Voidaan perustellusti kysyä, miten ihmeessä äärimmäisen heikoilla tietoteoreettisilla kantimilla lepäävä naistutkimus on onnistunut lyömään itsensä läpi akatemiassa. Kirjallisuustieteilijä Daphne Patain ja tieteenhistorioitsija Noretta Koertgen sisäpiirikirjan Professing Feminism mukaan osaselitys löytyy neljästä naistutkimuksessa harrastetusta ääneen lausumattomasta strategiasta.
1. TÄYSHYLKÄYS. Täyshylkäämisessä ”patriarkaalinen”, valkoisen länsimaisen heteromiehen luoma kulttuuri tieteineen päivineen yksinkertaisesti lakaistaan maton alle, ja tilalle pystytetään uljas uusi ”naistiede”. Sukupuoli siis nostetaan näkemysten oikeuttajaksi. Strategian taustalla lienee puhdas vallanhimo: pyrkimys nousta aitoplatoniseksi filosofikuninkaaksi, joka saa kuviteltujen yhteiskunnallismoraalisten vaikutusten perusteella päättää, kenen kritiikki ja tutkimus on pätevintä.
2. SANAMAGIA. Sanamagian avulla voidaan uskotella, että nimeämällä ilmiöt uudelleen, ne muuttuvat tai katoavat. Esimerkki: kutsukaamme sukupuolta genderiksi. Näin sosiaalisesti rakentuneesta genderistä tulee ”todellisempi” kuin biologisesta sukupuolesta, vaikka todellisuudessa kahtiajako on tietysti täysin virheellinen. Sanamagiaan kuuluu myös väite siitä, että rationalismi, tiede ja objektiivisuus – kuten biologiset tosiasiat sukupuolista – ovat vain ”miehisen epistemologian” ja ”patriarkaalisen tieteen” tuotoksia, ja näin ollen subjektiivisia ja suhteellisia. Näin faktat dekonstruoidaan ja politisoidaan, toisin sanoen kielletään. Ja lopuksi tilalle luodaan vaikeaselkoinen käsiteapparaatti, joka voidaan muodin muuttuessa vaihtaa toiseen.
3. IDEOLOGINEN VALVONTA. Kun politiikan, joka perustuu ainoastaan kysymykseen ”miten se auttaa naisia?”, annetaan muokata naistutkimuksen eetosta, tuloksena on Patain ja Koertgen mukaan ideologista valvontaa. Tämä tarkoittaa jonkin ryhmän pyrkimystä saavuttaa poliittista hyötyä mistä tahansa seikasta, joka saa ryhmän identifioitumaan ryhmäksi. Hyödyn etsiminen omalle ryhmittymälle on toki yhtä vanha käytäntö kuin politiikkakin, mutta yleensä sitä ei tehdä avoimesti. Feministit sen sijaan ”ylpeästi vaativat etuoikeutettua kohtelua, väittäen, että naisten syrjimisen historia oikeuttaa erityiskohtelun.” Ilmeisesti tämä on yksi syy siihen, että naistutkimuksella on lähes kaikkialla pyhä ja loukkaamaton asema sekä ennennäkemätön immuniteetti muihin tutkimusaloihin kuuluvaa kriittisyyttä vastaan. Tieteen (ja kulttuurin) feministinen kritiikki on siis saanut etuajo-oikeuden yliopistolla. Patain ja Koertgen mukaan naistutkijoilla on myös joskus hyvinkin epäoikeudenmukaiset ja aggressiiviset keinot käytössä, kun siskoja ja veljiä masinoidaan aatteen taakse. Indoktrinaatio, pakottaminen, uhkailu ja syrjintä ovat arkipäivää akateemisessa feminismissä. Toki myös kriitikoiden kuoliaaksi vaikeneminen on suosittua.
4. BIOKIELTO. Biokielto on biologisen tiedon täydellistä sivuuttamista. Käyttäytyminen ja sukupuolierot ovat näkemyksen mukaan täysin sosiaalisesti rakentuneita, ja niitä voitaisiin helposti muuttaa ympäristötekijöitä muuttamalla. Kärjistettynä biokielto tarkoittaa sitä, että ainoana sukupuolielimenä nähdään aivot/mieli, jonka toiminta puolestaan riippuu ainoastaan yhteiskunnallisista tekijöistä.
About Me
- Jussi K. Niemelä
- "He is laughing, with a touch of anger in his laughter, but no triumph, no malignity. It is the face of a man who is always fighting against something, but who fights in the open and is not frightened, the face of a man who is generously angry — in other words, of a nineteenth-century liberal, a free intelligence, a type hated with equal hatred by all the smelly little orthodoxies which are now contending for our souls."