Naistutkimuksen väitteet ovat epäselviä tai ristiriitaisia

OSMO TAMMISALO
tietokirjailija (Helsingin Sanomat 7.3)

Vuonna 2006 julkaisin yhdessä Jussi K. Niemelän kanssa pamfletin, jonka mukaan osa naistutkimuksesta on epätieteellistä politikointia. Tiedesivuilla Kristiina Rolin kuitenkin esittää, että kirjastamme ei löytyisi "ensimmäistäkään naistutkimuksen väitettä, joka olisi ristiriidassa tieteen kanssa" (HS 4.3.).

Pamfletissa käsitellään sanatarkkojen lainausten avulla esimerkiksi queer-teoriaa, jonka mukaan sukupuoli ja seksuaalisuus ovat keinotekoisesti tuotettua valtapeliä, "toistotekoja" ja heteronormatiivista politiikkaa.

Lisäksi kirjassa tarkastellaan naistutkimuksen parissa esitettyä väitettä siitä, että maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä ei olisi yksilön ruumiiseen liittyvää perustaa.

Termit sukupuoli tai maskuliinisuus ja feminiinisyys on toki mahdollista määritellä niin, että niillä ei ole mitään tekemistä lisääntymiselinten tai sukupuolikromosomien kanssa. Samalla on kuitenkin selvää, että ihmisen käyttäytyminen ei määräydy tällaisten käsitteiden perusteella.

Toisin sanoen väitteet jäävät joko vain retoriseksi leikittelyksi tai sitten ne ovat ristiriidassa biologian kanssa.

Suomen Akatemian asettama paneeli selvitti naistutkimuksen tilaa Suomessa vuonna 2002. Selvityksen mukaan ala on tukeutunut muutamaan akateemiseen muoti-ilmiöön: postmodernismiin, poststrukturalismiin, diskurssianalyysiin ja dekonstruktionismiin.

Tilanne on kaikille osapuolille kiusallinen, sillä naistutkimuksen oletetaan usein edistävän sorrettujen ja marginalisoitujen ryhmien (naiset, etniset ja sukupuoliset vähemmistöt) oikeuksia.

Paradoksaalisesti se kuitenkin ohjaa tutkijoita tyhjänpäiväiseen toimintaan, joka marginalisoi näitä ryhmiä entisestään.