Leo Näreahon arvio Vartija-lehdessä

Ensimmäinen kirja-arvion kriteerit täyttävä arvio pamfletistamme ilmestyi Leo Näreaholta Vartija-lehdessä 4/2006, s. 152-154. Esitämme seuraavassa otteita Näreaholta (tekijän luvalla):

Yksi pamfletistiemme perusongelma on, että he eivät ole vastustajastaan riittävän hyvin selvillä; tämä vähentää iskujen tehoa. Kirjoittajat käsittelevät naistutkimusta liian yhtenäisenä kokonaisuutena: puhe ”naistutkimuksesta” on tietenkin rankkaa yleistämistä. Vähintäänkin on tehtävä ero empiirisesti suuntautuneen naistutkimuksen ja filosofisen (ideologisen / poliittisen) naistutkimuksen välillä. Esimerkiksi historiallinen selvitys sadan vuoden takaisten palvelijattarien elämästä tai sosiologinen tutkimus ammattialojen jakautumisesta nyky-yhteiskunnassa sukupuolten kesken tuottaa empiiristä tietoa. Tällaisten tutkimusten yhteys feministisiin teorioihin voi olla melko ohut. Niemelän ja Tammisalon iskujen onkin nähtävä kohdistuvan ennen kaikkea filosofisempaan, feministiseen naistutkimukseen – ja monet kriittisistä iskuista kyllä osuvat.

Tuskin naistutkijatkaan kieltävät biologisen sukupuolen olemassaoloa. Mutta Niemelän ja Tammisalon väite, että valtavirtanaistutkimuksessa ei huomioita evoluutiopsykologian tutkimustuloksia, pitää nähdäkseni paikkansa. Sama kritiikki voidaan laajentaa myös kognitiivisen psykologian ja aivotutkimuksen tuloksiin. Kaikki nämä tutkimusalat ovat viime vuosina tuottaneet monia todisteita miesten ja naisten (poikien ja tyttöjen) myötäsyntyisistä eroista. Miehillä ja naisilla on kognitiivisia eroja, jotka voidaan havaita hyvin pienissä lapsissa ja joita on siten vaikea pitää pelkkinä kulttuurin tuotteina.

Kuvaavaa on, että suomalaisen naistutkimuksen keskeisessä julkaisussa Naistutkimus-lehdessä ei omien havaintojeni mukaan ole viimeisen 10 vuoden aikana julkaistu yhtään artikkelia, jossa käsiteltäisiin miesten ja naisten biologis-kognitiivisista eroista tehtyjä empiirisiä tutkimuksia. Myöskään 2005 ilmestyneessä suomalaisin voimin kirjoitetussa Feministinen filosofia –teoksessa aihetta ei käsitellä. Niemelä ja Tammisalo ovat oikeassa siinä, että näiden tutkimusten tuloksilla on merkitystä, kun etsitään selityksiä miesten ja naisten käyttäytymisen eroille. Joissakin ihmistieteissä, esim. kognitiivisesti suuntautuneessa uskontotieteessä, on alettu huomioida evoluutiopsykologian ja kognitiotieteen tuloksia. Miksi naistutkimus sivuuttaa luonnontieteellis-empiiriset tutkimustulokset?

Niemelä ja Tammisalo eivät käsittele kysymystä systemaattisesti, mutta heidän selityksensä tälle naistutkimuksen puutteelle on ilmeinen: feministinen tutkimus on lähempänä politiikkaa kuin tiedettä. Itse asiassa kirjan lopussa kirjoittajat esittävät luettelon pseudotieteen tunnusmerkeistä ja toteavat, että naistutkimus täyttää kriteereistä yhtä lukuun ottamatta kaikki. Jälleen Niemelä ja Tammisalo esittävän kantansa kovin jyrkästi ja yleistävästi, mutta oikeaan he osuvat siinä, että feministisen valtavirtatutkimuksen ideologista painotusta on vaikea kiistää.

Feministisen tutkimuksen emansipatoris-ideologinen painotus sisältää ilmeisiä vaaroja – myös tästä perusteesistä olen Niemelän ja Tammisalon kanssa samaa mieltä. Tuo painotus päätyy helposti siihen, että oman ideologisen lähtökohdan kanssa ristiriidassa olevia tutkimustuloksia ei huomioida. Yksi naistutkimuksen ongelma on myös se, että akateemiselle feminismille tyypillinen sosiaalis-konstruktivistinen lähtökohta johtaa relativismiin, tiedon ja arvojen suhteellistamiseen. Ainakin osa feministitutkijoista haluaa luopua objektiivisen totuuden ja todellisuuden käsitteistä. Mutta jos totuuden tavoittelua ja objektiivisuutta ei enää pidetä tieteen tekoa ohjaavina arvoina, mitä silloin jää jäljelle – erilaisten ideologioiden kamppailu? Toivottavasti Niemelän ja Tammisalon pamfletti synnyttää edes hiukan laajemmin keskustelua naistutkimuksen ideologisista sitoumuksista.

Kaiken kaikkiaan Niemelän ja Tammisalon pamfletti on räväkkä puheenvuoro, joka perusteellisempana ja retorisesti silotellumpana olisi luultavasti synnyttänyt enemmänkin keskustelua.