Pseudotiede on pesiytynyt yliopistoon

Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo (Skeptikko 3/2006)

Suomalaisen naistutkimuksen tila on tieteellisessä mielessä katastrofaalinen. Julkaisimme elokuun lopulla tiedepamfletin Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Terra Cognita 2006), jossa osoitamme tämän ikävän tosiasian. Varsinkin ns. queer-teoria on mielestämme puhdasta pseudotiedettä.

Pamflettimme ensisijainen tarkoitus on herättää akateemiset feministit ja tiedeyhteisö dogmaattisesta unesta ja palauttaa tieteeseen kuuluva itseään korjaavuus myös humanistisille aloille. Nais- ja queer-tutkimuksessa esitettyjen, äärimmäisen ongelmallisten väitteiden valossa on mielestämme välttämätöntä, että asialle pitää nopeasti tehdä jotain. Toki me kernaasti keskustelisimme myös suoraan nais- ja queer-tutkijoiden kanssa – jos se vain olisi mahdollista. Mutta esimerkiksi naistutkimus-sähköpostilistalla ensimmäinen reaktio oli sen pohtiminen, pitäisikö kirjamme vaieta kuoliaaksi. Tämä siis ennen kuin kukaan oli sitä edes nähnyt, lukemisesta puhumattakaan.

Kirjamme julkistamistilaisuuteen 24.8., jota myös em. naistutkijoiden sähköpostilistalla oli mainostettu, oli toki saapunut muutama naistutkija, mutta vain yksi heistä esitti meille kriittisiä kysymyksiä. Tämä rohkea ja fiksulta vaikuttanut henkilö oli Annamari ”Ansku” Vänskä. Hän puolusti naistutkimusta mm. kysymällä, eikö pamfletissamme esittämämme subjektivismi-syytös päde kaikkiin humanistisiin tieteisiin. Tähän vastasimme, että mielestämme vain ne humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet, jotka noudattavat ”metodiikassaan” muodikasta postmodernia relativismia, ovat nais- ja queer-tutkimukseen verrattavaa huuhaata. Jos nimittäin Vänskän vihjailu vietäisiin loppuun asti, esimerkiksi historiantutkimus ei koskaan voisi löytää historiallisia faktoja. Historiassakin kaikki olisi näin ollen pelkkää ideologiaa ja subjektiivisia näkemyksiä.

Julkistamistilaisuutta seuraavana päivänä Vänskän väitöskirjan tiivistelmä julkaistiin suomalaisella Uniqueer-sähköpostilistalla. Tiivistelmän perusteella Vänskän väitös on täydellistä relativismia ja sosiaalikonstruktivismia. Käsittelemme tässä lyhyesti Vänskän väitteitä, koska ne jatkavat sillä epätieteellisellä linjalla, jota pamfletissamme kritisoimme.

Vänskä on tutkijana Pornoakatemiassa. Näin hänestä kerrotaan akatemian Internet-sivuilla: ”Annamari Vänskä tutkii myös sitä, miten pornoksi leimatuilla visuaalisilla esityksillä tuotetaan tietoa haluttavista ja ei-haluttavista ruumiista, sukupuolista ja seksuaalisuuksista.”

Me taas evoluutioteoriaan ja ihmislajin käyttäytymisen biologiseen pohjaan perehtyneinä lähdemme siitä, että ”pornoksi leimattua” materiaalia tuotetaan siksi, että se kiihottaa ja myy. Eritoten ihmiskoiraat katsovat mielellään, kun ihmisnaaras tai -koiras parittelee ja/tai harrastaa muuta seksiä. Yleensä pornossa seksiä harrastavat ihmisyksilöt ovat melko symmetrisiä (=kauniita, terveitä, hoikkia, hyvin muodostuneita) ja nuoria. Eli asia taitaa pikemminkin olla niin, että ensin tulee mieltymys (joko keskimääräinen eli normaali tai sitten perverssi) ja tarve, ja tältä pohjalta syntyy tarjonta siihen vastaamaan. Ei siis ihme, että Vänskän ja meidän kantamme ovat tismalleen päinvastaiset. Meidän mielestämme näyttää siltä, että pornossa pyritään markkinatalouden lakien mukaisesti miellyttämään ensisijaisesti mahdollisimman laajaa kuluttajakuntaa. Tästä syystä pornotähdiksi valitaan yksilöitä, jotka mahdollisimman hyvin osuvat yksiin evolutiivisesti kehittyneiden kauneusmieltymysten kanssa. Todettakoon, että pornografisessa materiaalissa naiset ovat lähes poikkeuksetta rehevämpiä kuin vaatemainoksissa. Syy tähän on mitä ilmeisimmin se, että tietynlainen pyöreys kertoo naisen hedelmällisyydestä – jota miehen tarkat silmät taas ovat kehittyneet arvioimaan. Feministiantropologi Sarah Hrdy käyttää naisen taipumuksesta varastoida rasvaa nimitystä ”fertile fat”, vapaasti suomentaen ”lisääntymisläski” tai ”synnytyssilava”. Harvinaislaatuiset poikkeukset, esimerkiksi eläinporno tai ylilihavat näyttelijät, eivät ole argumentti tätä näkemystä vastaan. Aina on poikkeuksia jotka vahvistavat säännön.

Vänskän väitöskirja Vikuroivia vilkaisuja – Ruumis, sukupuoli,
seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus tarkastettiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 2.9.2006. Tiivistelmässä mainitaan, että

”lähtökohtana on, etteivät visuaaliset representaatiot vain heijasta todellisuutta vaan tuottavat sitä aktiivisesti. Vänskä toteaa väitöksessään, että visuaalisten esitysten täyttämässä ja ihmiskeskeisessä kulttuurissa maailmankuvasta on tullut maailma kuvana ja ihmisruumiista pinta, johon kaiverretaan käsitykset hyvästä ja tavoittelemisen arvoisesta, onnellisesta elämästä. Kuvat ovat poliittisia: niillä tuotetaan popularisoitua tietoa haluttavista sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Koska kaikki visuaaliset esitykset ovat rakennettuja, eivät mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia.”

Kuten todettua, Vänskä esitti meille kysymyksen, onko humanistinen tiede meidän mielestämme laajemminkin subjektivismin riivaamaa. Hänen väitöskirjansa valossa kysymys tulee ymmärrettäväksi. Lainatusta kohdasta ilmenevät juuri ne väitteet, joiden vuoksi olemme huolissamme tieteen itseään korjaavuudesta yliopistoillamme.

Vänskä siis väittää, että joku taho on tehnyt maailmasta kuvan, joka katsojan päässä muuttuu tiedoksi siitä, kumman sukupuolen kanssa hän haluaa pariutua. Ja me kun naiivisti uskoimme empiirisiin tutkimuksiin siitä, että esimerkiksi homoseksuaalisuus on hyvin pitkälle periytyvä ominaisuus, ei yksilön oma valinta. Ja sama taho on Vänskän mukaan tehnyt ihmisruumiista pinnan, johon ”kaiverretaan” ties mitä. Tästä tulee kuitenkin mieleen vain Franz Kafkan mestarillinen novelli Rangaistussiirtolassa. Se onkin väitteen ainoa hyvä puoli. Eipä silti, Vänskän maailmankuva on väitöskirjan perusteella pikemminkin orwellilainen kuin kafkamainen.

Vänskän käsittelyssä seksistä ja pornosta tulee näet propagandan, politiikan ja naisen alistamisen kenttä, joka tietenkin on osa laajempaa hallinnan kokonaisuutta. Oletamme, että kyse on pamfletissamme yksityiskohtaisesti kumotusta ”heteronormatiivisuudesta”, jonka mukaan joku taho (yhteiskunta, kulttuuri, mainonta tms.) tarkoitushakuisesti tuottaa heteroseksuaalista ja ”sukupuolittunutta” käyttämistä tukevaa propagandaa, olkoon se sitten pornoa tai jotain muuta. Tällaisiin väitteisiin ei ole perusteita, koska biologiaa opiskelemalla selviää, että suvullisesti lisääntyvistä lajeista suurimman osan on ollut pakko olla ja on pakko olla vastakin heteroita, muuten yksilön kantamat geenit eivät mene evoluutiossa eteenpäin. Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa, kuten vanha sananparsi kuuluu. Perustelemme asiaan liittyvän biologian pamfletissamme tarkemmin, joten tässä siihen ei ole tarpeen mennä.

Lopuksi tärkein. Vänskän väitöskirjatiivistelmässä todetaan suoraan, etteivät ”mitkään kuvat naisista tai miehistä ole toisia todempia.” Tämä on käsittääksemme puhdasta relativismia. Toki kuvista ja niiden tulkinnasta voidaan keskustella ja kirjoitella väitöskirjoja, mutta kuva esittää todellisuutta ja kuvassa oleva vartalo on evoluution tuottama ”eloonjäämiskone” – aivan kuten muillakin lajeilla. Se ei synny ilman geenien ja ympäristön monimutkaista vuorovaikutusta, kuten nykybiologiaa opiskelemalla selviää. Myöskään seksuaalinen mieltymys ihmisvartaloon tai muut lisääntymiseen liittyvät tunteet, rakastumisesta mustasukkaisuuteen, eivät olisi mahdollista ilman taustalla olevaa geneettistä komponenttia. Toki ympäristö vaikuttaa ilmiasun muodostumiseen, mutta ihmisestä ei raskaallakaan aivopesulla voi tehdä millaista olentoa tahansa. Yksilönkehitys tapahtuu tiettyyn suuntaan ja evoluutiossa keskeisessä roolissa oleva lisääntymiskäyttäytyminen ei voi olla helposti muokattavissa. Sen pitää olla pitkälti ns. kovakoodattua.

Sen sijaan nais- ja queer-tutkimuksessa – ja postmodernissa relativismissa laajemmin – jätetään pääsääntöisesti ihmisyyden geneettinen puoli kokonaan käsittelemättä. Näin ollen mainittujen alojen teoriat väistämättä ovat kohtalokkaalla tavalla virheellisiä. Teorioiden vioista ja ongelmallisista väitteistä ei kritiikin edessä suostuta edes keskustelemaan, puhumattakaan siitä että niistä tieteellisen fallibilismin mukaisesti luovuttaisiin.

Naistutkijoiden kannattaa myös huomata, että jos mitkään kuvat eivät ole toisia todempia, juutalaisten joukkomurhaa, Pol Potin ja Stalinin puhdistuksia tai islamissa harjoitettua tyttöjen sukupuolielinten brutaalia silpomista ei ole olemassakaan. Niiden kieltämiseen riittää pelkkä Kristiina-instituutista hankittu filosofian tohtorinhattu. Mutta mitä tekemistä tällaisella nihilismillä on tieteen kanssa?