksien perusteella. Neljästä kuuteen lasta 10 000 syntyvää kohti on intersukupuolisia, ja noin kymmenellä prosentilla väestöstä on jotkin muut sukupuolikromosomit kuin XX tai XY, esimerkiksi XXY, vaikka tämä ei aina näy ulkoisista piirteistä. Myös selvinä sukupuolimerkkeinä pidetyt anatomiset muodot ja yksityiskohdat jakautuvat kahden vastakkaiseksi mielletyn sukupuolen näkökulmasta epätasaisesti: esimerkiksi monilla miehillä on tosiasiassa suuremmat rinnat tai leveämpi lantio kuin monilla naisilla ja monilla naisilla taas viikset. Sekä miehet että naiset erittävät kaikkia sukupuolihormoneja” (s. 31).<br /><br />Minna-tietokanta ei ole tieteellinen julkaisu, eikä sinne kirjoittavia aseteta <a href="http://www.it.lut.fi/kurssit/06-07/Ti5217100/slides/TietJulk.pdf">referee-menettelyyn</a>. Aarnipuun lähteenä käyttämässä Huuskan kirjoituksessa edes ole lähdeviitteitä.<br /> <br />Miten tällainen voi mennä laudaturilla palkitussa pro gradu -tutkielmassa läpi? Vai onko tieto lisätty vasta SETAn julkaisemaan ”populaariin” versioon. Päätin tarkistaa asian Aarnipuun gradusta. Siinä on tismalleen sama viite ja tekstikin on identtinen.<br />Lapsus on lähtöisin <a href="http://bms.brown.edu/faculty/f/afs/afs.html">Anne Fausto-Sterlingin</a> kirjasta <a href="http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/0465077145/qid=1071693444/sr=1-1/ref=sr_1_1/102-8283231-4336922?v=glance&s=books">Sexing the Body: Gender Politics and the Construction of Sexuality (Basic Books 2000)</a>. <a href="http://www.whygendermatters.com/">Leonard Sax</a> on kuitenkin kuitenkin korjannut Fausto-Sterlingin lukuja (<a href="http://www.encyclopedia.com/doc/1G1-94130313.html">”How common is intersex? A response to Anne Fausto-Sterling”. Journal of Sex Research. Vol 39. No 3., 2002</a>). Saxin mukaan Fausto-Sterlingin <br /><br />”prosenttiluvun suurin ongelma on se, että lukuun on laskettu mukaan joukko oireyhtymiä, joita ei kliinisessä mielessä voida pitää interseksuaalisina. Viiden tällaisen kategorian poistaminen pudotti lukeman 0,018%:iin. Tämä tarkoittaisi 900 interseksuaalista yksilöä viiden miljoonan populaatiossa. Sax ehdottaakin, että termiä interseksuaalinen käytettäisiin vain tiloissa, joissa kromosomaalinen sukupuoli on vastakkainen fenotyyppisen sukupuolen kanssa tai joissa fenotyyppiä ei voida luokitella kummaksikaan sukupuoleksi.”<br /><br />Tiedon olisi saanut helposti Osmo Tammisalon ja allekirjoittaneen kirjoituksesta <a href="http://www.tieteessatapahtuu.fi/0106/tammisaloniemela.pdf">Tieteessä tapahtuu –lehdessä 1/2006</a>, mistä edellä oleva lainaus on peräisin. Mutta vaikka korjattu luku oli mainittu vastineessa naistutkija <a href="http://www.abo.fi/instut/kvinnis/Charpentier.html">Sari Charpentierille</a>, ei tieto ole mennyt alan sisällä perille. Sama asia on mainittu myös naistutkimuskriittisessä pamfletissamme <a href="http://www.terracognita.fi/kirjat/952520295X.html">Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Terra Cognita 2006)</a>.<br /> <br />Aarnipuu ei ole korjannut gradunsa räikeää virhettä, vaan toistaa epäkriittisen viitteensä kirjaversiossa. Tämä taas todistaa sen, että queer-tutkimus ei välitä vastakkaisesta evidenssistä eikä reagoi kritiikkiin – tuskin edes lukee sitä. Pätevä, so. kriittinen tutkija olisi tietenkin lukenut Fausto-Sterlingin teoksen ja Saxin vastineen! Queer-tutkimus ei siis täytä alkuunkaan tieteen tuntomerkkejä, kuten Tammisalon kanssa olemme useassa yhteydessä todenneet.<br /> <br />Sama kritiikki pätee Maarit Huuskaan, joka ei ole vaivautunut viitteitä ilmoittamaan – Saxin lukemisesta puhumattakaan. Lisää Huuskan oudoista (queer!) väitteistä voi lukea pamfletistamme.<br /><br />Erityisen ongelmallisen Aarnipuun virheestä tekee tietenkin se, että toisaalta hän muiden epäkriittisten queer-teoreetikoiden tapaan pyrkii kieltämään sukupuolen olevan mitään biologista tai kulttuurista: se on vain tapa ”performoida” itseään. Miksi queeria pitää siis oikeuttaa väärään tietoon perustuvalla argumentilla intersukupuolten yleisyydestä? Miksei tyydytä performanssiin, jolloin ristiriita oppiäiti Butlerin pseudotieteellisten dogmien kanssa vältetään?<br /><br />Jos intersukupuolten ”yleisyyttä” käytetään queerien suvaitsemisen argumenttina, putoaa perustelulta pohja pois kun väärä tieto korjataan. Ainakaan minä en välitä siitä, jos joku haluaa olla queer ja mistä tämä halu viime kädessä johtuu. Minua tietenkin tieteellisesti suuntautuneena ihmisenä kiinnostaa, mistä eri tekijöistä moinen halu performanssiin aiheutuu, mutta suvaitsen toki yksilöä joka queer-elämäntavan valitsee ja hänellä on mielestäni täysi oikeus tämä valinta tehdä. Oikeastaan se ei edellytä minulta edes suvaitsemista, koska asia ei liikuta minua tippaakaan. Erilaisuus päinvastoin on rikkaus.<br /><br />Lisäksi on valittaen todettava, että Aarnipuu turvautuu samassa kohdassa myös <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tilastotiede">tilastotiedettä</a> ymmärtämättömien humanistien suosimaan ääripääsemantiikkaan. Kyseistä saivartelua on käyttänyt mm. freudilaisesti orientoitunut musiikkitieteilijä fil. toht. <a href="http://www.elisanet.fi/mlang/index.html">Markus Lång</a> vastatessaan <span style="font-style:italic;">Yliopisto</span>-lehdessä (13/05) Tammisalon ja minun erääseen kirjoitukseen (joka ei tietysti millään tapaa liittynyt Långiin tai hänen tutkimusalaansa – ei edes psykoanalyysiin).<br /> <br />Mainitussa strategiassa ääripäitä tai muuten harvinaisia tapauksia käytetään kumoamaan selvästi havaittava frekvenssijakauma. Monilla miehillä on tosiaan suuremmat rinnat kuin monilla naisilla, mutta <span style="font-style:italic;">ylivoimaisesti</span> suurimmalla osalla naisista on isommat rinnat kuin <span style="font-style:italic;">ylivoimaisesti</span> suurimmalla osalla miehistä.<br /><br />Aarnipuun sosiaalikonstruktivismiin perustuva teos ei tietenkään muilta osin sisällä pienintäkään viittausta mihinkään biologiaan liittyvään – ei myöskään tilastoihin. Biologiaa ja tilastoja (niitäkin siis vain vääristellen) tarvitaan ainoastaan silloin, kun niillä pyritään oikeuttamaan jotain mikä tuntuu moraalisesti ja ideologisesti mukavalta. Sen sijaan viitteistä löytyy kosolti postmodernismia ja sosiaalikonstruktivismia. Jälki on sen mukaista.<br /><br />Aarnipuun kirja pyrkii oikeuttamaan sinänsä arvokkaan pyrkimyksen tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen argumentaatiolla, joka nojaa lähinnä pseudotieteeseen, retoriikkaan, moralismiin, sanapelleilyyn, virheellisiin tosiasiaväitteisiin, tilastosaivarteluun ja epäkriittiseen auktoriteettiuskoon. Parempiakin perusteluja löytyy ja toivoisin niitä käytettävän yhteiskunnallisesti näinkin tärkeässä kysymyksessä. Tämä onkin ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tässä arviossa syyllistyn toiveajatteluun.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-27018440017648888462007-05-19T12:10:00.000-07:002007-05-19T12:23:39.548-07:00Jukka Hankamäki: Seksit selviksiFilosofi <a href="http://www.geocities.com/jukkahankamaki/kotisivu.html">Jukka Hankamäki</a> on esittänyt asiallista kritiikkiä akateemisen feminismin saamia erivapauksia kohtaan mm. verkkokirjassaan <a href="http://www.geocities.com/seksitselviksi/kirja.pdf">Seksit selviksi</a>. Luku 3.3. <span style="font-weight:bold;">"Sukupuoli Kristiina-instituutissa ja Karoliinisessa Instituutissa"</span> sisältää Hankamäen tuen pamflettimme väitteille ja <a href="http://keisarinna.blogspot.com/2006/10/pseudotiede-on-pesiytynyt-yliopistoon.html">fil. toht. Annamari Vänskän väitöskirjan pornokäsityksiä koskevalle kritiikillemme</a>.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-53302250635478085012007-05-18T13:35:00.000-07:002007-05-18T14:15:31.339-07:00Naistutkimus ja tieteen tuntomerkitJussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo<br /><br /><span style="font-style:italic;">[Tämä essee oli tarkoitettu syksyllä ilmestyvään kirjaan, mutta se jätettiin toimittajien päätöksellä viime hetkellä pois. Syyt olivat kuulemma ”sisällöllisiä” eli toisin sanoen esseen rajoitetun pituuden vuoksi emme mitenkään voineet esittää tarpeeksi raskauttavia esimerkkejä naistutkimuksen pseudotieteellisyydestä. Julkaisemme esseen tässä. Se on tiivistelmä pamfletistamme, mutta uuttakin materiaalia on mukana.]</span><br /><br />Elokuussa 2006 julkaisimme naistutkimuskriittisen pamfletin <span style="font-weight:bold;">Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta</span>. Käymme aluksi läpi pamflettimme pääkohdat eli selvitämme, miksi naistutkimus ei täytä tieteen kriteereitä. Sen jälkeen katsomme, mitä pamfletin saama vastaanotto ja sen herättämä keskustelu kertovat naistutkimuksen akatemiassa ja julkisuudessa saavuttamasta erikoisasemasta.<br /> <br />Joensuun yliopiston nettisivuilla naistutkimukselle on annettu seuraava määritelmä:<br /><br /><span style="font-style:italic;">Naistutkimus on verrattain nuori tieteidenvälinen tutkimusala, joka on syntynyt kritiikkinä länsimaisen yhteiskunnan sukupuolten väliselle epätasa-arvolle. Tiedettä harjoittavat naiset ovat alkaneet kyseenalaistaa mieskeskeistä tiedettä, kritisoida miehisen maailmankuvan yksipuolisuutta sekä etsiä uusia tapoja käsitteellistää ja nähdä sukupuolten välisiä suhteita kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Naistutkimuksen harjoittaman uudelleen arvioinnin kohteena ovat mm. naisten merkitys ja rooli historiassa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa, sekä tieteellisten käytäntöjen, kuten tieteen kielen, käsitteiden ja teorioiden sidonnaisuus miessukupuoleen. On nostettu esiin tutkijan, tekijän ja kokijan subjektiviteetti vastapainona tieteen objektiivisuusharhalle, on pohdittu millaista maailmankuvaa tieteen ihmiskäsitykset ja tutkimuksen metodologiset valinnat tuottavat.</span><br /><br /> Akateemisessa feminismissä yksi kritiikin kohde on ylitse muiden: ”miehinen” vaatimus objektiivisuudesta, eräs tieteen keskeisistä tuntomerkeistä. Naistutkimuksen mukaan se ei kestä lähempää tarkastelua. Heille objektiivisuus on kerrassaan mahdotonta – huolimatta luonnontieteen kiistattomasta edistymisestä ja sen lukuisista käytännön sovelluksista. Tieteessä objektiivisuuden tavoitteena on kuitenkin antaa mahdollisimman totuudenmukainen ja puolueeton kuva tutkimuskohteesta. Tämä edellyttää sitä, että tutkijan subjektiivinen eli omakohtainen vaikutus pyritään minimoimaan.<br /> <br />Naistutkijoiden motiivit lienevätkin toisaalla: kun objektiivisuus on ”mahdottomana” hylätty ja tosiasiaväitteet tuomittu väistämättä subjektiivisiksi, on helppo hakea omille näkemyksille ”tieteen” auktoriteettia. Tämä tuo näkemyksille uskottavuutta. Kumoamalla tieteellisen objektiivisuuden vaatimuksen naistutkijat ovat siis saaneet subjektiivisen äänensä kuuluviin akatemiassa. Tiede on muuttunut mielipidekirjoitteluksi, totuus makuasiaksi.<br /> <br />Objektiivisuus ei toki ole ainoa tieteen tuntomerkki. Muita ovat <span style="font-style:italic;">testattavuus, julkisuus, kriittisyys, edistyvyys ja autonomisuus</span>. <span style="font-weight:bold;">Testattavuus</span> tarkoittaa sitä, että esitettyjen hypoteesien ja väitteiden tulee olla verifioitavissa (tai falsifioitavissa) toisistaan riippumattomin tutkimuksin. <span style="font-weight:bold;">Julkisuus</span> on sitä, että tutkimusten kriittisen tarkastelun ja testien toistamisen on oltava julkista, samoin kuin asiaan liittyvien väitteiden, tulosten ja menetelmien. <span style="font-weight:bold;">Kriittisyys</span> on välttämätöntä, jotta tiede korjaisi itseään ja näin ollen edistyisi: tutkimustuloksia ei voida hyväksyä ilman perinpohjaista arviointia ja keskustelua. Ja jotta tiede <span style="font-weight:bold;">edistyisi</span>, tulee virheellisistä käsityksistä luopua. Tilalle pitää kehittää parempia teorioita ja hypoteeseja, joita todistusaineisto tukee. Tieteessä noudatetaankin yleisesti <span style="font-weight:bold;">fallibilismia</span>, jonka mukaan tieto tarkentuu vähitellen, kun virheellisistä teorioista ja harhakäsityksistä luovutaan. <span style="font-weight:bold;">Autonomisuus</span> puolestaan tarkoittaa sitä, että tulosten ja esitettyjen väitteiden pätevyys riippuu vain ja ainoastaan tiedollisista perusteista. Tieteeseen ei tule sotkea henkilökohtaisia toiveita, uskontoa, politiikkaa, ideologiaa, moraalia tai taloudellisia seikkoja.<br /> <br />Mutta vaikkapa akateemisen feminismin pää-äänenkannattajaa, <span style="font-style:italic;"><a href="http://www.uta.fi/jarjestot/suns/nt-lehti/ntlehti.html">Naistutkimus</a></span>-lehteä lukemalla huomaa helposti, että edellä mainitut tieteen tuntomerkit – julkisuutta lukuun ottamatta – eivät naistutkimukseen päde. Naistutkijat ovat päässeet haluamaansa asemaan, jossa tieteen standardimetodiikan tilalle on omaksuttu itseriittoinen, sisäsiittoinen ”diskurssianalyysi”. Ja mikä pahinta, kuuliaisten opetuslapsien myötä kritiikittömyys on vähitellen levinnyt julkishallintoon ja tutkimusapurahoista päättäviin elimiin asti. <br /> <br />Alan kirjallisuudessa esiintyvät toistuvasti käsitteet ”feministinen tietäminen” ja ”naisten tapa tietää”. Nämä ovat kuitenkin pelkkää harhautusta, silmänlumetta. Käyttäessään tällaisia termejä naistutkijat itse asiassa puhuvat naisilla tavatuista käsityksistä ja uskomuksista. Mutta koska kyse on juuri naisten uskomuksista, niistä onkin tullut ”tietoa”. Ja jotenkin tämä ”tieto” on muka vieläpä laadukkaampaa ja todempaa kuin perinteinen tieteellinen tieto. Moralismin myötävaikutuksella kerran sorretun äänestä on tullut totuuden ääni. Kuitenkaan se, että joku asia on emansipatorista tai moraalisesti toivottavaa, ei voi olla mikään peruste tieteellisestä metodista luopumiselle – puhumattakaan että se takaisi tutkimuksen pätevyyden.<br /> <br />Naistutkimuksessa on alusta asti kielletty tai mitätöity sukupuolierot, koska marxistien tapaan ajatuksena on, että yhteiskuntaa muuttamalla voidaan sukupuoliakin muuttaa, tai jopa hävittää ne kokonaan. Tähän on kuitenkin todettava, että poliittiseen tasa-arvoon sitoutuminen ei edellytä tasapäistämistä. Lisäksi kannattaa huomata, että ihmiset ovat genotyypeiltään ja fenotyypeiltään erilaisia, se on luonnonlaki. Pitämällä nämä kaksi seikkaa mielessä tasa-arvon kaltaisiin poliittisiin tavoitteisiin pääseminenkin helpottuu. <span style="font-style:italic;">”Tasapäisyys = tasa-arvo” –oletusta voidaan oikeastaan kutsua marxistiseksi virhepäätelmäksi.</span><br /> <br />Hyvänä esimerkkinä ideologis-filosofisesta toiveajattelusta toimii yksi vahvimpia nykynaistutkimuksen suuntauksia, <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Judith_Butler">Judith Butlerin</a> ajatusten perustalle syntynyt <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Queer_theory">queer-teoria</a>. Sen mukaan sukupuoli on pahan valkoisen länsimaisen heterotiedemiehen luoma sosiaalinen konstruktio, jota ei luonnosta tavata. <br /> <br />Nykynaistutkimuksessa toistuvasti esitetty butlerilainen teesi ”heteroseksismin” ylivallasta voidaan kuitenkin helposti kyseenalaistaa: miksi ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ja ylipäätään <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_reproduction">suvullisesti lisääntyvistä lajeista</a> on heteroita? Ja eikö heterous ollut vallitseva käytäntö jo kauan ennen kuin länsimaisia ”patriarkaalissovinistisia” yhteiskuntia oli olemassakaan?<br /> <br />Alan tutkimukseen perehtymällä huomaa, että tällaiset yksinkertaisetkin kysymykset on sivuutettu muodikkailla uusiotermeillä, joilla on automaattisesti oletettu olevan jotakin selitysvoimaa; mm. heteroseksismin 1990-luvulla korvannut ”heteronormatiivisuus” on sekin tyhjyyttään kumiseva muotitermi. Ennustamme sille lyhyttä tulevaisuutta, sillä kukaan ei ole vielä kyennyt määrittelemään, kuka tai mikä on asettanut heterouden normiksi ja ”luonnollistetuksi ideologiaksi” ja miksi. <br /> <br />Teoksessaan <span style="font-style:italic;">Heterotehdas</span> <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/laitos/henkkunta/leena-maija.htm">Leena-Maija Rossi</a> toteaa, että sukupuoli on ”tekoja ja toistoa – toistotekoja.” Hänen mielestään heteroseksuaalisuutta ”tuotetaan, ylläpidetään ja normalisoidaan valtavin kulttuurisin satsauksin.” Rossi esittää myös tosiasiaväitteen, jonka mukaan sukupuolet ja heteroseksuaalisuus eivät ole ”luonnollisia” tai pysyviä kategorioita, vaan ”valtakulttuuria”. Monille nais- ja queer-tutkijoille perhekin on vain miehinen salaliitto naisen alistamiseksi, ”familistista ideologiaa”.<br /> <br />Miesvaltaisen heteromedian luoma sukupuoli, perhe ja heteroseksuaalisuus voidaan siis koska tahansa hävittää, kunhan feministit vain saavat rakentaa yhteiskunnan haluamallaan tavalla. Ongelma tässä yhteiskuntamallissa – epärealistisuuden lisäksi – on varsin ilmeinen: <span style="font-weight:bold;">se olisi tasan yhden sukupolven mittainen.</span> Ilman heteroseksuaalista lisääntymistä ei ole seuraavaa sukupolvea. <br /> <br />Hedelmöityshoidoistakaan ei ole pelastajaksi, koska nehän edellyttävät sukupuolisolujen ja niitä tuottavien biologisten sukupuolten olemassaoloa ja pahaa, länsimaista tiedettä sekä teknologiaa. Miten kylmä, kova, miehinen lisääntymislääketiede sopisi kiivaimpien naistutkijoiden ihanneyhteiskuntaan, uskomuslääkinnän, luomun, rauhan ja homo- tai queer-rakkauden joukkoon?<br /> <br />Sanovat queer- ja naistutkijat mitä tahansa, sukupuoli on kiistaton biologinen fakta siten, että naaras on se, joka tuottaa suuremmat sukusolut. Tämän tosiasian voi tarkistaa jokaisesta biologian oppikirjasta. Samoin erilaiset sekundaariset sukupuolituntomerkit ja käyttäytymiserot havaitaan helposti paljain silmin. <br /> <br />Kuitenkin Rossi oppiäitinsä Butlerin jalanjäljissä väittää, että mainonta tuottaa ja rakentaa sukupuolia. <span style="font-style:italic;">Hän ei voi vedota siihen, että puhuu symbolisella tasolla, koska jos näin olisi, ei biologisten sukupuolierojen kiistämisessä tai kyseenalaistamisessa olisi mitään järkeä.</span> Rossin väite on siis selkeä tosiasiaväite, eikä sille ole luonnontieteellisiä perusteita. Miehet olivat miehiä ja naiset naisia käyttäytymiseroineen jo kauan ennen mainoksia ja muuta ns. tajuntateollisuutta. <br /> <br /><span style="font-weight:bold;">Tämän ohella voidaan kysyä, miten Rossin ja kumppaneiden sosiaalikonstruktivististen näkemysten valossa on mahdollista, että eräät yksilöt tuntevat syntyneensä väärään sukupuoleen. Jos tällaista yksilöä on kasvatettu tytöksi tai pojaksi koska hän sellaiselta näyttää, pitäisi hänestä heteronormatiivisten sukupuolisten toistotekojen mukaan tulla sen sukupuolen jäsen, johon häntä kasvatetaan.</span> <br /> <br />Väite sukupuolten sosiaalisesta rakentumisesta tulisikin tieteellisen fallibilismin ja jo pelkän maalaisjärjen perusteella hylätä. Silti se on sitkeästi roikkunut naistutkimuksen matkassa alusta asti. <span style="font-style:italic;">Miksi siitä ei luovuta?</span><br /> <br /> ***<br /><br />Suomalaisella <a href="https://listserv.uta.fi/cgi-bin/wa?A0=NAISTUTKIMUS">Naistutkimus-sähköpostilistalla</a>, joka aiemmin oli myös ulkopuolisten luettavissa, ensireaktio nämä tosiasiat paljastavaan pamflettiimme oli ehdotus teoksen kuoliaaksi vaikenemisesta. Tähän voidaan todeta John Stuart Millin sanoin:<br /><br /><span style="font-style:italic;">Kieltäytyminen kuuntelemasta jotain mielipidettä sen tähden, että on vakuuttunut sen virheellisyydestä, on yhtä kuin otaksuminen, että oma varmuus on sama kuin ehdoton varmuus. Kaikki keskustelun vaientaminen on oman erehtymättömyyden otaksumista.</span><br /><br /> <br />Entä mitä pitäisi ajatella niistä tahoista, jotka omassa erehtymättömyydessään erehtyivät meille vastaamaan? <span style="font-style:italic;">Helsingin Sanomien</span> arvio pamfletistamme (6.9.2006) oli kenties kaikkien aikojen pohjanoteeraus kulttuurisivujen kirja-arvioiden historiassa. Jutun kirjoittanut <a href="http://www.lektio.fi/holvas.htm">Jakke Holvas</a> ei puuttunut yhteenkään kirjassa esitettyyn tosiasiaväitteeseen tai argumenttiin. ”Arviossa” tyydyttiin vain henkilöön käyvästi vihjailemaan, ettemme muka hallitse aihettamme. Vielä tätäkin räikeämpi oli <span style="font-style:italic;">Helsingin Sanomien</span> kolumnistin <a href="http://www.naistenautokauppa.com/">Anne Moilasen</a> juttu (17.9.2006), jossa hän vetosi ainoastaan Tammisalon elintarvikekemistin koulutukseen nimitellen tätä seuraavasti: ”Maksalaatikkotieteilijä! Kananmunatieteilijä! Tikkaritieteilijä!”<br /> <br />Psykiatri <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma">Hannu Lauerma</a> onkin sattuvasti todennut, että<br /><br /><span style="font-style:italic;">mitä suurempaa on kritiikin kohteeksi joutuneiden ajatusten esittäjän uskonnollistyyppinen sitoutuminen asiaansa, ajatusten merkitys hänen omalle mielentasapainolleen tai taloudelleen ja tarve käyttää muita ihmisiä kaikupohjanaan, sitä suurempi on viha, joka kritiikin seurauksena leimahtaa.</span><br /> <br /> ”Kirja-arvioonsa” Holvas oli kysellyt kommentteja tahoilta, jotka eivät mitä ilmeisimmin olleet kirjaamme lukeneet. Esimerkiksi <a href="http://www.uta.fi/laitokset/yhdt/esittely/henkilokunta/yrjo.haila.shtml">Yrjö Haila</a> valisti lukijoita seuraavasti: ”Ympäristötekijät ja geenit ovat samalla viivalla.” Sama päätelmä löytyy monesta kohdasta pamflettiamme, esimerkiksi näin: ”Lähisukulaisten avioliittoja koskevat lait totta kai hieman vaihtelevat kulttuurista toiseen, mutta tällä perusteella ei voida päätellä, että insestitabut olisivat enemmän kulttuuria kuin biologiaa – varsinkin kun koko kahtiajako on jo perusteiltaan virheellinen. Molempia tarvitaan” (s. 94). Korostamme pamfletissa toistuvasti ympäristön merkitystä biologisten ominaisuuksien toteutumisessa, minkä Haila olisi varmasti huomannut, jos vain olisi kirjamme lukenut. <br /> <br />Toinen pamflettia vastaan tilattu kommentti oli <a href="http://www.helsinki.fi/filosofia/filo/henk/heinamaa.htm">Sara Heinämaalta</a>: ”He väittävät, että naistutkimuksen on perustuttava biotieteille – ilman että esittäisivät väitteilleen empiiristä tukea tai käsitteellisiä perusteita.” Olikohan Heinämaakaan lukenut kirjaa? Pamfletissa perustellaan perinpohjaisesti, miksi kaikki ihmistieteet ovat oikeastaan biologian haaroja. Kerromme myös, miksi naistutkijoiden tulee ottaa tosiasiat ihmisen biologiasta ja sukupuolisesta käyttäytymisestä huomioon. Utopismi ei kuulu tieteeseen – ei edes politiikkaan.<br /> <br />Tosiasioiden huomioiminen on kuitenkin mitä ilmeisimmin liikaa vaadittu. Kuten pamfletissa osoitamme, osa naistutkijoista noudattaa ns. <span style="font-weight:bold;">biokieltoa</span>, jossa kaikki biologiaan viittaava sivuutetaan epäolennaisena. Heinämaa myös ihmetteli, miksei kritiikkiä kohdenneta saman tien laajemmalle. Tätä kadumme itsekin. Vastaavaa höpötystä ovat Hailan ja Heinämaan ohella esittäneet <a href="http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf">lukuisat humanistit ja sosiaalitieteilijät.</a> Naistutkimus ei kuitenkaan voi puolustautua sillä, että muillakin aloilla on humpuukia.<br /> <br />Lisäksi naistutkijoiden väitteet ovat perinteisesti olleet räikeimpiä, tuoreimpana esimerkkinä queer-teoria. Ja juuri näitä meidän pitäisi sitten katsoa sormien läpi! Ikään kuin tasa-arvoa tai sukupuolisten vähemmistöjen oikeuksia ei voitaisi kannattaa ja edistää omaksumatta pseudotieteellisiä feministisiä teorioita. Mikäli naistutkimuksessa siis on tieteen piirteitä, ne ovat siinä naistutkimuksesta huolimatta. Toisin sanoen mitä enemmän muiden alojen metodiikkaa, esimerkiksi tilastotiedettä, naistutkimuksen ala sisältää, sitä tieteellisempää se <span style="font-style:italic;">ipso facto</span> on.<br /> <br />Edellä mainituista ja monista muista virheellisyyksistä huolimatta <span style="font-style:italic;">Helsingin Sanomat</span> ei julkaissut vastinettamme. Ensin lupailtiin, että kirjoitus julkaistaan, kunhan tilaa lehdestä löytyy. Mutta lupaukseksi jäi. Kulttuuritoimituksen esimies Saska Snellman ei edes vaivautunut vastaamaan viimeiseen tiedusteluumme vastineen kohtalosta. <br /> <br /><span style="font-style:italic;">Iltalehti</span> sen sijaan antoi reilusti puheenvuoron molemmille osapuolille. <span style="font-style:italic;">Sana vastaan sana </span>–palstalla (16.9.2006) queer-tohtori <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/pornoakatemia/ansku.htm">Annamari Vänskä</a> ja <a href="http://www.geocities.com/otammisalo/">Osmo Tammisalo</a> esittivät perustelunsa naistutkimuksen tieteellisyydestä.<br /> <br />Vänskän mukaan 1970-luvulla osoitettiin, että "suurin osa tieteellisestä tiedosta perustui naisten kokemusten ja näkökulmien poissulkemiselle" Väite on todella paksu. Miten fyysikko, kemisti tai matemaatikko voisi ottaa naisnäkökulmaa mukaan? Muuttuuko vaikkapa alkuaineiden jaksollinen järjestelmä naistutkimuksen myötä? Voi olla, että naisten kokemuksia ei ole ”tieteellisesti” tutkittu yhtä paljon kuin miesten kokemuksia, mutta ”suurin osa” tieteestä ei silti mitenkään voi ”perustua” naisnäkökulman puutteelle.<br /> <br />Vänskä lienee oikeassa väittäessään, että naistaiteilijat eivät ole saaneet arvoistaan asemaa taidehistoriassa. <span style="font-weight:bold;">Mutta nyt kyse ei ole siitä, onko joku ihmisryhmä taidehistoriassa unohdettu, vaan siitä, onko naistutkimuksen puitteissa tehty tutkimus tiedettä.</span> Vänskän mukaan on myös osoitettu, että "tieteet (biologia mukaan lukien) ovat ideologisia rakennelmia, joissa maailman järjestäminen sekoittuu sukupuoli-ideologiaan". Pitäisiköhän Vänskän tarjota tätä mullistavaa löydöstä tiedelehti <a href="http://www.nature.com/index.html">Natureen</a>? Lehti varmaan ottaisi tiedon innolla vastaan. <br /> <br />Lisäksi Vänskän mukaan naistutkimus "on nostanut tutkimuksen kohteiksi toisarvoisiksi leimattuja elämänalueita: muun muassa kodin, perheen ja palkkatyön". <span style="font-weight:bold;">Kyse ei edelleenkään ole siitä, onko tutkimuskohteiksi noussut uusia asioita – niin tapahtuu koko ajan, eikä se ole naistutkimuksen ansiota – vaan siitä, mikä on hyvää tiedettä.</span><br /> <br />Vänskä puuttui myös biologisiin määritelmiin: "Se, miten naisten ja miesten ruumiit esimerkiksi biologiassa määritellään, ei ole sen oikeampi kuin se, miten ne ymmärretään vaikkapa humanistisissa tieteissä." Oletetaan että näin todella olisi. <span style="font-style:italic;">Silloin humanistin pitäisi pystyä osoittamaan, että sillä, miten hän ”ymmärtää” sukupuolet, olisi jotain objektiivisesti havaittavia seurauksia ihmisen fysiologialle, anatomialle ja käyttäytymiselle.</span> Kannustamme vilpittömästi sitä rohkeaa, joka tehtävästä yrittää suoriutua.<br /> <br />Naistutkimuksen edistyvyyttä Vänskä puolusti seuraavasti: "Naistutkimus tarkastelee kriittisesti omia teoreettisia lähtökohtiaan ja muuttaa hypoteesejaan." Mutta kuten jo pamfletissamme osoitamme, omien lähtökohtien kriittinen tarkastelu ei tee alasta tiedettä. Vänskä paljastikin kommenteillaan jälleen mainiosti, että keisarinnalla on vain aatteita. <br /><br /> ***<br /><br /><span style="font-style:italic;">Summa summarum:</span> Naistutkimus nykymuodossaan ei täytä tieteen tuntomerkkejä. Ala on jo lähtökohtaisesti subjektiivista ja sisäsiittoista. Sen väittämät eivät sovi tieteelliseen maailmankuvaan. Naistutkimuksen testaamattomuus, kritiikittömyys ja pysähtyneisyys voidaan helposti havaita siitä, että vastakkaisesta evidenssistä ja arvostelusta huolimatta meno jatkuu entisellään.<br /> <br />Naistutkimuksessa väitteet muotoillaan yleensä niin epämääräisesti, ettei niitä käytännössä voida testata, ei edes kumota. Oikeastaan niitä ei ole edes tarkoitettu testattaviksi – ne ovat pelkkiä dogmeja. Mitä tulee tieteen autonomisuuteen, voidaan vain todeta, että naistutkimuksessa tieteellinen auktoriteetti ja asema on usein hankittu täysin epätieteellisin keinoin. Hylkäämällä muilla aloilla käytössä olevat vaivalloisemmat metodit ollaan tultu tilanteeseen, jossa ”tieteen” tekemiseen riittää pelkkä mielikuvitus, kirjoitustaito, moralismi ja retorinen kikkailu. Sukupuolestakin on naistutkimuksessa menestymisessä kieltämättä etua. Sukupuolesta, jota kyseisen alan mukaan ei pitäisi olla olemassakaan.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kirjallisuutta:</span><br /><br />Bleier, Ruth (1984): <span style="font-style:italic;">Science and Gender.</span> Pergamon, New York.<br /><br />Butler, Judith (1990): <span style="font-style:italic;">Gender Trouble – Feminism and the Subversion of Identity. </span>Routledge, Great Britain. (Suom. <span style="font-style:italic;">Hankala Sukupuoli</span>, Gaudeamus 2006.)<br /><br />Geary, David (1998): <span style="font-style:italic;">Male, Female – The evolution of human sex differences.</span> American Psychological Association, Washington DC.<br /><br />Gross, Paul R. & Levitt, Norman (1998): <span style="font-style:italic;">Higher Superstition – The Academic Left and Its Quarrels With Science.</span> The Johns Hopkins University Press. Baltimore.<br /><br />Ikonen, Hanna-Mari & Ojala, Hanna (2005). "Yhteisyyden luomista ja eron kokemuksia. Haastattelu, konteksti ja feministinen tietäminen." <span style="font-style:italic;">Naistutkimus</span> 1/2005, 17-28.<br /><br />Lauerma, Hannu (2006): <span style="font-style:italic;">Usko, toivo ja huijaus – Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin.</span> Duodecim, Jyväskylä.<br /><br />MacKinnon, Catherine (1982): "Feminism, Marxism, Method, and the State: An Agenda for Theory." <span style="font-style:italic;">Signs</span> 7, s. 516-17.<br /><br />Mill, John Stuart (1982): <span style="font-style:italic;">Vapaudesta</span>. Kustannus Oy Librum, Savonlinna.<br /><br />Niemelä, Jussi K. & Tammisalo, Osmo (2006): Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta. Terra Cognita, Helsinki.<br /><br />Niiniluoto, Ilkka (1980): <span style="font-style:italic;">Johdatus tieteenfilosofiaan – Käsitteen- ja teorianmuodostus.</span> Otava, Keuruu.<br /><br />Niiniluoto, Ilkka (1984): <span style="font-style:italic;">Tiede, filosofia ja maailmankatsomus – Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta.</span> Otava, Keuruu.<br /><br />Patai, Daphne & Koertke, Noretta (1994): <span style="font-style:italic;">Professing Feminism – Cautionary Tales from the Strange World of Women’s Studies.</span> Basic Books, USA.<br /><br />Rossi, Leena-Maija (2003): <span style="font-style:italic;">Heterotehdas – Televisiomainonta sukupuolituotantona.</span> Gaudeamus. Helsinki.<br /><br />Selin, Risto (2001): <span style="font-style:italic;">Ihmeellinen maailma – skeptikon tietosanakirja.</span> Ursa, Jyväskylä.<br /><br />Tuomela, Raimo (1989): "Tiede, esitiede, pseudotiede." Teoksessa Häyry Häyry, Heta; Hannu Karttunen; Matti Virtanen (toim.): <span style="font-style:italic;">Paholaisen asianajaja – opaskirja skeptikolle.</span> Ursa, Helsinki, s. 254-274.<br /><br />Wilson, Edward O. (1975/2000): <span style="font-style:italic;">Sociobiology: The New Synthesis – 25th Anniversary Edition. </span>The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-21603696574060805662007-03-11T05:43:00.000-07:002007-03-14T10:45:02.243-07:00Miksi jotkut miehet raiskaavat?<span style="font-size:85%;">Perjantain radiokeskustelussa eniten tunteita herätti ohjelman loppupuolella esittämäni empiirisesti todennettu väite, jonka mukaan <a href="http://www.rainn.org/statistics/victims-of-sexual-assault.html"><span style="font-weight: bold;">suurin osa raiskauksen uhreista on hedelmällisessä iässä olevia naisia</span></a>. Lainaus linkitetystä lähteestä: "12-34 are the highest risk years. Risk peaks in the late teens: girls 16 to 19 are four times more likely than the general population to be victims of rape, attempted rape or sexual assault." Eli suomeksi sanottuna <span style="font-weight: bold;">12-34-vuotiaat </span>naiset ovat todennäköisimmin raiskauksen tai muun seksuaalisen väkivallan uhreja. Riski on korkeimmillaan <span style="font-weight: bold;">16-19-vuoden</span> ikäisillä naisilla - he ovat <span style="font-weight: bold;">neljä kertaa</span> todennnäköisimmin raiskauksen, raiskauksen yrityksen tai seksuaalisen väkivallan uhreja kuin muut. Valitettavasti ohjelma-aika loppui kesken, enkä päässyt perustelemaan mistä kyseinen tilastollinen trendi evoluutioteorian mukaan todennäköisesti johtuu.<br /><br />Kuten ohjelmassa totesin, <span style="font-weight: bold;">"raiskauksella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa vaan se on pelkästään vallankäyttöä"</span> -dogmi on alkanut tosiasioiden edessä vähitellen menettää uskottavuuttaan ainakin yhdysvaltalaisten feministien keskuudessa, mutta sekä <a href="http://www.sofioksanen.info/"><span style="font-weight: bold;">Sofi Oksanen</span></a> että <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/pornoakatemia/ansku.htm"><span style="font-weight: bold;">Annamari Vänskä</span></a> näyttävät uskovan siihen edelleen lujasti. Samoin heidän mielestään on jopa vaarallista todeta em. tilastollinen tosiasia.<br /><br />Enbusken ohjelmassa viittasin <span style="font-weight: bold;">Neil M. Malamuthin</span> tutkimuksiin, joissa mm. raiskaajan persoonallisuusprofiilia on kartoitettu. <span style="font-style: italic;">Yksilöhistoria</span> ja <span style="font-style: italic;">persoonallisuus </span>ovatkin paljastuneet merkittäviksi raiskaustaipumusta selittäviksi tekijöiksi. Ks. esim. Neil M. Malamuth & Mario F. Heilman: <span style="font-weight: bold;">"Evolutionary Psychology and Sexual Aggression"</span>, teoksessa Charles Crawford & Dennis. L Krebs (toim.): <a href="http://www.amazon.com/Handbook-Evolutionary-Psychology-Issues-Applications/dp/0805816666/ref=sr_1_6/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173617778&sr=1-6"><span style="font-style: italic;">Handbook of Evolutionary Psychology</span> </a>(Lawrence Erlbaum Associates 1998).<br /><br />Aiheesta löytyy aihepiiriin johdattava Malamuthin kirjoitus myös teoksesta <a href="http://homepage.psy.utexas.edu/homepage/Group/BussLAB/david_home.htm">David M. Buss</a> & Neil M. Malamuth (toim.): <a href="http://www.amazon.com/Sex-Power-Conflict-Evolutionary-Perspectives/dp/0195103572/ref=sr_1_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173617695&sr=8-1"><span style="font-weight: bold;">Sex, Power, Conflict – Evolutionary and Feminist Perspectives</span> </a>(Oxford University Press 1996).<br /><br />Malamuth on lisäksi tutkinut pornon ja sukupuolisen väkivallan suhdetta ja häneltä löytyy aiheesta joitakin julkaisuja myös internetistä:<br /><br /><a href="http://www.findarticles.com/p/articles/mi_qa3778/is_200001/ai_n8882504"><span style="font-weight: bold;">Pornography and sexual aggression: Are there reliable effects and can we understand them?</span></a><br /><br /><a href="http://repositories.cdlib.org/cgi/viewcontent.cgi?article=1000&context=commstudies"><span style="font-weight: bold;">Exposure to Pornography and Reactions to Rape</span></a><br /><br />Näiden ohella on syytä mainita artikkeli Neil M. Malamuth & John Briere: <a href="http://eric.ed.gov/ERICWebPortal/Home.portal?_nfpb=true&_pageLabel=RecordDetails&ERICExtSearch_SearchValue_0=EJ355096&ERICExtSearch_SearchType_0=eric_accno&objectId=0900000b8005cf0a"><span style="font-weight: bold;">"Sexual violence in the media: Indirect effects on aggression against women."</span></a><span style="font-style: italic;"></span><br /><br />Psykopatiaa tutkineen <a href="http://www.hare.org/"><span style="font-weight: bold;">Robert D. Haren</span></a> mukaan ”psykopaatteja on arviolta puolet raiskausrikoksen uusijoista” (<a style="font-weight: bold;" href="http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9529930305">Ilman omaatuntoa</a>; Gilgames 2004, s. 88). Kuten radio-ohjelmassa totesin, suurin osa miehistä ei raiskaukseen edes kykene, vaan käyttäytymispiirteen taustalla on eri syistä johtuvaa naisvihaa ja tunnekylmyyttä. Psykopaateilta esim. puuttuu täysin empatia eli kyky samastua uhriin.<br /><br />Koska tämä kiistelty aihe on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä ja siitä esitetyt väitteet feministien ja naistutkijoiden keskuudessa niin <a href="http://www.encyclopedia.com/doc/1G1-109907230.html">epämääräisiä</a>, katsoimme <a href="http://www.geocities.com/otammisalo/"><span style="font-weight: bold;">Osmo Tammisalon</span></a> kanssa parhaaksi käsitellä raiskausta myös Keisarinna-blogillamme.<br /><br />Seuraava kirjoitus on muokattu Osmo Tammisalon kirjasta <a href="http://www2.blogger.com/%20http://koti.welho.com/otammisa/"><span style="font-weight: bold;">Rakkauden evoluutio – Ihmisen parinvalinnan biologiaa </span>(Terra Cognita 2005)</a>. </span><br /><br /> *****<br /><br /><span style="font-weight: bold;"><span style="font-size:180%;">Raiskauksen luonnonhistoria</span><br /></span><span style="font-size:130%;">Osmo Tammisalo</span><span style="font-weight: bold;"><br /></span><span style="font-size:85%;"><br />”Vaikka naiset menevät joskus keräämään ruokaa yksin, he mieluiten menevät muiden kanssa saadakseen seuraa ja paremman turvan vaaroja vastaan. Lyhyetkin kylien väliset matkat tehdään mieluiten aina ryhmässä. Savannilla yksinäinen nainen voi kohdata petoeläimen, muukalaisen tai tutunkin lemmenkipeän miehen--”<br /><br />-Marjorie Shostak<br /><br />”Kun evoluutiopsykologit esittävät hypoteeseja ihmisluonnosta, joihin osana niiden muodostamista lukeutuu yksityiskohtaisia oletuksia tai hypoteeseja menneisyyden valintapaineista ja ympäristöistä, he eivät ole spekulatiivisempia kuin muut ihmisen käyttäytymisen tutkijat, kuten usein väitetään; he ovat paljon täsmällisempiä.”<br /><br />-Catherine Salmon & Donald Symons</span><br /><br />Periaatteessa ihmiskoiraalla on kolme mahdollista lisääntymisstrategiaa:<br /><br /><span style="font-weight: bold;">1. Tee naaraalle uskottava esitys sitoutumisesta, vahdi häntä sekä kiinny syntyviin jälkeläisiin ja investoi heihin resurssejasi. </span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">2. Tee naaraalle uskottava esitys sitoutumisesta, mutta jälkeläisten synnyttyä, tai jo sitä ennen, kyllästy naaraaseen ja jätä hänet. Rakastu toisaalle.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">3. Parittele naaraan kanssa väkisin.</span><br /><br />Kahta ensimmäistä strategiaa voidaan perustellusti pitää <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Adaptaatio">sopeutumina</a>. Koiraan tunnerepertuaariin kuuluu sekä naaraan mustasukkainen vahtiminen että lempeä kiintyminen jälkeläisiin. Koiraalla on myös kyky rakastua nopeasti uuteen naaraaseen. Kolmannen vaihtoehdon eli raiskauksen takana olevista psykologisista mekanismeista on sen sijaan paljon vaikeampi sanoa, ovatko ne sopeutumia. Pelkkä kyky raiskaukseen ei vielä tarkoita, että se olisi tulosta juuri raiskausta varten kehittyneistä ominaisuuksista.<br /><br />Tiedetään, että raiskauksen uhrit ovat tyypillisesti <a href="http://www.rainn.org/statistics/index.html">parhaassa lisääntymisiässä</a>, toisin kuin vaikkapa murhien tai ryöstömurhien uhrit (<span style="font-weight: bold;">Viitala <a href="http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=6&kirja_id=100">2003</a>, <a href="http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=6&kirja_id=112">2005</a></span>). Tämä viittaa siihen, että raiskaus olisi <span style="font-style: italic;">lisääntymiseen liittyvä</span> ja luonnonvalinnan muovaama ominaisuus. Toinen vaihtoehto on se, että kyse on vain nuoruutta ja hedelmällisyyttä suosivien parinvalinta- ja kauneusmieltymysten heijastumisesta raiskaustilanteisiin ilman sen erityisempää ”raiskauspsykologiaa”. Usein myös huomautetaan, että osa raiskauksen uhreista on vanhuksia, lapsia ja toisia koiraita. Tätä käytetään perusteluna väitteelle, että raiskaus ei ole yhteydessä koiraan lisääntymispsykologiaan. On kuitenkin huomattava, että lapset tai vanhukset raiskauksen uhreina eivät todista sitä, että raiskauksella ei ole mitään tekemistä luonnonvalinnan tuottaman lisääntymispsykologian kanssa. Kuten aiemmin todettiin, luonnonvalinta ei ole teoria siitä, miksi kaikki toimivat tietyllä tavalla. Siksi poikkeukset eivät voi teoriaa kumota.<br /><br />Se, että ihmiskoiras – monien lajien koiraista poiketen – pystyy ylläpitämään seksuaalista kiihottumistilaa ja parittelemaan voimakeinoin ilman naaraan suostumusta, tarvitsee joka tapauksessa selityksen. Biologi <a href="http://biology.unm.edu/Biology/Thornhill/rthorn.htm">Randy Thornhill</a> ja antropologi <a href="http://web.missouri.edu/%7Epalmerct/cv06.pdf">Craig Palmer</a> pohtivat selityksiä kirjassaan <a href="http://www.nytimes.com/books/first/t/thornhill-rape.html?_r=1&oref=slogin">A Natural History of Rape (</a>2000), raiskauksen luonnonhistoria. Tutkijoiden lähtökohtana olivat mm. seuraavat kysymykset: mitkä raiskauksen mahdollistavista psykologisista mekanismeista ovat myötäsyntyisiä sopeutumia ja mitkä ovat vain sivutuotteita muista sopeutumista?<br /><br />Kirja herätti runsaasti kritiikkiä, josta suuri osa oli perusteetonta. Osa kritiikistä kohdistui esitettyihin evolutiivisiin hypoteeseihin ja osa hypoteeseihin raiskaajan henkilökohtaisesta motiivista eli siitä, onko raiskaus seksuaalisuuden vai vallankäytön motivoimaa. Tässä raiskausteema käydään läpi näiden kiistojen avulla. Kiistat toimivat samalla valaisevina esimerkkeinä ja aina hyödyllisenä kertauksena biologisen selittämisen peruskäsitteistä.<br /><br />Evoluutiopsykologia on saanut huonon maineen keskittymällä sellaisiin aiheisiin kuin vyötärö–lantio-suhde, sukupuolierot tai kuukautissyklin vaikutukset naaraan tai koiraan käyttäytymiseen. Tämä on yksi syy siihen, miksi harvat yhteiskuntatieteilijät tai humanistit ottavat evoluutiopsykologiaa edelleenkään vakavasti: ”Keskittyköön se rintoihin ja pakaroihin tai kasvojen symmetriaan, me tutkimme kulttuureja ja yhteiskuntaa.” Evoluutiopsykologialla on kuitenkin paljon annettavaa kulttuurintutkimukselle. Se pystyy esimerkiksi selittämään ihmislajia yhdistäviä perhe- ja moraalitunteita (<a href="http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/EFE88016-8DA8-49CB-952C-B9FD3A6B78F6/0/yp32003.pdf">Sarmaja 2003</a> sekä kirjoitus "Moraalitunteet ja etujen ristiriita", teoksessa, <a href="http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789510252093"><span style="font-weight: bold;">Etiikka & Talous</span></a>; toim. Kanniainen, V. ja Sintonen, M. WSOY 2003). Näistä yhteiskuntatieteilijän ja humanistin on takuulla syytä olla kiinnostunut. Joidenkin arvioiden mukaan evoluutiopsykologia on tuottanut jo satoja empiirisiä löydöksiä, jotka ovat jääneet aiemmilta psykologeilta huomaamatta (<a href="http://homepage.psy.utexas.edu/homepage/Group/BussLAB/pdffiles/psychbull-2003.pdf">Buss & Reeve 2003</a>). Myös ihmisaivojen kykyjä luoda kulttuuria on hyödyllistä pohtia biologisina sopeutumina ja niiden sivutuotteina.<br /><br />Evoluutionäkökulma onkin 1990-luvun lopusta lähtien saanut yhä vankempaa kannatusta biologian ulkopuolisissa ihmistieteissä. Psykologi <a href="http://www.edge.org/3rd_culture/bios/bloom.html">Paul Bloom</a> (<a href="http://www.edge.org/books/next50_index.html">2002</a>) ennustaa, että koko termi 'evoluutiopsykologia' tulee jäämään pois seuraavien 50 vuoden aikana, ja ala tulee sulautumaan valtavirtapsykologiaan. Onhan selvää, että siinä määrin kun psykologia tutkii ihmisille yhteisiä mielentoimintoja maistamisesta ja muistamisesta tuntemiseen, kaikki psykologia on evoluutiopsykologiaa.<br /><br />Ihmislajin evolutiivinen tarkastelu herättänee silti jatkossakin kiistoja – erityisesti silloin, kun tutkitaan moraalisesti paheksuttuja tekoja lapsensurmista raiskauksiin. Niinpä on syytä käydä perusteellisesti läpi tämä tieteenhistorian kannalta melko surkuhupaisa väittely siitä, mikä on raiskauksen evolutiivinen selitys, sekä siitä, mikä on raiskaajan henkilökohtainen motiivi. Monilla aloillahan vallitseva näkemys on ollut ja kenties edelleen on se, että raiskaajaa ei motivoi seksuaalinen halu vaan vallanhalu, väkivalta sekä tahto naaraiden alistamiseen ja nöyryyttämiseen.<br /><br />Ensimmäinen seikka, josta Thornhilliä ja Palmeria kritisoitiin, koski sopeutumia. Nykyään ei ole edes kreationistien parissa kiistanalaista sanoa, että luonnonvalinta on muokannut ihmisen anatomiaa. Ruumiimme on täynnä monimutkaisia ja eri tasoilla toimivia sopeutumia. Sydämen tehtävä on pumpata verta, maksasolujen tuhota myrkkyjä jne. Erimielisyys koskee enää lähinnä sitä, missä määrin luonnonvalinta on muokannut myös mielen toimintoja ja käyttäytymistä. Evoluutiopsykologien mukaan myös sosiaalisen ja moraalisen käyttäytymisen takaa löytyy monimutkaisia ja tiettyyn tehtävään kehittyneitä sopeutumia, kuten rakkautta, mustasukkaisuutta, häveliäisyyttä ja inhoa.<br /><br />Entä raiskaus? Onko sekin luonnonvalinnan tuottama sopeutuma, jonka avulla ihmiskoiraat ovat tietyissä olosuhteissa pystyneet lisäämään kelpoisuuttaan? Kiista sopeutumista ulottuu itse asiassa paljon tätä yksittäistä kysymystä laajemmalle. Minkälaista (seksuaalista) <span style="font-style: italic;">käyttäytymistä</span> voidaan pitää sopeutumana? Ja millä perustein? Thornhillin ja Palmerin kirjan alkupuoli käsittelee tällaisia biologian peruskysymyksiä varsin perusteellisesti.<br /><br />Kuten monia evoluutiopsykologeja ja -biologeja heitä ennen, Thornhillia ja Palmeriakin syytettiin teoksen johdosta yli-innokkaiksi adaptionisteiksi, darwinistisiksi fundamentalisteiksi, hyperselektionisteiksi, geneettisiksi deterministeiksi, ultradarwinisteiksi sekä tietysti lapsenomaisesti ”evolutiivisiin satuihin” (ns. just-so-stories) uskoviksi. Kuten jäljempänä käy ilmi, syytökset osoittautuivat tahallisiksi tai tahattomiksi virhearvioinneiksi. Niillä vain luotiin illuusio siitä, että kritiikki oli tieteellisesti oikeutettua.<br /><br />Toisaalta on selvää, että kun on kyse raiskauksen psykologiasta, monelle tulee suuri kiusaus mustamaalata aiheen tutkijoita. Pelkona saattaa ensinnäkin olla, että tutkijoiden viesti on liian vaarallinen päästettäväksi yleiseen tietoon. Usein kriitikot ovat esimerkiksi ajatelleet, että jos raiskaus on sopeutuma tai jos raiskaaja ajatteleekin seksiä, on raiskaus tällöin jotenkin vähemmän tuomittava teko, mikä ei tietenkään pidä paikkansa. Kiusaus vääristelyyn syntyy yleisesti myös silloin, kun pelkona on, että kunniallisten tieteilijöiden selän takana odottaa innokas joukko niitä, jotka yrittävät sotkea tiedettä seksistisiin tai muuten epäilyttäviin ideologioihinsa tai joidenkin arveluttavien tekojensa puolustamiseen.<br /><br />Väitteet siitä, että Thornhill ja Palmer näkivät kaikki ihmisen piirteet – raiskaus mukaan lukien – optimaalisina, adaptiivisina ja tarkoituksenmukaisina, olivat erityisen harhaanjohtavia. Koko teos nimittäin sai alkunsa kirjoittajien näkemyseroista siitä, onko raiskaus ihmisellä sopeutuma vai ei. <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/George_C._Williams">George Williams</a> kirjoitti klassikossaan <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Adaptation_and_Natural_Selection">Adaptation and Natural Selection (1966)</a>, että evolutiivinen adaptaatio on aivan erityinen käsite, jota ei tule käyttää tarpeettomasti. Samoin Williams huomautti, että jonkin piirteen <span style="font-style: italic;">vaikutusta </span>(vaikka se olisi hyödyllinen) ei tule kutsua tämän piirteen <span style="font-style: italic;">tehtäväksi</span>, ellei piirre ole selvästi rakentunut tätä varten. Jostakin ominaisuudesta koituvan lisääntymismenestyksen osoittaminen ei siis riitä osoittamaan, että kyseessä on luonnonvalinnan muovaama tehtävä/sopeutuma. Samoin se, onko jollakin piirteellä kulttuurinen vai geneettinen alkuperä, on kokonaan eri kysymys kuin se, palveleeko kyseinen piirre lisääntymismenestystä.<br /><br />Tämä kaikki kuuluu tietysti nykyään biologian alkeisiin. Niinpä Williamsin seuraajat, myös Thornhill ja Palmer, ovat käsitelleet sopeutumia pelkkinä hypoteeseina ennen kuin tiukat kriteerit funktionaalisuudesta ja monimutkaisesta rakenteesta ovat täyttyneet. Näiltä osin Thornhilliin ja Palmeriin kohdistetut vihjailut fundamentalismista ovat poikkeuksetta olleet perusteettomia. Tämä tulee hyvin esille jo Palmerin väitöskirjassa vuodelta 1988, jossa hän pohtii evolutiivisten hypoteesien tuottamia ennustuksia. Siinä hän myös vertailee ennustusten toteutumista eri lajien ja kulttuurien välillä. Raiskaukselle esitettyjä vaihtoehtoisia evolutiivisia hypoteeseja on teoksessa kaikkiaan seitsemän:<br /><br /><span style="font-weight: bold;">1. Raiskaus on koiraan sopeutuma, johon kaikkien sosiaaliluokkien koiraat turvautuvat, kun uhri on hyvin haavoittuvainen.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">2. Raiskaus on koiraan sopeutuma, jota harjoittavat vain koiraat, joilla on matala yhteiskunnallinen status, ja joilta muunlaiset seksuaaliset mahdollisuudet ovat poissuljettuja.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">3. Raiskaus on koiraan sopeutuma, jonka tehtävä on saavuttaa valta-asema naisten yläpuolella.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">4. Raiskaus on koiraan sopeutuma, joka on tulosta naaraan mieltymyksestä fyysisesti vahvoihin koiraisiin.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">5. Raiskaus ei ole sopeutuma vaan sivutuote naaraiden ja koiraiden erilaisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">6. Raiskaus ei ole sopeutuma vaan tulosta nykyisen ympäristön vaikutuksista koiraan evolutiivisesti kehittyneeseen seksuaalipsykologiaan.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">7. Raiskaus ei ole sopeutuma vaan epänormaalien yksilöiden patologinen toiminto. (Tämä hypoteesi on evolutiivinen siinä määrin kuin sillä tarkoitetaan sitä, että menneisyyden valintapaine on muovannut koiraan seksuaalisuutta sellaiseksi, että se on tietyillä tavoilla altis tietyille patologioille.)</span><br /><br />Mikä on Palmerin päätelmä raiskauksesta sopeutumana? Hänen mukaansa ainoastaan oletus numero viisi eli sivutuotehypoteesi on yhtäpitävä olemassa olevien todisteiden kanssa. Palmerin kollega Randy Thornhill oli asiasta eri mieltä: hän piti todennäköisenä, että ihmisellä olisi raiskaussopeutumia, aivan kuten hänen tutkimillaan skorpionikorentokoirailla on raiskaukseen soveltuva erityinen tartuntaelin. Syntyneestä mielipiteidenvaihdosta innostuneina he päättivät kirjoittaa kirjan ja käyttää erimielisyyttään esimerkkinä siitä, miten evolutiivinen lähestymistapa tuottaa vaihtoehtoisia ja testattavia hypoteeseja. Kysymykseen, onko jokin piirre sopeutuma vai sivutuote, ei heidän mukaansa voida vastata esittämättä asiaankuuluvia hypoteeseja.<br /><br />Erilaiset poliittisluonteiset syytökset hyperadaptionismista, fundamentalismista jne. ovat kuitenkin estäneet tällaisen tarkastelun suorittamista. Tämä on Thornhillin ja Palmerin mukaan traagista, koska selvittäminen, onko raiskauksessa kyse sopeutumasta vai sivutuotteesta, vastaa sekä teoreettisiin kysymyksiin ihmisen evoluutiosta että raiskaukseen liittyvistä spesifisistä mekanismeista. Näiden (psykologisten) mekanismien tunteminen taas auttaa heidän mukaansa raiskauksien ehkäisyssä, olipa kyse sivutuotteesta tai sopeutumasta.<br /><br />Syntyneessä <a href="http://mitpress.mit.edu/catalog/item/default.asp?ttype=2&tid=3681"><span style="font-weight: bold;">kirjassa</span></a> Thornhill ja Palmer (2000) tutkivat kaikkiaan kymmentä potentiaalista evolutiivista selitystä raiskaukselle ihmislajilla (s. 65–66):<br /><br /><span style="font-weight: bold;">1. Raiskaus on lajihistoriallinen jäänne.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">2. Raiskaus on tulosta mutaatio–luonnonvalinta-tasapainosta.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">3. Raiskaus on geneettisen ajautumisen (sattumien) tuotos.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">4. Raiskaus on evolutiivisessa mielessä uuden ympäristön tuotos.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">5. Raiskaus on patologiaa.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">6. Raiskaus on sopeutuma dominanssia ja kontrollia varten.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">7. Raiskaus on tulosta naaraiden sopeutumasta, jonka tehtävä on varmistaa, että kelpoisin koiras on lasten siittäjä.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">8. Raiskaus on tulosta psykopatiasta.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">9. Raiskaus on koiraan ja naaraan erilaisen seksuaalikäyttäytymisen sivutuote.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">10. Raiskaus on sopeutuma.</span><br /><br />Kahdeksan ensimmäistä vaihtoehtoa Thornhill ja Palmer sulkevat pois hyvin epätodennäköisinä. Tosin kohta 8 saattaa olla yksi taustatekijä. Raiskaavilla koirailla on nimittäin yleensä ns. naarasta halveksiva persoonallisuus ja jonkinlainen empatiavaje (ks. tämän blogin johdannossa mainittu Neil M. Malamuthin & Mario F. Heilmanin artikkeli <span style="font-weight: bold;">"Evolutionary Psychology and Sexual Aggression"</span>). Alan tutkijat puhuvat myös ns. ”viharaiskaajista” ja ”valtaraiskaajista”, joita molempia saattaa vielä olla useampia eri tyyppejä (<a href="http://www.springerlink.com/content/p25756lq368k0188/">McCabe & Wauchope 2005</a>). Thornhill ja Palmer kuitenkin perustellusti toteavat, että nykyisellään on olemassa vain kaksi ehdokasta ihmislajin raiskausten ultimaattiseksi selitykseksi. Korostaakseen sitä, että sopeutumalla ei biologisessa selittämisessä ole mitään etusijaa, he käsittelevät ensin sivutuotehypoteesia (s. 9–15 ja 59–62).<br /><br />Sopeutumahypoteesista he toteavat, että ”seuraavista mahdollisista sopeutumista voi olla olemassa joko yksi, useampia tai ei ensimmäistäkään” (s. 65–66). Heidän esittämänsä hypoteesit evolutiivisesti kehittyneille sopeutumille ovat seuraavanlaisia:<br /><br /><span style="font-weight: bold;">1. Psykologiset mekanismit, joiden tehtävä on auttaa koirasta arvioimaan mahdollisten raiskausuhrien haavoittuvuutta (lisäten näin raiskauksesta koituvia lisääntymisetuja).</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">2. Psykologiset mekanismit, jotka motivoivat sellaista koirasta raiskaamaan, joka muutoin ei pääse seksuaaliseen kanssakäymiseen naaraiden kanssa.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">3. Psykologiset mekanismit, jotka saavat koiraan arvioimaan naaraan (ikään liittyvän) seksuaalisen viehättävyyden eri tavoin raiskausuhrien ja suostuvaisten naisten kohdalla (lisäten hedelmällisyysikäisten naaraiden raiskauksia).</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">4. Psykologiset ja/tai muut fysiologiset mekanismit, jotka tuottavat eroja siittiöiden määrässä siemensyöksyä kohti raiskauksessa ja ei-pakotetussa yhdynnässä (enemmän siittiöitä raiskauksen aikana, jotta raiskaaja menestyisi paremmin spermakilpailussa uhrin mahdollisen vakituisen kumppanin kanssa).</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">5. Psykologiset mekanismit, jotka tuottavat eroja koiraan seksuaalisessa kiihottumisessa pakotetun ja ei-pakotetun yhdynnän aikana (voimakas kiihottuminen tilanteista, joissa raiskaukseen sisältyy koiraalle paljon hyötyjä ja vähän haittoja).</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">6. Psykologiset tai muunlaiset mekanismit, jotka motivoivat koirasta oman kumppanin raiskaukseen olosuhteissa, joissa tämä on ollut sukupuoliyhteydessä toisen koiraan kanssa.</span><br /><br />Pohdittuaan todistusaineistoa kunkin hypoteesin puolesta ja kutakin vastaan, kirjoittajat päättelevät, että kysymystä siitä, onko raiskaus sopeutuma, ei voida vielä lopullisesti ratkaista (s. 84). Thornhillin ja Palmerin mukaan emme siis tiedä, ovatko menneisyyden valintapaineet muokanneet koiraiden ominaisuuksia raiskausta varten.<br /><br /><span style="font-size:180%;"><span style="font-weight: bold;">Kritiikki Thornhillia ja Palmeria vastaan</span></span><br /><br /><span style="font-size:85%;">”Kurtachi-naiset istuvat ja makaavat jalat tiukasti yhdessä, koska sukupuolielinten tahatonkin paljastaminen johtaa todennäköisesti siihen, että joku lähellä istuva mies käy hänen kimppuunsa.”<br /><br />-Clellan Ford ja Frank Beach</span><br /><br />Vaikka Thornhill ja Palmer jättävät kysymyksen raiskauskohtaisista sopeutumista avoimeksi ja vieläpä mainitsevat sen useaan otteeseen, se ei estänyt vääristelyä tapahtumasta. Esimerkiksi <a href="http://www.amazon.com/Alas-Poor-Darwin-Evolutionary-Psychology/dp/0609605135"><span style="font-weight: bold;">Steven ja Hilary Rose (2002, s. 3) </span></a>kirjoittavat, että ”Thornhill ja Palmer väittävät, että raiskaus on adaptiivinen strategia”. Samoin he kutsuivat Natural History of Rapea ”evoluutiopsykologisten fantasioiden aallonpohjaksi”. Varsinainen aallonpohja taisi tulla feministi <a href="http://taylorandfrancis.metapress.com/content/rf378txkav53u9g6/"><span style="font-weight: bold;">Lynne Segalilta (2001)</span></a>, jonka mukaan ”Thornhilliä ja Palmeria ei tule kohdella sillä kunnioituksella, jota he saavat osakseen akateemisessa lehdistössä”.<br /><br />Yleensä kritiikki oli maltillisempaa, ja Natural History of Rapea syytettiin vain liian innokkaasta sopeutumien etsimisestä. <a href="http://human-nature.com/ep/downloads/ep011027.pdf">Palmer ja Thornhill (2003) </a>näkevät tällaiset syytökset taktiikkana, jolla yritetään ottaa välimatkaa poliittisesti epäkorrekteihin näkemyksiin – yleensä sen takia, että ihmiset tekevät niin helposti naturalistisia virhepäätelmiä (jonka mukaan ”se, mikä on biologista tai evoluution tuotetta, on moraalisesti hyvää ja hyväksyttävää” [ks. <a href="http://www.springerlink.com/content/p4548478788x3287/"><span style="font-weight: bold;">Wilson ym. 2003]</span></a>.)<br /><br />Palmerin ja Thornhillin mukaan tämä hypoteesi arvostelijoiden motiiveista on johdonmukainen sekä sosiobiologiakriitikoiden parissa yleisesti että myös sellaisten tutkijoiden keskuudessa, jotka ymmärtävät biologian roolin ihmisen käyttäytymisessä mutta jotka vastustavat vain jonkin tietyn aiheen evolutiivista käsittelyä. Jälkimmäisestä heillä on esimerkkinä apinatutkija <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Frans_de_Waal"><span style="font-weight: bold;">Frans de Waal</span></a>, joka kirjoitti arviossaan seuraavasti:<br /><br />”Natural History of Rapen suurin vika on siinä, että se mainitsee mutta sitten autuaasti unohtaa evoluutiobiologi George Williamsin varoituksen siitä, että sopeutuma on erityinen käsite, jota ei tule käyttää tarpeettomasti... Tavanomainenkaan käyttäytyminen, kuten tupakointi tai masturbointi, ei ole adaptiivista – saati sitten harvinainen käyttäytyminen (kuten raiskaus)” (lainattu em. lähteessä Thornhill & Palmer 2003).<br /><br />Hassua tässä kritiikissä on se, että Thornhill ja Palmer käyttivät samaa masturbaatioesimerkkiä kuvatakseen sitä, että monet tuiki tavanomaiset toiminnot ovat vain sivutuotteita koiraan seksuaalisia himoja hallitsevista ja hillitsevistä sopeutumista (s. 60).<br /><br />Samoin kriitikoilta jäi usein huomaamatta seuraava yksinkertainen seikka. Se, että jossain käyttäytymisessä on huomattavaa vaihtelua eri kulttuurien välillä, ei tarkoita sitä, että evolutiivista lähestymistapaa ei voitaisi käyttää tämän käyttäytymisen selittämisessä. Asia on pikemminkin päinvastoin: ihmisen käyttäytymisen laajamittainen <span style="font-style: italic;">kulttuurinen vaihtelu on parhaita mahdollisia lähteitä</span>, kun yritämme evolutiivisessa mielessä selvittää, miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme.<br /><span style="font-size:180%;"><br /><span style="font-weight: bold;">Keisarin uudet motiivit</span></span><br /><br /><span style="font-size:85%;">”Pornografia, kuten raiskaus, on miesten keksintöä, suunniteltu naisten epäinhimillistämiseksi ja alentamiseksi seksiobjekteiksi.”<br /><br />-Susan Brownmiller</span><br /><br />Kiista mahdollisista sopeutumista koskee raiskauksen ultimaattista, evolutiivista selitystä. Kiistassa raiskaajan henkilökohtaisista motiiveista taas on kyse proksimaattisista eli välittömistä selityksistä. Thornhillin ja Palmerin mukaan raiskauksen välitön selitys liittyy lähinnä koiraan seksinhimoon. Evolutiivinen selitys raiskaukselle on siis se, että raiskaukseen liittyvät taipumukset ovat menneisyydessä johtaneet joidenkin koiraiden lisääntymismenestykseen. Tämä on luonnollisesti selitys kaikenlaisille adaptaatioille, myös nukkumiselle tai tietynlaisten ruokien syömiselle. Tästä huolimatta emme sano, että mieltymys makeisiin ja rasvaisiin ruokiin on seksuaalisen himon motivoimaa – vaikka nämä preferenssit ovatkin evoluutioympäristössä johtaneet lisääntymismenestykseen.<br /><br />Aivan samalla tavalla raiskauksen näkeminen adaptiivisena tai sopeutumana ei vielä kerro mitään proksimaattisista motiiveista sen takana. Välitön motiivi voi olla seksinhimo tai sitten se voi olla jokin aivan muu. Jussi Viitalan mukaan ”mitä hyvänsä motiiveja raiskaukseen onkin, se on aina myös miehen lisääntymistaktiikka”. Natural History of Rapen kriitikot eivät kuitenkaan tainneet ymmärtää tätä evolutiivisten ja välittömien selitysten välistä eroa. Niinpä kriitikot eivät voineet käyttää sitä argumenttina sille, että raiskaajan ei välttämättä tarvitse olla seksuaalisesti motivoitunut.<br /><br />Natural History of Rape joka tapauksessa kyseenalaisti sen usein esitetyn, varsinkin akateemisissa feministipiireissä vallinneen näkemyksen, että raiskaajat eivät ole seksuaalisesti motivoituneita rikosta tehdessään. Raiskaus olisi tämän näkemyksen mukaan lähinnä vallantahtoa ja halua alistaa naaras. Palmer ja Thornhill (2003) analysoivat syntynyttä keskustelua <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/H._C._Andersen"><span style="font-weight: bold;">H. C. Andersenin</span></a> sadun avulla:<br /><br /><span style="font-size:85%;">”Kuten monet perinteiset sadut, Hans Christian Andersenin ‘Keisarin uudet vaatteet’ teki satiiria ihmisten tavanomaisesta käyttäytymisestä. Tässä tapauksessa satu kuvasi absurdin taipumuksen huomioida muiden sosiaalisia ja poliittisia näkemyksiä siten, että se lopulta johtaa ihmisen kieltämään omat aistihavaintonsa. Sadun vertaaminen tosimaailmaan kuitenkin antaa olettaa, että Andersenin päätelmä on saattanut suuresti aliarvioida tätä ihmisen taipumusta.”</span><br /><br />Ajatus siitä, että koiraiden tekemä seksuaalinen pakottaminen on pikemminkin vallan kuin seksuaalisen himon motivoimaa, juontaa juurensa 1970-luvun feminismistä ja naisten vapautusliikkeestä. Palmer ja Thornhill (2003) lainaavat lukuisia klassikoiksi muodostuneita kirjoituksia, joiden tuloksena <span style="font-weight: bold;">”raiskauksessa ei ole kyse seksistä”</span> -näkemyksestä tuli Yhdysvaltain medioissa kaikenkattava mantra, jonka monet kriminologit ja psykologit omaksuivat teoreettiseksi lähtökohdakseen (<a href="http://www.amazon.com/Vamps-Tramps-Essays-Camille-Paglia/dp/0679751203/ref=sr_1_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173622167&sr=1-1"><span style="font-weight: bold;">Paglia 1994</span></a>).<br /><br />Palmer ja Thornhill kertovat, että Natural History of Rapen jälkeen monet ovat kuitenkin muuttaneet mieltään. Jotkut lukijat jopa kertoivat tunteneensa, että he olivat aikaisemmin kuin Andersenin sadun kaupunkilaiset uskoen ensin vain yleiseen mielipiteeseen. (Sadussahan kankaankutojat kertovat kutovansa ”mitä hienointa kangasta, jonka malli ja värit ovat harvinaislaatuisen kauniita”. Lisäksi kankaasta tehdyissä vaatteissa on kummallinen taika: ”Ihminen, joka on kykenemätön hoitamaan virkaansa tai harvinaisen typerä, ei saata ensinkään nähdä niitä.” H. C. Andersenin kyyninen sosiaalipsykologinen silmä paljastuu suuren juhlakulkueen kuvauksesta: ”Ei kukaan tahtonut ilmaista, ettei nähnyt mitään, sillä olisihan hän samalla ilmaissut olevansa hyvin typerä ja kykenemätön hoitamaan virkaansa. Keisarin vaatteet eivät vielä koskaan olleet herättäneet sellaista ihastusta." Kansa ihailee keisarin uusia mutta näkymättömiä vaatteita, kunnes väkijoukosta kuuluu yllättäen lapsen ääni: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!” Ihmiset kuiskivat näitä lapsen sanoja eteenpäin – ja pian koko kansa huutaa: ”Hänellä ei ole vaatteita ensinkään!”)<br /><br />Palmerin ja Thornhillin mielestä osa heidän lukijoistaan siis myönsi, että keisari sittenkin oli ainakin osittain ilman vaatteita. Kalifornian yliopiston väkivallattomuusohjelman johtaja Jennifer Beeman sanoo asian suoraan: ”Mantramme on niin kauan ollut se, että ‘kyse on vallasta, ei seksistä’, että pelkään, ettemme uskalla myöntää, että kyse saattaa olla molemmista” (<span style="font-weight: bold;">Lawrence, J. M.; 2000, January 12: Scientists spark debate with controversial rape theory; Boston Herald, s. 13</span>). Osa lukijoista taas oli kuin sadun keisari, jonka asema ja omanarvontunto eivät enää salli perääntymistä, vaikka torikansa jo hihkuu, ettei keisarilla ole vaatteita: ” Ja keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli: ’Kyllä minun nyt täytyy kestää tämä loppuun asti!’ Ja hän ojensihe entistä ylpeämmäksi, ja kamariherrat kantoivat laahustinta, jota ei ensinkään ollut."<br /><br />Se, että osa on tähän tapaan säilyttänyt mielipiteensä raiskauksesta pelkkänä vallankäyttönä ei ole sinänsä kiinnostavaa, eikä edes kovin yllättävää. Kiinnostavaa sen sijaan on se, että osa lukijoista reagoi kuin sadussa kansa olisikin huutanut: ”Emme koskaan tarkoittaneet, ettei keisarilla olisi vaatteita; sanoimme niin vain poliittisista syistä!” Esimerkiksi <a href="http://www.asa3.org/archive/evolution/200004/0012.html"><span style="font-weight: bold;">Jerry Coyne (2000)</span></a> kirjoittaa asian johdosta seuraavasti:<br /><span style="font-size:85%;"><br />”On totta, että viime vuosikymmenien raiskauskeskustelua ovat hallinneet näkemykset, joiden mukaan raiskauksessa ei ole kyse seksistä vaan vallasta ja väkivallasta. Mutta meidän täytyy muistaa, että nämä näkemykset saivat alkunsa, eivät tieteellisinä ehdotuksina vaan poliittisina iskulauseina, joiden tarkoituksena oli oikaista suosittuja väärinkäsityksiä raiskauksesta.”</span><br /><br />Tämä on epäilemättä totta. Ihmiset sanovat kummallisempiakin asioita poliittisista syistä. Tämä on kai myös Andersenin sadun sanoma. Tätäkin kiinnostavampaa on sen kieltäminen, että kukaan koskaan olisi sanonutkaan, että keisarilla olisi ollut vaatteita. Näin kertoo klassikoksi muodostuneen <a href="http://www.amazon.com/Against-Our-Will-Women-Rape/dp/0449908208/ref=sr_1_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173623175&sr=1-1"><span style="font-weight: bold;">Against Our Will</span></a> -kirjan (1975) kirjoittaja <a href="http://www.susanbrownmiller.com/"><span style="font-weight: bold;">Susan Brownmiller</span></a>: ”En sanonut, että raiskauksessa olisi kyse vain vallasta. Sanon että siinä on kyse myös nöyryyttämisestä ja arvonalentamisesta ... tietenkään emme ajatelleet, ettei sillä olisi mitään tekemistä seksiaktin kanssa – totta kai sillä on: siinä käytetään sukupuolielimiä” (lainaus lähteestä Thornhill & Palmer 2003).<br /><br />Brownmillerin huomioista tulee teeskenneltyjä ja tekopyhiä, kun havaitaan, että mikään niistä (nöyryytys, arvonalennus tai sukupuolielimien käyttö) ei ole ollut keskustelun kohteena. Kiista on aina ollut raiskaajan mahdollisesta seksuaalisesta motiivista. Palmer ja Thornhill (2003) siteeraavat myös erästä kirjansa arvioijaa, jonka mukaan ”ei Brownmiller eikä kukaan muukaan ajatteleva ihminen koskaan väittänyt, että raiskauksessa olisi kyse vain vallasta ja aggressiosta, eikä seksistä”. Brownmillerin tai hänen varhaisten feministikollegoidensa kirjoitukset kuitenkin kertovat toista. On myös peräti outoa, että kukaan näistä ajattelevista ihmisistä ei ole vaivautunut oikaisemaan edes osaa niistä vuosien mittaan julkaistuista kirjoituksista, joissa heidän väitetään julistavan ”ei-seksiä” -näkemystä.<br /><br />Andersenin satu olisikin Palmerin ja Thornhillin mielestä ollut realistisempi, jos torikansa olisi lopulta huutanut: <span style="font-style: italic;">”Kukaan ei koskaan sanonutkaan, että keisarilla oli vaatteet!”</span> Myös <a href="http://pinker.wjh.harvard.edu/"><span style="font-weight: bold;">Steven Pinker</span></a> <a href="http://www.amazon.com/Blank-Slate-Modern-Denial-Nature/dp/0142003344/ref=pd_bbs_sr_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173623349&sr=1-1">(2002)</a> lienee huomannut sadun yhteyden raiskauksen ympärillä käytyihin kiistoihin. Pinker uskoo, että ”raiskaus ei ole seksiä” -dogmi jää historiaan esimerkkinä poikkeuksellisen suositusta harhakuvitelmasta ja joukkotyperyydestä. Hänen mielestään ”ihmisten on kenties valittava, kumpaa he arvostavat enemmän: ideologiaa, joka väittää edistävänsä naissukupuolen asemaa vai sitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu oikeille naisille.”<br /><br />Jos todellakin on tehtävä valinta ”moraalisesti oikeamielisen” ja lohdullisen naistenlehti-ideologian tai tosiasioihin perustuvien näkemysten välillä, tulos ei suinkaan ole etukäteen selvä. Tutkijan on mahdollista saavuttaa moraalinen ja ammatillinen ylemmyydentunto molempia reittejä pitkin. Ensimmäisessä tapauksessa pitää vain välttää tarkkasilmäisiä pikkulapsia. Toisessa tapauksessa on ilmeisesti jatkuvasti muistettava korostaa sitä, että vaikka biologialla ja geeneillä olisi miten suuri rooli käyttäytymisessä, siihen voidaan silti vaikuttaa – sitä paremmin, mitä paremmin biologia tunnetaan.<br /><br />Tieteen edistymisen kannalta tilanne ei tietenkään ole aivan toivoton. Kuten edellä todettiin, ihminen kykenee näkemään aiemmat, vahvatkin mielipiteensä toisenlaisina, jos olosuhteet niin vaativat. Biologi <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/J._B._S._Haldane"><span style="font-weight: bold;">J. B. S. Haldanen</span></a> mukaan ihmisten suhtautuminen uuteen tieteelliseen teoriaan onkin nelivaiheinen seuraavaan tapaan:<br /><br /><span style="font-weight: bold;">1. Se on arvotonta potaskaa.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">2. Se on kiinnostavaa, mutta näkökulma on perverssi.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">3. Se on totta, mutta ei ollenkaan tärkeää.</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;">4. Olen aina ollut sitä mieltä! (teoksesta </span><a style="font-weight: bold;" href="http://williamcalvin.com/bk9/">Calvin 1996</a><span style="font-weight: bold;">, s. 181.)</span><br /><br /><span style="font-size:180%;"><span style="font-weight: bold;">Satukirjasta tarrakirjoihin</span></span><br /><br /><span style="font-size:85%;">”Geenit ja ympäristö eivät ole vaihtoehtoisia selityksiä miehen impulsiivisille ja epäempaattisille seksuaalisille pyrkimyksille.”<br /><br />-Randy Thornill ja Craig Palmer</span><br /><br />Biologisten selitysten epätieteellisellä kritiikillä on pitkät perinteet, joiden vaalimiselle ei tunnu näkyvän loppua (ks. esim. <a href="http://www.amazon.com/Defenders-Truth-Sociobiology-Ullica-Segerstrale/dp/0192862154/ref=sr_1_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173623617&sr=1-1"><span style="font-weight: bold;">Segerstråle 2000</span></a>; <a href="http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf"><span style="font-weight: bold;">Niemelä 2004</span></a>). Natural History of Rapea kumoamaan koottiin nimittäin toinen kirja, <a href="http://psychology.utk.edu/people/travis.html"><span style="font-weight: bold;">Cheryl Travisin </span></a>(2003) toimittama <a href="http://www.amazon.com/Evolution-Gender-Cheryl-Brown-Travis/dp/0262700905"><span style="font-weight: bold;">Evolution, Gender and Rape</span></a> (jatkossa EGR), jossa otetaan kantaa jopa luonnonvalintateorian hyväksymiseen: ”Darwinin aikalaiset hyväksyivät luonnonvalinnan, sellaisena kuin Darwin sen kuvasi, perimmältään siksi, että se oli paradigma, joka oli täynnä 1800-luvun Englannin arvostuksia.”<br /><br />Tämä järjetön lausunto tieteellisen teorian sisältämistä arvostuksista ei tässä yhteydessä ansaitse kommentteja. Katsotaan sen sijaan, miten EGR:ssä käsitellään Thornhillia, Palmeria ja Natural History of Rapea (jatkossa NHR). Heidän vastauksensa EGR:n esittämään haasteeseen on oiva esimerkki maltillisesta tieteellisestä väittelystä.<br /><br />Ensinnäkin EGR:n takakannessa kerrotaan, että kirja on ”monitieteellinen kritiikki sitä näkemystä vastaan, että raiskaus olisi evolutiivinen sopeutuma”. Toistettakoon vielä kerran, että NHR ei sisältänyt <span style="font-style: italic;">ensimmäistäkään</span> tällaista väitettä. EGR sen sijaan esittää joukon naaraiden ”erikoistuneita fyysisiä, rakenteellisia ja käyttäytymiseen liittyviä” esteitä pakotettua yhdyntää vastaan. (Nämä eivät toki kerro mitään raiskauksesta; ne ovat voineet kehittyä raiskauksen vastustamista varten, olipa raiskaus itsessään sopeutuma tai sivutuote.)<br /><br />Huomionarvoista kirjojen välillä on se, kuinka yhtä mieltä ne ovat. Thornhill ja Palmer (2003) listaavat vastineessaan kymmenittäin kohtia, joissa EGR ja NHR käsittelevät asioita täsmälleen samoilla tavoilla: ”Tämän samanmielisyyden perusteella luulisi, että EGR:n arvio NHR:stä olisi myönteinen tai edes tasapainoinen. Mutta mikään ei voi olla kauempana totuudesta.”<br /><br />Thornhill ja Palmerin (2003) mukaan EGR:n kirjoittajat näyttävät kilpailevan keskenään siitä, kuka keksii loukkaavimmat adjektiivit. ”Voittajalta” löytyvät seuraavat NHR:ää kuvaavat sanat: typerä, perusteeton, pöyristyttävän reduktionistinen, turhan pöyhkeilevä ja itseään ylentävä, pöyristyttävä, narsistisesti itseään ylistävä, roskaa, karmivan surkeaa, ideologisia fantasioita, jotka oikeuttavat seksuaalisen pakottamisen, huonoa tiedettä, huonoa historiaa ja luotaantyöntävän huonosti kirjoitettu. Näiden kekseliäiden laatusanojen kirjoittaja esittää jopa arvioita Thornhillin ja Palmerin omasta seksielämästä. Tässä ei toisaalta ole mitään uutta; myös marxilaisaktivisti <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Steven_Rose"><span style="font-weight: bold;">Steven Rose </span></a>on syyllistynyt siihen (<a href="http://www.tsv.fi/ttapaht/033/tammisalo.pdf"><span style="font-weight: bold;">Tammisalo 2003</span></a>, s. 79–80).<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Dylan Evansin ja Oscar Zaraten</span> <a href="http://www.amazon.co.uk/Introducing-Evolutionary-Psychology-Introducing-Dylan/dp/1840460431">evoluutiopsykologiaa esittelevässä sarjakuvakirjasessa </a> (1999) vihjataan samaisen Steven Rosen edustavan kulttuurideterminististä näkemystä. Tästä pahastuneena Rose suunnitteli oikeustoimia, jolloin kustantaja myöntyi laittamaan kyseiselle sivulle Rosen saneleman tarran, jossa todetaan, että hänen puhekuplalausahduksensa ”on harhaanjohtava karikatyyri Rosen näkemyksistä”.<br /><br />Mikäli samoja standardeja ja menettelytapoja noudatettaisiin EGR:n kohdalla, siitä tulisi ”tarrakirja”, joka olisi täynnä pahoittelevia korjauslippusia: ”Monet tarroista huomauttaisivat, että NHR:n kuvaaminen biologisgeneettisenä determinisminä, joka jättää kulttuuriset ja muunlaiset ympäristötekijät huomiotta ja joka näkee käyttäytymisen ’lukittuna’ ja ’väistämättömänä’, on vähintään yhtä harhaanjohtavaa kuin kommentti Rosesta, joka johti hänet etsimään lakiapua” (Thronhill & Palmer 2003). Mainittujen adjektiivien ja determinismisyytösten lisäksi Thornhillin ja Palmerin väitetään EGR:ssä muistuttavan 1800-luvun sosiaalidarwinisteja. Eniten korjaustarroja saisivat kuitenkin osakseen syytökset, joiden mukaan NHR puolustelee raiskausta. Thornhill ja Palmer (2003) tosin myöntävät, että he olisivat voineet varoittaa naturalistisesta virhepäätelmästä <span style="font-style: italic;">vielä useammalla kuin niillä 18 sivulla</span>, joilla he sen nyt tekivät.<br /><br />Mitä tästä keskustelusta oppii? Thornhill ja Palmer toteavat, että nostamalla raiskauksen biologisen puolen puheenaiheeksi pystyy päättelemään, harrastaako keskustelukumppani johdonmukaista tieteellistä objektiivisuutta vai ei. Tähän liittyen he myös kuvailevat vielä yhden hypoteettisen sopeutuman:<br /><br /><span style="font-size:85%;">”Esitämme hypoteesin, että ihmisessä on psykologinen sopeutuma, jonka tehtävä on järkeilykyvyn lamauttaminen ... Tämä hypoteettinen sopeutuma on ’tiedon tuhoaja’. Sen funktionaalinen tehtävä on estää sellaisen idean hyväksyminen, joka ei ole yhdenmukainen oman ideologian kanssa sotkemalla kyseisen idean logiikka ja todistusaineisto. Evoluutio on siis luonnonvalinnan avulla saattanut suunnitella ihmiset ajattelemaan epäloogisesti ja epärationaalisesti poliittisesti ladatuista aiheista kuten esimerkiksi raiskauksesta biologisesta näkökulmasta.”</span><br /><br />Olipa ideologiaa puolustava tiedon tuhoaja sopeutuma tai ei, kyseisestä ominaisuudesta on helppo nähdä, että ihmislajin biologia, psykologia, geenit tai evoluutiohistoria eivät yksinään voi määrätä käyttäytymistämme sen enempää kuin kulttuurispoliittiskasvatuksellinen asenneilmastokaan. Hypoteesi toimii siis oivallisena esimerkkinä siitä, miten perusteettomia determinismisyytökset ovat olleet. Evolutiivinen kanta psykologiaan ja käyttäytymiseen on aina vuorovaikutteista, ei mitenkään determinististä: se huomioi ympäristötekijöiden panoksen sekä lajihistoriassa että yksilönkehityksessä.<br /><br /><span style="font-size:180%;"><span style="font-weight: bold;">Raiskauksen adaptiivisuudesta</span></span><br /><br /><span style="font-size:85%;">”...eräiden laskelmien mukaan ihmisellä vain keskimäärin joka kahdestuhannes parittelu johtaa raskauteen...”<br /><br />-Pekka T. Lehtinen 1969</span><br /><br />Raiskausteeman lopuksi on syytä tarkastella vielä raiskauksen adaptiivisuutta eli sen vaikutusta koiraan lisääntymismenestykseen. (Toistettakoon vielä, että raiskauksen mahdollinen adaptiivisuus on eri asia kuin se, onko raiskaus adaptaatio.) Luonto on täynnä ominaisuuksia, jotka ovat keskimäärin epäadaptiivisia mutta jotka kuitenkin saattavat suuresti hyödyttää joitakin yksilöitä joissakin tilanteissa (<a href="http://www.helsinki.fi/%7Ehmkokko/"><span style="font-weight: bold;">Hanna Kokko</span></a> 2001: <span style="font-weight: bold;">"Human rape: adaptive or not?"</span> <span style="font-style: italic;">Trends in Ecology & Evolution </span>16:488-489.). Esimerkiksi evoluutioympäristössä käydyissä heimosodissa raiskaajakoiraan lisääntymismenestys tuskin on ollut keskimääräistä. Tiedetään, että ihmisen historiassa sodat ovat koskettaneet jotenkin lähes kaikkia sukupolvia; väkivallan ketju on katkeamaton apinamaisista edeltäjistämme aina nykypäiviin asti (<a href="http://www.amazon.com/Constant-Battles-Why-We-Fight/dp/0312310900/ref=sr_1_1/104-1538092-6941501?ie=UTF8&s=books&qid=1173624377&sr=1-1"><span style="font-weight: bold;">LeBlanc & Register 2002</span></a>). Tämä seikka yksinään on saattanut tehdä raiskauksesta ajoittain hyvinkin adaptiivista.<br /><br />Sotatilassa raiskauksen adaptiivisuutta ei kuitenkaan ole juuri tutkittu, ja ”normaaliolojakin” koskevia havaintoja on erittäin niukalti. Erään tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa vuosittain yli 32 000 naarasta hedelmöityy raiskauksen seurauksena (<a href="http://pt.wkhealth.com/pt/re/ajog/abstract.00000447-199608000-00018.htm;jsessionid=F0XTFDK5lvBnTbv11wtL7nnd4qThZyPVcLL1T1rlTMvhYbv3TvRg%21315358234%21-949856145%218091%21-1"><span style="font-weight: bold;">Holmes ym. 1996</span></a>). Tutkijat arvioivat tämän kolmivuotisseurannan perusteella, että lisääntymisikäisen ihmisnaaraan (12–45 vuotta) hedelmöitymistodennäköisyys yhtä raiskausta kohti on viisi prosenttia.<br /><br />Lukema on siis aavistuksen suurempi kuin arvioitu todennäköisyys vapaaehtoiselle yhdynnälle, joka on noin kolme prosenttia (<a href="http://cat.inist.fr/?aModele=afficheN&cpsidt=16017960">Simmons, L.W., Firman, R.C., Rhodes, G.I. and Peters, M.C. Human sperm competition: Testis size, sperm production and rates of extrapair copulations, Animal Behaviour, 68: pp 297-302; 2004</a>). Nämä raiskauksen adaptiivisuudesta kertovat luvut liittyvät tutkijoiden mukaan pikemminkin perheväkivaltaan kuin väkivaltaan tuntemattomien yksilöiden kesken (em. Holmes ym. 1996). Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa vuosina 1998–1999 poliisin tietoon tulleista raiskauksista n. 13 % tapahtui intiimissä läheissuhteessa. Tekijä ja uhri olivat tuttavia n. 23 %:ssa tapauksista. Tutustumistilanneraiskauksia oli n. 25 %, ja tekijä oli tuntematon 26,5 %:ssa tapauksista (Helsingin Sanomat 17.12.2004).<br /><br />Raiskaus on joidenkin raporttien mukaan yhteydessä myös sellaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa yksilöt pariutuvat, eroavat ja pariutuvat jonkun toisen kanssa uudelleen eli ns. <span style="font-style: italic;">peräkkäiseen yksiavioisuuteen</span> (sarjallinen monogamia). <a href="http://links.jstor.org/sici?sici=0962-8452%2820000622%29267%3A1449%3C1259%3ATRBSMA%3E2.0.CO%3B2-%23&size=LARGE"><span style="font-weight: bold;">Philip Starksin ja Caroline Blackien (2000)</span></a> mukaan Yhdysvaltain avioero- ja uudelleenavioitumistilastoista voidaan nähdä, että peräkkäinen yksiavioisuus lisää koiraiden välisiä eroja lisääntymismenestyksessä. Tällaisissa olosuhteissa osa koiraista pystyy siis ilmeisesti hallitsemaan useamman kuin yhden naaraan lisääntymisuraa, mikä puolestaan jättää osalle koiraista vain vaihtoehtoisia lisääntymisstrategioita. Näillä perusteilla Starks ja Blackie väittävät, että raiskauksella on tämän hetken Yhdysvalloissa ”adaptiivista merkitystä”. He eivät kuitenkaan määrittele kyseistä termiä sen tarkemmin. Artikkelinsa lopussa tutkijat korostavat sitä, että he eivät väitä raiskaajien olevan tietoisia raiskaukseen johtaneista syistä, tai että peräkkäinen yksiavioisuus ja sen tuomat erot lisääntymismenestyksessä olisivat ainoita raiskaukseen vaikuttavia tekijöitä.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-25126749810418310522007-03-09T01:37:00.000-08:002007-03-10T06:57:07.774-08:00Naistenpäivän dagenefter: Tuomas EnbuskeOlin äsken radiossa <span style="font-weight: bold;">Tuomas Enbusken</span> ohjelmassa keskustelemassa feminismistä. Lämmin kiitos keskustelukumppaneille <span style="font-weight: bold;">Annamari Vänskälle</span> ja <span style="font-weight: bold;">Sofi Oksaselle</span>! Paremmassa seurassa ei naistenpäivän dagenefteriä olisi voinut aloittaa.<br /><br />Ohjelman voi kuunnella tästä linkistä:<br /><br /><a href="http://www.yleradio1.fi/mp3/audio/1173428690-17353.mp3"><span style="font-weight: bold;">Naistenpäivän dagenefter: Tuomas Enbuske</span></a><br /><br />Ohjelmassa esitin erheellisesti, että tutkimus apinanaaraiden ja -koiraiden lelupreferensseistä olisi tehty simpansseilla. Tosiasiassa kyseessä oli <span style="font-weight: bold;">vervetti</span>, eräs marakattilaji. Aihetta koskeva juttu löytyy täältä:<br /><br /><a href="http://www.eurekalert.org/pub_releases/2002-12/tau-tca121002.php"><span style="font-weight: bold;">Toy choice among boys, girls a matter of monkey business</span></a>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-22290321985465102672007-01-31T10:08:00.000-08:002007-01-31T10:12:52.446-08:00Nazanin vihdoin vapaa!!!!Iranissa itsepuolustuksen takia epäoikeudenmukaisesti vankilassa ollut Nazanin Fatehi on vihdoin vapautettu, kiitos sitkeän kansainvälisen painostuksen ja rahallisen avun. Lisätietoa aiheesta <a href="http://www.myspace.com/savenazanin">täällä.</a>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1170180630693871072007-01-30T10:08:00.000-08:002007-01-30T10:10:30.703-08:00Vastine Rolinille<a href="http://www.tieteessatapahtuu.fi/0107/niemelatammisalo0107.pdf">Vastineemme Kristina Rolinin arvioon</a> on ilmestynyt uusimmassa <span style="font-style:italic;">Tieteessä tapahtuu</span> -lehdessä.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1168268962950489952007-01-08T07:00:00.000-08:002007-01-08T07:13:19.963-08:00PELASTAKAA NAZANIN!Tämä kirjoitus ei liity lainkaan naistutkimukseen, vaan feminismiin - sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen. En kuitenkaan ole kuullut yhdenkään suomalaisen naistutkijan tai feministin maininneen nuoren Nazanin-tytön tapauksesta - puhumattakaan siitä että he olisivat ryhtyneet asiassa toimiin. Mikäli blogimme lukijoita suora toiminta kiinnostaa, alla olevasta virallisesta lehdistötiedotteesta löytyy kaikki tarpeellinen.<br /><span style="font-weight:bold;"><br />FOR IMMEDIATE RELEASE:<br /><br />IRANIAN 19 YEAR OLD GIRL IS FACING DEATH SENTENCE ON JANUARY 10th FOR SELF DEFENSE IN A RAPE ATTEMPT. MUSIC ARTIST AND RUNNER-UP FOR MISS WORLD – NAZANIN AFSHIN-JAM PRESENTS A RIVETING DOCUMENTARY ABOUT THE EFFORTS TO SAVE THE LIFE HER NAMESAKE.</span><br /><br />January 5, 2007 - Nazanin Fatehi was sentenced to death for murder by a court in Iran after she stabbed one of three men who attempted to rape her and her 15-year-old niece in a park in Karaj, a suburb of Tehran, in March 2005. She was 17 at the time. On June 1, 2006, the Head of Judiciary, Ayatollah Shahroudi, announced a stay of execution and the call for a retrial. Nazanin Fatehi's retrial will take place January 10, 2007 (20th of Dey 1385 in the Iranian calendar).<br /><br />To raise the level of awareness, Nazanin Afshin-Jam, former Miss Canada and runner-up for the Miss World title seeks support from the international community in her campaign to save the life of her 19-year-old Iranian namesake.<br /><br />She is hosting a riveting documentary titled: The Tale of Two Nazanins, which can be viewed on <a href="http://www.bodog.tv">www.bodog.tv</a> . The documentary highlights short and candid interviews with politicians and human rights experts, and captures emotional footage of Nazanin Fatehi speaking to her sister and mother by phone from prison. Other footage includes a re-enactment of the attack and narration by Nazanin Afshin-Jam as she takes the audience through the emotional episode.<br /><br />Singer and songwriter Nazanin Afshin-Jam has been waging an international campaign to raise awareness about this human rights case. She has created a petition that now has over 230,000 signatories from around the world, as well as spoken to political leaders and international organizations and institutions, such as the United Nations and Amnesty International.<br /><br />"We have a lot of momentum, but we're running out of time,... I really believe we can save Nazanin's life - but only with the support of the international community," she said.<br /><br />To view the documentary visit: <a href="http://www.bodog.tv">www.bodog.tv</a>.<br /><br />Nazanin Afshin-Jam has also made a video appeal to Iranian officials which can be viewed at : <a href="http://www.youtube.com/watch?v=jYOA9l5rPPc">http://www.youtube.com/watch?v=jYOA9l5rPPc</a><br /><br />To find out more information about the case of Nazanin Fatehi, visit : <a href="http://www.myspace.com/savenazanin">www.myspace.com/savenazanin</a><br /><a href="http://www.helpnazanin.com"><br />http://www.helpnazanin.com</a><br /><br />Media Contact: savenazanin@hotmail.com<br /><br />-----<br /><br />Nazaninin tapauksesta on ollut artikkeli myös <a href="http://news.independent.co.uk/world/middle_east/article2132568.ece">The Independentissä</a>.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1168026293265045352007-01-05T11:43:00.000-08:002007-01-05T11:44:53.276-08:00Rolinin arvio pamfletistaKristina Rolinin <a href="http://www.tieteessatapahtuu.fi/0806/Rolin0806.pdf">arvio</a> pamfletistamme julkaistiin <span style="font-style:italic;">Tieteessä tapahtuu</span> –lehden numerossa 8/2006. Olemme tarjonneet vastinetta julkaisun seuraavaan numeroon. Myöhemmin Niemelä tulee kirjoittamaan tälle blogille pitemmän yhteisvastineen sekä Rolinille että pamfletin <span style="font-style:italic;">Aamulehdessä</span> arvioineelle Jokiselle. <br /><br />Teoksestamme esitetään mediassa toistuvasti väitteitä, jotka ovat tarkoitushakuisia, suorastaan vääristeleviä. Näin ollen nämä sumutusyritykset on syytä kumota perusteellisesti.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1168025144231758802007-01-05T11:23:00.000-08:002007-01-05T11:30:15.773-08:00Akateeminen feminismi ei ole tiedettä<span style="font-style:italic;">Vastine Aamulehteen</span> (4.1.2007)<br /><span style="font-weight:bold;"><br />Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo</span><br /><br />Perustelimme pamfletissamme, miksi valtaosa naistutkimuksesta ei ole tiedettä vaan ideologiaa ja politiikkaa. Arto Jokinen ei väitettämme hyväksy (AL 2.1.2007). Silti hänkin avoimesti myöntää, että naistutkimus on hylännyt objektiivisuuden. Tieteen tulee kuitenkin olla objektiivista.<br /><br />Toinen alan pseudotieteellisyydestä kertova seikka on, että väitteet eivät useinkaan ole testattavissa. Tieteen kriteereistä naistutkimus täyttää vain julkisuusvaatimuksen.<br /><br />Jokinen väittää myös, että kiistassa olisi kyse luonnon- ja yhteiskuntatieteellisentutkimuksen eroista. Jako on täysin turha.<br /><br />Ihmisillä on syyt käyttäytyä jollakin tavalla ja tätä koskevat selityksemme ovat oikeita tai vääriä. Yhteiskuntatieteelliset selitykset on toki tarkoitettu eri tasolle, mutta ne eivät silti saa olla ristiriidassa biologisten selitysten kanssa.<br /><br />Mutta kuten pamfletissa osoitamme, useat naistutkimuksen valtavirran julkaisut ovat räikeästi vastakkaisia luonnontieteiden havainnoille. Lajina ihminen on toki ainutlaatuinen, mutta ihmisyhteisöjen tutkimus on aina myös osa biologiaa. Biologiset lait eivät selitä kaikkia sosiaalisia ilmiöitä, mutta tieteiden välisellä hierarkialla on suuri merkitys naistutkijoiden koulutukselle; heidän tulisi tuntea tärkeimmät biologiset teoriat siinä missä kemistin tulee tuntea fysiikan atomiteoria.<br />Eli siinä määrin kun naistutkimuksessa tutkitaan sukupuolten välisiä suhteita, se on oikeastaan biologian haara.<br /><br />Jokisen mukaan tiede on yhteydessä politiikkaan. Esimerkkinä hän käyttää omaa alaansa, väkivaltatutkimusta, joka hänen mukaansa ”on sitoutunut väkivallan vastaiseen politiikkaan”.<br /><br />On kuitenkin huomattava, että kyseessä on kaksi eri asiaa: A) selvittää väkivaltaan liittyviä tosiasioita ja B) käyttää saatua tietoa asiaintilan muuttamiseen. Pamflettimme esimerkit osoittavat, että naistutkimus on jättänyt A-kohdan eli tosiasioiden selvittämisen väliin ja hypännyt kohtaan B, maailman muuttamiseen. Näin se on tullut rakentaneeksi sukupuoliin liittyvät ”tosiasiat” politiikan ehdoilla. Tieteenfilosofiassa ilmiö tunnetaan nimellä moralistinen virhepäätelmä. Tässä on kunnostautunut mm. queer-teoria, jonka mukaan sukupuolet ovat vain ”kielellisinä toistotekoina” tuotettuja ”heteronormatiivisia” valtarakennelmia.<br /><br />Jokinen puolustautuu väittämällä, että queer-teoria on naistutkimuksen marginaalissa. Mutta ainakin Helsingin yliopiston Kristiina-insituutin opintosuunnitelman perusteella se on täysin valtavirtaa.<br /><br />Toisinaan naistutkimukseksi halutaan kutsua myös tilastollista sosiaalitutkimusta vaikkapa kotitöiden tekemisestä tai naisten siirtymisestä eläkkeelle. Mikäli tällaiset tutkimukset ovat päteviä, ne ovat sitä sisältämästään naistutkimuksesta huolimatta.<br /><br />Naistutkimus ei olekaan millään tavoin edesauttanut esimerkiksi naisvaltaisilla hoiva-aloilla tavattujen ongelmien ratkaisemista.<br /><br />Jokinen myös esittää, että potisimme lesbokammoa. Perusteluidemme kannalta tällä asiattomalla ja virheellisellä heitolla ei ole mitään merkitystä. Kannatamme lämpimästi vähemmistöjen oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Näissä tavoitteissa nykyisestä naistutkimuksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.<br /><br />Jokisen henkilöön käyvä herja ei toki ole ensimmäinen laatuaan. Sanomamme on toistuvasti yritetty ohittaa syyttämällä meitä ties minkälaisesta taantumuksellisuudesta. Kuitenkin heti pamflettimme alussa ilmoitamme olevamme feministejä. Pitääköhän tieteellisissä kirjoissakin alkaa tunnustaa avoimesti väriä, ettei liberaaleja punavihreitä kirjoittajia syytetä oikeistokonservatiiveiksi? Jos pitää, se kertoo karulla tavalla akateemisen maailman politisoitumisesta.<br /><br />Jokinen vähättelee myös ekofeminismin merkitystä. Sillä ei kai sitten ole väliä, että taannoin Oulun yliopiston naistutkimuksen professori suositteli luonnon pelastamiseksi paluuta animistiseen maailmankatsomukseen. Tiedettä – vai maagissävytteisestä toiveajattelusta nousevaa politiikkaa?Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1164725971196818812006-11-28T06:53:00.000-08:002006-11-28T06:59:31.210-08:00Leo Näreahon arvio Vartija-lehdessäEnsimmäinen kirja-arvion kriteerit täyttävä arvio pamfletistamme ilmestyi Leo Näreaholta Vartija-lehdessä 4/2006, s. 152-154. Esitämme seuraavassa otteita Näreaholta (tekijän luvalla):<br /><br /><span style="font-style:italic;">Yksi pamfletistiemme perusongelma on, että he eivät ole vastustajastaan riittävän hyvin selvillä; tämä vähentää iskujen tehoa. Kirjoittajat käsittelevät naistutkimusta liian yhtenäisenä kokonaisuutena: puhe ”naistutkimuksesta” on tietenkin rankkaa yleistämistä. Vähintäänkin on tehtävä ero empiirisesti suuntautuneen naistutkimuksen ja filosofisen (ideologisen / poliittisen) naistutkimuksen välillä. Esimerkiksi historiallinen selvitys sadan vuoden takaisten palvelijattarien elämästä tai sosiologinen tutkimus ammattialojen jakautumisesta nyky-yhteiskunnassa sukupuolten kesken tuottaa empiiristä tietoa. Tällaisten tutkimusten yhteys feministisiin teorioihin voi olla melko ohut. Niemelän ja Tammisalon iskujen onkin nähtävä kohdistuvan ennen kaikkea filosofisempaan, feministiseen naistutkimukseen – ja monet kriittisistä iskuista kyllä osuvat. <br /><br />Tuskin naistutkijatkaan kieltävät biologisen sukupuolen olemassaoloa. Mutta Niemelän ja Tammisalon väite, että valtavirtanaistutkimuksessa ei huomioita evoluutiopsykologian tutkimustuloksia, pitää nähdäkseni paikkansa. Sama kritiikki voidaan laajentaa myös kognitiivisen psykologian ja aivotutkimuksen tuloksiin. Kaikki nämä tutkimusalat ovat viime vuosina tuottaneet monia todisteita miesten ja naisten (poikien ja tyttöjen) myötäsyntyisistä eroista. Miehillä ja naisilla on kognitiivisia eroja, jotka voidaan havaita hyvin pienissä lapsissa ja joita on siten vaikea pitää pelkkinä kulttuurin tuotteina. <br /><br />Kuvaavaa on, että suomalaisen naistutkimuksen keskeisessä julkaisussa Naistutkimus-lehdessä ei omien havaintojeni mukaan ole viimeisen 10 vuoden aikana julkaistu yhtään artikkelia, jossa käsiteltäisiin miesten ja naisten biologis-kognitiivisista eroista tehtyjä empiirisiä tutkimuksia. Myöskään 2005 ilmestyneessä suomalaisin voimin kirjoitetussa Feministinen filosofia –teoksessa aihetta ei käsitellä. Niemelä ja Tammisalo ovat oikeassa siinä, että näiden tutkimusten tuloksilla on merkitystä, kun etsitään selityksiä miesten ja naisten käyttäytymisen eroille. Joissakin ihmistieteissä, esim. kognitiivisesti suuntautuneessa uskontotieteessä, on alettu huomioida evoluutiopsykologian ja kognitiotieteen tuloksia. Miksi naistutkimus sivuuttaa luonnontieteellis-empiiriset tutkimustulokset?<br /><br />Niemelä ja Tammisalo eivät käsittele kysymystä systemaattisesti, mutta heidän selityksensä tälle naistutkimuksen puutteelle on ilmeinen: feministinen tutkimus on lähempänä politiikkaa kuin tiedettä. Itse asiassa kirjan lopussa kirjoittajat esittävät luettelon pseudotieteen tunnusmerkeistä ja toteavat, että naistutkimus täyttää kriteereistä yhtä lukuun ottamatta kaikki. Jälleen Niemelä ja Tammisalo esittävän kantansa kovin jyrkästi ja yleistävästi, mutta oikeaan he osuvat siinä, että feministisen valtavirtatutkimuksen ideologista painotusta on vaikea kiistää. <br /><br />Feministisen tutkimuksen emansipatoris-ideologinen painotus sisältää ilmeisiä vaaroja – myös tästä perusteesistä olen Niemelän ja Tammisalon kanssa samaa mieltä. Tuo painotus päätyy helposti siihen, että oman ideologisen lähtökohdan kanssa ristiriidassa olevia tutkimustuloksia ei huomioida. Yksi naistutkimuksen ongelma on myös se, että akateemiselle feminismille tyypillinen sosiaalis-konstruktivistinen lähtökohta johtaa relativismiin, tiedon ja arvojen suhteellistamiseen. Ainakin osa feministitutkijoista haluaa luopua objektiivisen totuuden ja todellisuuden käsitteistä. Mutta jos totuuden tavoittelua ja objektiivisuutta ei enää pidetä tieteen tekoa ohjaavina arvoina, mitä silloin jää jäljelle – erilaisten ideologioiden kamppailu? Toivottavasti Niemelän ja Tammisalon pamfletti synnyttää edes hiukan laajemmin keskustelua naistutkimuksen ideologisista sitoumuksista.<br /><br />Kaiken kaikkiaan Niemelän ja Tammisalon pamfletti on räväkkä puheenvuoro, joka perusteellisempana ja retorisesti silotellumpana olisi luultavasti synnyttänyt enemmänkin keskustelua.</span>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1161675410019899582006-10-24T00:34:00.000-07:002006-10-24T00:38:10.250-07:00Ensimmäinen kunnollinen arvio Keisarinnasta tulossaMeillä on ilo ilmoittaa, että <a href="http://www.tieteessatapahtuu.fi/0706/0706lyhyesti.pdf"><span style="font-style:italic;">Tieteessä tapahtuu</span> -lehti</a> on joulukuun numerossa julkaisemassa pamfletistamme ensimmäisen <span style="font-style:italic;">kunnollisen</span> arvion.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1161383627790136342006-10-20T15:20:00.000-07:002006-10-20T15:33:47.810-07:00Pseudotiede on pesiytynyt yliopistoon<a href="http://www.myspace.com/jussikniemela">Jussi K. Niemelä</a> & <a href="http://www.geocities.com/otammisalo/">Osmo Tammisalo </a>(<a href="http://www.skepsis.fi/lehti/2006/">Skeptikko</a> 3/2006)<br /><br />Suomalaisen naistutkimuksen tila on tieteellisessä mielessä katastrofaalinen. Julkaisimme elokuun lopulla tiedepamfletin <a href="http://www.terracognita.fi/kirjat/952520295X.html">Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta</a> (Terra Cognita 2006), jossa osoitamme tämän ikävän tosiasian. Varsinkin ns. <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Queer_theory">queer-teoria</a> on mielestämme puhdasta pseudotiedettä. <br /> <br />Pamflettimme ensisijainen tarkoitus on herättää akateemiset feministit ja tiedeyhteisö dogmaattisesta unesta ja palauttaa tieteeseen kuuluva itseään korjaavuus myös humanistisille aloille. Nais- ja queer-tutkimuksessa esitettyjen, äärimmäisen ongelmallisten väitteiden valossa on mielestämme välttämätöntä, että asialle pitää nopeasti tehdä jotain. Toki me kernaasti keskustelisimme myös suoraan nais- ja queer-tutkijoiden kanssa – jos se vain olisi mahdollista. Mutta esimerkiksi naistutkimus-sähköpostilistalla ensimmäinen reaktio oli sen pohtiminen, pitäisikö kirjamme vaieta kuoliaaksi. Tämä siis ennen kuin kukaan oli sitä edes nähnyt, lukemisesta puhumattakaan. <br /> <br />Kirjamme julkistamistilaisuuteen 24.8., jota myös em. naistutkijoiden sähköpostilistalla oli mainostettu, oli toki saapunut muutama naistutkija, mutta vain yksi heistä esitti meille kriittisiä kysymyksiä. Tämä rohkea ja fiksulta vaikuttanut henkilö oli <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/pornoakatemia/ansku.htm">Annamari ”Ansku” Vänskä</a>. Hän puolusti naistutkimusta mm. kysymällä, eikö pamfletissamme esittämämme subjektivismi-syytös päde kaikkiin humanistisiin tieteisiin. Tähän vastasimme, että mielestämme vain ne humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet, jotka noudattavat ”metodiikassaan” muodikasta postmodernia relativismia, ovat nais- ja queer-tutkimukseen verrattavaa huuhaata. Jos nimittäin Vänskän vihjailu vietäisiin loppuun asti, esimerkiksi historiantutkimus ei koskaan voisi löytää historiallisia faktoja. Historiassakin kaikki olisi näin ollen pelkkää ideologiaa ja subjektiivisia näkemyksiä.<br /> <br />Julkistamistilaisuutta seuraavana päivänä Vänskän väitöskirjan tiivistelmä julkaistiin suomalaisella Uniqueer-sähköpostilistalla. Tiivistelmän perusteella Vänskän väitös on täydellistä relativismia ja sosiaalikonstruktivismia. Käsittelemme tässä lyhyesti Vänskän väitteitä, koska ne jatkavat sillä epätieteellisellä linjalla, jota pamfletissamme kritisoimme. <br /> <br />Vänskä on tutkijana <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/pornoakatemia/">Pornoakatemiassa</a>. Näin hänestä kerrotaan akatemian Internet-sivuilla: ”Annamari Vänskä tutkii myös sitä, miten pornoksi leimatuilla visuaalisilla esityksillä tuotetaan tietoa haluttavista ja ei-haluttavista ruumiista, sukupuolista ja seksuaalisuuksista.”<br /> <br />Me taas evoluutioteoriaan ja ihmislajin käyttäytymisen biologiseen pohjaan perehtyneinä lähdemme siitä, että ”pornoksi leimattua” materiaalia tuotetaan siksi, että se kiihottaa ja myy. Eritoten ihmiskoiraat katsovat mielellään, kun ihmisnaaras tai -koiras parittelee ja/tai harrastaa muuta seksiä. Yleensä pornossa seksiä harrastavat ihmisyksilöt ovat melko symmetrisiä (=kauniita, terveitä, hoikkia, hyvin muodostuneita) ja nuoria. Eli asia taitaa pikemminkin olla niin, että ensin tulee mieltymys (joko keskimääräinen eli normaali tai sitten perverssi) ja tarve, ja tältä pohjalta syntyy tarjonta siihen vastaamaan. Ei siis ihme, että Vänskän ja meidän kantamme ovat tismalleen päinvastaiset. Meidän mielestämme näyttää siltä, että pornossa pyritään markkinatalouden lakien mukaisesti miellyttämään ensisijaisesti mahdollisimman laajaa kuluttajakuntaa. Tästä syystä pornotähdiksi valitaan yksilöitä, jotka mahdollisimman hyvin osuvat yksiin evolutiivisesti kehittyneiden kauneusmieltymysten kanssa. Todettakoon, että pornografisessa materiaalissa naiset ovat lähes poikkeuksetta rehevämpiä kuin vaatemainoksissa. Syy tähän on mitä ilmeisimmin se, että tietynlainen pyöreys kertoo naisen hedelmällisyydestä – jota miehen tarkat silmät taas ovat kehittyneet arvioimaan. Feministiantropologi <a href="http://www.mnsu.edu/emuseum/information/biography/fghij/hrdy_sarah.html">Sarah Hrdy</a> käyttää naisen taipumuksesta varastoida rasvaa nimitystä ”fertile fat”, vapaasti suomentaen ”lisääntymisläski” tai ”synnytyssilava”. Harvinaislaatuiset poikkeukset, esimerkiksi eläinporno tai ylilihavat näyttelijät, eivät ole argumentti tätä näkemystä vastaan. Aina on poikkeuksia jotka vahvistavat säännön. <br /> <br />Vänskän väitöskirja <span style="font-style:italic;"><a href="http://keisarinna.blogspot.com/2006/09/vitskirja-queer-tutkimuksesta.html">Vikuroivia vilkaisuja – Ruumis, sukupuoli,<br />seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus</a></span> tarkastettiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 2.9.2006. Tiivistelmässä mainitaan, että<br /><br />”lähtökohtana on, etteivät visuaaliset representaatiot vain heijasta todellisuutta vaan tuottavat sitä aktiivisesti. Vänskä toteaa väitöksessään, että visuaalisten esitysten täyttämässä ja ihmiskeskeisessä kulttuurissa maailmankuvasta on tullut maailma kuvana ja ihmisruumiista pinta, johon kaiverretaan käsitykset hyvästä ja tavoittelemisen arvoisesta, onnellisesta elämästä. Kuvat ovat poliittisia: niillä tuotetaan popularisoitua tietoa haluttavista sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Koska kaikki visuaaliset esitykset ovat rakennettuja, eivät mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia.”<br /><br /> Kuten todettua, Vänskä esitti meille kysymyksen, onko humanistinen tiede meidän mielestämme laajemminkin subjektivismin riivaamaa. Hänen väitöskirjansa valossa kysymys tulee ymmärrettäväksi. Lainatusta kohdasta ilmenevät juuri ne väitteet, joiden vuoksi olemme huolissamme tieteen itseään korjaavuudesta yliopistoillamme.<br /> <br />Vänskä siis väittää, että joku taho on tehnyt maailmasta kuvan, joka katsojan päässä muuttuu tiedoksi siitä, kumman sukupuolen kanssa hän haluaa pariutua. Ja me kun naiivisti uskoimme empiirisiin tutkimuksiin siitä, että esimerkiksi homoseksuaalisuus on hyvin pitkälle periytyvä ominaisuus, ei yksilön oma valinta. Ja sama taho on Vänskän mukaan tehnyt ihmisruumiista pinnan, johon ”kaiverretaan” ties mitä. Tästä tulee kuitenkin mieleen vain <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Franz_Kafka">Franz Kafkan</a> mestarillinen novelli <span style="font-style:italic;">Rangaistussiirtolassa</span>. Se onkin väitteen ainoa hyvä puoli. Eipä silti, Vänskän maailmankuva on väitöskirjan perusteella pikemminkin orwellilainen kuin kafkamainen.<br /> <br />Vänskän käsittelyssä seksistä ja pornosta tulee näet propagandan, politiikan ja naisen alistamisen kenttä, joka tietenkin on osa laajempaa hallinnan kokonaisuutta. Oletamme, että kyse on pamfletissamme yksityiskohtaisesti kumotusta ”heteronormatiivisuudesta”, jonka mukaan joku taho (yhteiskunta, kulttuuri, mainonta tms.) tarkoitushakuisesti tuottaa heteroseksuaalista ja ”sukupuolittunutta” käyttämistä tukevaa propagandaa, olkoon se sitten pornoa tai jotain muuta. Tällaisiin väitteisiin ei ole perusteita, koska biologiaa opiskelemalla selviää, että suvullisesti lisääntyvistä lajeista suurimman osan on ollut pakko olla ja on pakko olla vastakin heteroita, muuten yksilön kantamat geenit eivät mene evoluutiossa eteenpäin. Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa, kuten vanha sananparsi kuuluu. Perustelemme asiaan liittyvän biologian pamfletissamme tarkemmin, joten tässä siihen ei ole tarpeen mennä.<br /> <br />Lopuksi tärkein. Vänskän väitöskirjatiivistelmässä todetaan suoraan, etteivät ”mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia.” Tämä on käsittääksemme puhdasta relativismia. Toki kuvista ja niiden tulkinnasta voidaan keskustella ja kirjoitella väitöskirjoja, mutta kuva esittää todellisuutta ja kuvassa oleva vartalo on evoluution tuottama ”eloonjäämiskone” – aivan kuten muillakin lajeilla. Se ei synny ilman geenien ja ympäristön monimutkaista vuorovaikutusta, kuten nykybiologiaa opiskelemalla selviää. Myöskään seksuaalinen mieltymys ihmisvartaloon tai muut lisääntymiseen liittyvät tunteet, rakastumisesta mustasukkaisuuteen, eivät olisi mahdollista ilman taustalla olevaa geneettistä komponenttia. Toki ympäristö vaikuttaa ilmiasun muodostumiseen, mutta ihmisestä ei raskaallakaan aivopesulla voi tehdä millaista olentoa tahansa. Yksilönkehitys tapahtuu tiettyyn suuntaan ja evoluutiossa keskeisessä roolissa oleva lisääntymiskäyttäytyminen ei voi olla helposti muokattavissa. Sen pitää olla pitkälti ns. kovakoodattua.<br /> <br />Sen sijaan nais- ja queer-tutkimuksessa – ja postmodernissa relativismissa laajemmin – jätetään pääsääntöisesti ihmisyyden geneettinen puoli kokonaan käsittelemättä. Näin ollen mainittujen alojen teoriat väistämättä ovat kohtalokkaalla tavalla virheellisiä. Teorioiden vioista ja ongelmallisista väitteistä ei kritiikin edessä suostuta edes keskustelemaan, puhumattakaan siitä että niistä tieteellisen fallibilismin mukaisesti luovuttaisiin.<br /> <br />Naistutkijoiden kannattaa myös huomata, että jos mitkään kuvat eivät ole toisia todempia, juutalaisten joukkomurhaa, Pol Potin ja Stalinin puhdistuksia tai islamissa harjoitettua tyttöjen sukupuolielinten brutaalia silpomista ei ole olemassakaan. Niiden kieltämiseen riittää pelkkä <a href="http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/laitos/henkilokunta.htm">Kristiina-instituutista</a> hankittu filosofian tohtorinhattu. Mutta mitä tekemistä tällaisella nihilismillä on tieteen kanssa?Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1158929475365210002006-09-22T05:50:00.000-07:002006-09-22T06:05:09.520-07:00Kaisa Ruokamo jatkaa ad hominem -linjalla<span style="font-weight:bold;">Kaisa Ruokamo</span> jatkaa <span style="font-style:italic;">ad hominem </span>–hyökkäystään Osmo Tammisaloa kohtaan. Kommentoimme seuraavassa hänen uusinta <a href="http://kaisaruokamo.blogspot.com/2006/09/tammisalo-on-velkaa-naistutkimukselle.html">kirjoitustaan.</a><br /><br /><span style="font-weight:bold;"><br />Kaisa Ruokamo:</span><br /><span style="font-style:italic;"><br />torstai, syyskuu 21, 2006<br /><span style="font-weight:bold;">Tammisalo on velkaa naistutkimukselle</span><br /><br />Tv-kriitikkosuosikkini <span style="font-weight:bold;">Marko Ahonen</span> kirjoitti dvd:nä julkaistusta elokuvasta <span style="font-weight:bold;">Pingviinien matka</span> (KSML 20.9.2006). Tässäpä hyvä elokuva naistutkimuksen (ja siten kaikkien ihmistieteiden) arvostelijalle Osmo Tammisalolle, jonka geneettisenä tyhjiöpakkauksena toimiva elimistö varmasti riemuitsee elokuvan perhekäsityksestä, joka pohjautuu biologiaan. Ympäristötekijöillähän on varmasti pingviineillekin tosi pieni merkitys, sillä nehän elävät niin suotuisissa luonnonoloissa, joissa pärjäisi suurin osa maapallon lajeista.</span><br /><span style="font-weight:bold;"><br />Niemelä & Tammisalon kommentti:</span><br /><br />Tammisalo ei ole koskaan missään kirjoituksessaan väittänyt, että ympäristötekijöillä olisi eliöiden käyttäytymiseen pieni vaikutus. Päinvastoin. <br /><span style="font-weight:bold;"><br />KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">Marko Ahonen kirjoittaa:<br /><br />"USA:ssa Pingviinien matka on ollut valtava hitti, koska konservatiiviset fundamentalistikristityt omivat sen itselleen. Heistä elokuva on erinomaista ydinperhepropagandaa, jossa perinteiset arvot ovat kunniassaan.<br /><br />Herranjestas sentään! Nehän ovat pingviinejä, siis eläimiä. Näinkö kaukaa tiettyjen piirien pitää nykyään vahvistusta maailmankuvalleen hakea?<br /><br />Se, että Pingviinien matkaa käytetään lyömäaseena homoja, yksinhuoltajia ja eronneita vastaan, ei tietenkään ole elokuvan itsensä vika. Mutta kyllä se vaan silti ärsyttää. "(...)</span><br /><br /><span style="font-weight:bold;">N&T kommentti:</span><br /><br />Tammisalo ei ole konservatiivikristitty, vaan <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Liberalismi">liberaali</a> <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi">ateisti</a> – ja vieläpä <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi">feministi</a> (jos se määritellään sukupuolten välisen tasa-arvon kannattamiseksi). Tammisalo ei myöskään ole missään esittänyt, että ihmisen tulisi käyttäytymisessään ottaa mallia muista lajeista. Päinvastoin. Naistutkijat ja feministit tällaisia suosituksia sen sijaan toistuvasti esittävät. Näitä aiheita käsittelemme myös pamfletissa, joka Ruokamon olisi ollut syytä lukea ennen kritiikkinsä esittämistä. Jos hän olisi pamflettimme lukenut, hän tietäisi, ei luulisi tietävänsä.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">Pingviinien perherutiinit ja järjestelmällinen ydinperhekäsitys suovat varmasti sielua voitelevaa lohtua Osmo Tammisalolle. Hänen naistutkimuksen vastainen kritiikkinsä perustana kun on hirvittävä huoli siitä, kuinka pienen pojan käy jos perheen rutiineja ja konventionaalisia ja traditionaalisia tapoja horjutetaan. Tosiasiassa Tammisalo on murtunut sen kalvavan murheen takia, millainen hoivaavasta äidistä saattaa tulla, jos ydinperheen heteronormatiivisia sukupuolirooleja tutkitaan kriittisesti.</span><br /><span style="font-weight:bold;"><br />N&T kommentti:</span><br /><br />Karkea psykologisointi jatkuu. Ruokamo analysoi Tammisalon motiiveja kuin <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sigmund_Freud">Sigmund Freud aikoinaan</a> <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Michelangelo">Michelangelon</a> <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Moses_%28Michelangelo%29">Mooses-patsasta</a>. Naistutkimuskritiikkimme takana ei todellakaan ole huoli perhearvojen murenemisesta tai lasten saaman hoivan määrästä. Kyseessä on <span style="font-weight:bold;">aito huoli tieteellisen tutkimuksen tasosta</span> – joka Ruokamon kirjoitusten perusteella on enemmän kuin aiheellinen. <br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><span style="font-style:italic;"><br />Tammisalo liioittelee epätoivossaan hoivan laadun ja määrän muutosta. Hoiva ja huolenpito ja lapsen passaaminen ja paapominen eivät varmasti vähene, vaan suorastaan vahvistuvat ja kasvavat määrällisesti ja laadullisesti, kun naistutkimus selvittää sukupuoliroolien ideologisia, kulttuurisia ja poliittisia perusteita.<br /><br />Naistutkimus (ja feminismi) kun vapauttavat miehen ulos kankeasta ja psyykelle vahingollisesta roolistaan perheen ulkorataa kiertävänä tarkkailijana. Mies vapautuu toteuttamaan monipuolisemmin itseään. Siksi feminismi on seurauksiltaan myös miesten vapautusliike, sillä feminismi rikkoo sukupuoliroolien ideologiset kahleet.</span><br /><span style="font-weight:bold;"><br />N&T kommentti:</span><br /><br />Jos Ruokamo olisi vaivautunut kirjamme lukemaan, hän tietäisi että tämäkin aihe on siinä käsitelty. Tosin me olemme tulleet siihen tulokseen, että nykyaikainen länsimainen hyvinvointiyhteiskunta on pitkälti mahdollistanut miehelle sen korostetun tunneroolin, mikä nykyään on muodissa. Meillä ei tietenkään ole mitään tällaista tunneroolia vastaan. Päinvastoin.<br /><br />Tässä välissä on paikallaan ehkä kerrata hieman biologiaa. Nisäkäsmaailmassa on ensinnäkin hyvin harvinaista, että koiras ylipäätään ottaa osaa jälkeläisten hoivaamiseen. Toki on olemassa lajeja, joilla koiras kantaa päävastuun hoivasta (esim. vesipääsky ja merihevonen). Tällaisilla lajeilla myös parinvalinta on kääntynyt ”päinvastaiseksi”, juuri kuten<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiobiologia"> sosiobiologi </a><a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Trivers">Robert Triversin</a> teoria vanhemman investoinnista ennustaa: naaraat kilpailevat valikoivien koiraiden suosiosta. Myös ihmislajille on tyypillistä, että koiras osallistuu perheen elättämiseen; sitä varten on olemassa joukko evolutiivisesti kehittyneitä perhetunteita, mm. rakkautta ja mustasukkaisuutta. Ja <span style="font-style:italic;">olosuhteet</span> sitten vaikuttavat siihen, minkä verran ja millä tavoin nämä perhetunteet pääsevät käynnistymään (ks. esimerkiksi <a href="http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/EFE88016-8DA8-49CB-952C-B9FD3A6B78F6/0/yp32003.pdf">Yhteiskuntapolitiikka 3/2003, Sarmaja</a>).<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><span style="font-style:italic;"><br />Sillä huolenpito lapsista ("kasvattaminen", ravitseminen, läsnäolo jne) ei ole biologiaa, kuten Osmo Tammisalo luulee. Jos se olisi biologiaa ja Osmo Tammisalon rakastamaa insinööritiedettä, hän voisi hyvin pärjätä ja kasvaa pingviiniperheen jäsenenä. Pingviineillä kun on ydinperhe ja turvallisen vakaa perhekäsitys.</span><br /><br /><span style="font-weight:bold;">N&T kommentti:</span><br /><br />Jos kyseiset ominaisuudet eivät ole biologian alaan kuuluvia, evolutiivisesti kehittyneitä taipumuksia, niin mikä ne on synnyttänyt? Kulttuuria ei voi selittää kulttuurilla, se on <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehäpäätelmä">kehäpäättelyä</a>. Kysymme siis Ruokamolta: <span style="font-style:italic;">Mikä </span>on synnyttänyt ihmisen, myös ihmiskoiraan, taipumuksen pitää huolta lapsistaan?<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">Tammisalon empiriset havaintokyvyt eivät muuten näytä olevan oikein kunnossa - niin paljon kuin hän empirisiä näyttöjä naistutkimukselta vaatiikin. Ydinperhettä (ja pienten poikien turvallisuudentunnetta) kun ei todellakaan horjuta sukupuoliroolien tarkastelu esimerkiksi naistutkimuksessa, vaan perheiden hajoaminen ja nimenomaan se, että eronneiden vanhempien lapsista lähes 90 prosenttia elää äitinsä kanssa. Heistä suurin osa ei kunnolla edes tapaa etävanhempaansa eli isäänsä.<br /><br />Erolasten kohtalo kertoo rankkaa kieltään sukupuolirooleista, jotka on pohjustettu jo ydinperheaikana. Tätäkö geeni-insinööri Osmo Tammisalo haluaa suojella?</span><br /><br /><span style="font-weight:bold;">N&T kommentti:</span><br /><br />Tammisalo ei esitä mitään arvopreferenssejä eikä suojelusuosituksia, vaan kritisoi naistutkimuksen <span style="font-weight:bold;">pseudotieteellisyyttä</span>. Jos lapset avioerossa rutiininomaisesti määrätään äidille, ei tämä ole Tammisalon vika. Pikemminkin olisi tärkeää tarkastella sitä, mistä avioerojen suuri määrä johtuu. Ruokamo itse tulee näköjään kannattaneeksi ydinperhettä, koska näkee avioerolasten kohtalon niin negatiivisessa valossa.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">Sitä paitsi, ollakseen looginen Tammisalon pitäisi heittää kaatopaikalle myös hurja määrä muitakin tieteitä. Esimerkiksi sosiologia olisi niin ilmiselvä kohde Tammisalon hyökkäykselle, että hänen täytyy sokeanakin siihen vielä joskus kompastua, jos hän ei tätä maalitaulua muuten oivalla.</span><br /><br /><span style="font-weight:bold;">N&T kommentti:</span><br /><br />Kuten todettua jo <span style="font-weight:bold;">Sara Heinämaan</span> vastaavan huomion <a href="http://keisarinna.blogspot.com/2006/09/naistutkimuksen-herttv-ruususen.html">yhteydessä</a>, kadumme itsekin sitä, ettemme saman tien esittäneet kritiikkiä myös muita metodisesti heppoisia aloja kohtaan. Niemelä on <a href="http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf">sosiobiologia-pamfletissaan</a> näitä aloja jo arvostellut.<br /><span style="font-weight:bold;"><br />KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">On muuten erittäin kummallista, että vieläkin voi joku mies, tällainen Tammisalonkin kaltainen wanna-be-insinööri, nousta julkisuuteen haukkumalla ihmistieteiden metodeja. Ja tässä tapauksessa siis räksyttämällä vihaisesti ja kostonhimoisesti naisten tekemälle tieteelle, jonka autonomisuus ja omat, erityiset ajattelurakennelmat ovat kunnioitettavia verrattuna Tammisalon itseterapointiprojektiin.</span><br /><br /><span style="font-weight:bold;">N&T kommentti:</span><br /><br />Jos Ruokamo olisi kirjamme lukenut, hän tietäisi, että naistutkimus ei täytä autonomisuuskriteeriä, joka siis on yksi tieteen tuntomerkeistä. Naistutkimukseen sekoittuu jatkuvasti ideologiaa ja moralismia, joka vakavasti loukkaa autonomian periaatetta. Tammisalo ei myöskään ole kiinnostunut insinöörin urasta. Jos <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede#Tieteiden_jaottelua">ihmistieteiden</a>, kuten naistutkimuksen (vaikka se ei tiedettä olekaan), metodiikkaa ei saa kritisoida, jatkuu alojen pseudotieteellinen meno entisellään eikä tieteeseen kuuluvaa <span style="font-style:italic;">kriittisyyden</span> periaatetta edelleenkään noudateta.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><br /><span style="font-style:italic;">Ihmistieteet, kuten naistutkimus, ovat kriittisiä tieteitä, toisin kuin Tammisalon palvoma insinööriajattelu. Naistutkimusta hän moittii kriittisyydestä, mutta itselleen hän kernaasti suo valtakunnan kriitikon arvonimen, kun kyse on naistutkimuksesta. Tammisalo tulee omalla tarpeellaan jakaa krittiikkiä todistaneeksi sen, insinööri-ilmapiirissä saattaa olla hirmu tylsää. Siksi Tammisalokin on hypännyt tosiasiassa ihmistieteilijäksi - niin insinöörimäinen kuin hän luuleekin olevansa. Hänen kirjansa <span style="font-weight:bold;">Keisarinnan uudet vaatteet</span> väitteethän ovat humanistista ajattelua, ei biologiaa ja matematiikkaa.</span><br /><span style="font-weight:bold;"><br />N&T kommentti:</span><br /><br />Tammisalo ei moiti naistutkimusta kriittisyydestä vaan sen <span style="font-style:italic;">puutteesta</span>. On silti hienoa, jos Ruokamo nyt yhtäkkiä nostaa Tammisalon tieteen tekijöiden joukkoon, vaikkei ole pamflettia edes lukenut. Jos olisi, hän tietäisi että, naistutkimuksen kritiikki esitetään luonnontieteen näkökulmasta. Näköjään jo pelkästään naistutkimusta arvostelemalla saa nykyään humanistinpaperit.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">KR:</span><br /><span style="font-style:italic;"><br />Ja arvatkaapa mitä vielä. Osmo Tammisalo on ajattelijana melkeinpä naistutkija. Hänhän on lähtenyt analysoimaan sukupuolirooleja ja niiden kehitystä. Tosin häntä ei voi suureksi metsästäjäksi kutsua, vaan pakoon metsästäjää luikkivaksi pupuksi, joka perustelee esseissään ja kirjassaan kuinka pikkupupua (miestä) pitää suojella pelkoa aiheuttavalta naiselta.<br /><br />Tammisalo on älyllisesti ja kirjoittajana velkaa naistutkimukselle.</span><br /><span style="font-weight:bold;"><br />N&T kommentti:</span><br /><br />Ruokamon karkeaan <span style="font-style:italic;">ad hominemiin</span> ja <span style="font-weight:bold;">seksistiseen uhoon</span> puuttumatta voidaan todeta, että tämän määritelmän perusteella <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Biologia">biologia</a> on naistutkimusta. Miksi siis naistutkijat ja feministit sitä niin kovasti vihaavat?Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-34159991.post-1158920688619626682006-09-22T03:11:00.000-07:002006-09-22T03:24:49.766-07:00Kritiikin tasosta<span style="font-style:italic;">Helsingin Sanomien</span> Nyt-viikkoliitteen (38/2006) kolumnissaan <span style="font-weight:bold;">Riku Siivonen</span> kirjoittaa seuraavasti:<br /><br /><span style="font-style:italic;">"Käsiin sattui nuoren kuvataiteilijanaisen tekemä teos, kuvitettuja ajatelmia naiseudesta ja sellaisesta. Se oli käsittämätöntä skeidaa. Tai no, ainakaan siinä ei ollut mitään uutta: lasikattoja ja tarpeettomia ulkonäköpaineita. En silti uskaltanut miettiä f-kysymyksiä. Olen erehtynyt julkiseen pohdiskeluun, mutta yleensä naispuoliset läsnäolijat ovat hiljentäneet minut. Syitä on kaksi: a) en voi ymmärtää, koska olen mies, ja b) he eivät muutenkaan viitsi alentua pinnalliseen approtason pohdintaani.<br /> <br />"Jälkimmäistä tapaa käytti vastikään naisfilosofi, joka piti miesten kirjoittaman naistutkimuskriittisen kirjan lähtökohtia "filosofisesti turhauttavina".<br /> <br />"Se on arrogantti suhtautumistapa, tosin myös osuva. Kirja itse oli käsittämätöntä skeidaa."</span><br /><br />Kuulisimme Siivoselta mieluusti kaksi asiaa: <br /><br />1) Mitkä hänen mukaansa ovat <a href="http://www.terracognita.fi/kirjat/952520295X.html">Keisarinna-pamfletin</a> "lähtökohdat" - mikäli ne siis ovat jossakin muualla kuin <span style="font-weight:bold;">tieteen edistämisessä</span>?<br /><br />2) Mikä osa kirjasta jäi Siivoselle käsittämättömäksi? Onko kyse kenties samoista osioista, jotka meidänkin mielestämme ovat käsittämättömiä? Esimerkkinä toimikoon seuraava lainaamamme ote feminististä pedagogiikkaa käsittelevästä kirjoituksesta:<br /><br />"Feministinen pedagogiikka voi siis johdattaa uudenlaisen subjektiuden jäljille. Feministinen pedagogiikka voi olla se tangentiaalinen kohtauspaikka, se 'väline', jonka avulla sekä opettaja että opiskelija valaisee ja läpivalaisee omaa subjektiuttaan ... Se ei ole viaton välitila subjektien kohtauspaikkana eikä sisaruuden turvallinen perheyhteisö, vaan eräänlainen mahdollisuus erilaisissa valta-, auktoriteetti-, seksuaalisuus- ja subjektipositioissa tangentiaalisesti löytää vaihtoehtojen virtuaalitilassa ne uusien representaatioiden aukot, joita 'tavallisessa elämässä', rakennettujen rajojen sisällä, tapojen ja toistojen orjuuttamina on usein vaikea tunnistaa" (Maarit Lindroos: Feministisen pedagogiikan uudet ulottuvuudet; <span style="font-style:italic;">Synteesi</span> 4/1996).<br /><br />Vai jäivätkö käsittämättömiksi osiot, joista olemme saaneet palautetta eräiltä muiltakin lukijalta? <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Biologia">Biologian </a>perusasioita olisi kuulemma pitänyt kerrata vielä selkeämmin ja perusteellisemmin. Tähän voidaan todeta, että pamfletti ei ole oppikirja. Mikäli jokin evoluutioteoriaan ja <span style="font-style:italic;">Homo sapiens sapiensin</span> käyttäytymiseen liittyvä asia jää epäselväksi, internetistä ja kirjamme viitteistä voi etsiä lisätietoa. Yleensäkin nämä asiat pitäisi hallita, jos on lukion käynyt. <br /><br />Lisätiedon etsiminen on normaali käytäntö <span style="font-weight:bold;">tieteellisissä</span> ympyröissä; suosittelemme sitä lämpimästi muillekin. Eipä silti, kuten pamfletissamme osoitamme, <span style="font-weight:bold;">pseudotieteellisissä</span> ympyröissä luonnontieteellistä tietoa pikemminkin vieroksutaan.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.com