Wednesday, September 13, 2006

Naistutkimuksen herättävä ruususen unestaan

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo

Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus ei syystä tai toisesta julkaissut pamflettia koskevaa vastinettamme, joten julkaisemme laajennetun version itse.

Naistutkimusta kritisoivan pamflettimme arvio (HS 6.9.2006) on omalaatuinen, suorastaan tarkoitushakuinen. Arvioija Jakke Holvas ei puutu yhteenkään kirjassa esitettyyn tosiasiaväitteeseen tai argumenttiin. Edes kirjoitustyylimme ei saa mainintaa.

”Pamfletin virkkeet” kylläkin muistuttavat Holvaksen mielestä luontodokumentteja, mutta se ei tietenkään osoita, että biologiset väitteemme olisivat virheellisiä.

Itse asiassa olemme kovin imarreltuja siitä, että Holvas samastaa meidät tiedeyhteisön arvostamaan sir David Attenboroughiin. Innolla odotamme, milloin Tarja Halonen lyö meidät ritareiksi oivallisesta tieteen popularisoinnista.

Muutenkin Holvaksen jutussa tyydytään vain henkilöön käyvästi vihjailemaan sillä, ettemme muka hallitse aihettamme. Samoin Holvas väittää, ilmeisesti biologiaa vierovat humanisti- ja sosiaalitieteilijälukijat mielessään, että olisimme epäkriittisiä Darwinin ja Dawkinsin ihailijoita, mikä on päivänselvä olkiukko (1). Kuten todettua, yhteenkään tosiasiaväitteeseemme ei kirjoituksessa puututa.

Kritisoimisen sijasta Holvas on kysellyt kommentteja tahoilta, jotka eivät mitä ilmeisimmin ole kirjaamme lukeneet. Esimerkiksi Yrjö Haila valistaa lukijoita seuraavasti: ”Ympäristötekijät ja geenit ovat samalla viivalla.”

Sama päätelmä löytyy monesta kohdasta pamflettiamme, esimerkiksi näin: ”Lähisukulaisten avioliittoja koskevat lait totta kai hieman vaihtelevat kulttuurista toiseen, mutta tällä perusteella ei voida päätellä, että insestitabut olisivat enemmän kulttuuria kuin biologiaa – varsinkin kun koko kahtiajako on jo perusteiltaan virheellinen. Molempia tarvitaan” (s. 94).

Korostamme pamfletissa toistuvasti ympäristön merkitystä biologisten ominaisuuksien toteutumisessa, minkä Haila olisi varmasti huomannut, jos vain olisi kirjamme lukenut.

HAILAN LAUSUNNOT eivät tule yllätyksenä. Hän on jo vuosia pelotellut ihmisiä amerikkalaisten marxistibiologien 1970-luvulla keksimällä biologisen determinismin peikolla. Ja sosiobiologit ovat aina olleet Hailalle jonkinlaisia harrastelijoita.

Vilkaisu NATURE- ja SCIENCE -tiedelehtiin osoittaa, että Haila oli ja on väärässä: sosiobiologiasta ja geenin näkökulmasta on tullut vallitseva paradigma biologiassa.

Kannattaa myös huomata, että Haila itse ei ole esittänyt ensimmäistäkään biologista selitystä ihmisen käyttäytymiselle.

Hän voisikin kertoa, mitä tekemistä hänen väitteillään ”atomistisesta ajattelusta” on esimerkiksi ihmiskoiraan mustasukkaisuuden kanssa. Hän voisi myös valottaa, onko ihmisellä geneettisiä valmiuksia insestikammoon vai ei.

TOINEN PAMFLETTIA vastaan tilattu kommentti oli Sara Heinämaalta: ”He väittävät, että naistutkimuksen on perustuttava biotieteille – ilman että esittäisivät väitteilleen empiiristä tukea tai käsitteellisiä perusteita.”

Onkohan Heinämaakaan lukenut kirjaa? Pamfletissa perustellaan perinpohjaisesti, miksi kaikki ihmistieteet ovat oikeastaan biologian haaroja. Kerromme myös, miksi naistutkijoiden tulee ottaa tosiasiat ihmisen biologiasta ja sukupuolisesta käyttäytymisestä huomioon. Utopismi ei kuulu tieteeseen – ei edes politiikkaan.

Tosiasioiden huomioiminen on kuitenkin mitä ilmeisimmin liikaa vaadittu. Kuten pamfletissa osoitamme, osa naistutkijoista noudattaa ns. biokieltoa, jossa kaikki biologiaan viittaava sivuutetaan epäolennaisena.

Evoluutiota tuntevia yksittäisiä poikkeuksia toki löytyy, myös Suomesta. Tällaisia tutkijoita vilpittömästi tuemme.

HEINÄMAA MUKAILEE myös em. biologisen determinismin peikkoa vihjaten, että jos eliö käyttäytyy vaiston varassa, se ei muka voisi pysyä totuudessa. Kaiken lisäksi jos hän olisi lukenut kirjamme, hän tietäisi, että vaistojen sijaan korostamme monessa kohtaa sitä, miten ympäristö muuttaa käyttäytymistä, myös vaistonkaltaisia tunnereaktioita.

Heinämaa ihmettelee, miksei kritiikkiä kohdenneta saman tien laajemmalle. Tätä kadumme itsekin. Vastaavaa höpötystä ovat Hailan ja Heinämaan ohella esittäneet lukuisat humanistit ja sosiaalitieteilijät. Naistutkimus ei kuitenkaan voi puolustautua sillä, että muillakin aloilla on humpuukia.

Lisäksi naistutkijoiden väitteet ovat perinteisesti olleet räikeimpiä, tuoreimpana esimerkkinä queer-teoria. Ja juuri näitä meidän pitäisi sitten katsoa sormien läpi! Ikään kuin tasa-arvoa tai sukupuolisten vähemmistöjen oikeuksia ei voitaisi kannattaa ja edistää omaksumatta pseudotieteellisiä feministisiä teorioita.

Mikäli naistutkimuksessa on tieteen piirteitä, ne ovat siinä NAISTUTKIMUKSESTA HUOLIMATTA. Toisin sanoen mitä enemmän muiden alojen metodiikkaa, esimerkiksi tilastotiedettä, naistutkimuksen ala sisältää, sitä tieteellisempää se ipso facto on.

Jos siis naistutkimus siis haluaa olla vakavasti otettava tieteenala, sen on herättävä ruususen unestaan. Samaa voisi suositella alan epäkriittisille puolustelijoille – ja tietysti rahoittajille.

Pamflettimme pitää edelleen paikkaansa: keisarinnalla on vain aatteita. Mutta kuka uskaltaa nähdä sen?

Viitteet

(1) "Straw man" or "Straw Dog" fallacy -- Putting words in someone's mouth to make them look bad or depicting them or their ideas in such a caricatured way as to trivialize them or their ideas.

"Olkiukko"- tai "Olkikoira"-virhepäätelmä -- Laitetaan jonkun suuhun sanoja, jotta he joutuisivat huonoon valoon tai esitetään heidän ajatuksensa niin kärjistetyssä muodossa, että se mitätöi heidät tai heidän ideansa.