Pamfletissamme "Keisarinnan uudet (v)aatteet - Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta" (Terra Cognita 2006) osoitamme, että naistutkijat esittävät toistuvasti luonnontieteellisen selvityksen piiriin kuuluvia väittämiä mm. kehityspsykologiasta. Naistutkijat eivät tietenkään ole yksin: monet humanistisesti suuntautuneet tutkijat ovat eksyneet luonnontieteen alueelle kuitenkaan hyväksymättä alan keskeistä käsitteistöä, teoria-aineistoa ja evidenssiä. Mutta vaikka tällaisia tiedevihamielisiä yksilöitä yliopistoistamme löytyykin, kyseisten tutkijoiden ei pidä ihmetellä, jos heitä ei enää oteta luonnontieteen puolella vakavasti.
Valitettavan usein mainitunlaisista tutkijoista tulee katkeroituneita pseudotieteilijöitä, jotka ovat vakuuttuneet lähinnä omasta neroudestaan. Tällainen tutkija näyttää hyökkäävän vallitsevaa näkemystä vastaan vain sen tähden, että se on niin ylivoimainen. Usein hän löytää vallitsevasta näkemystä myös moraalisesti tuomittavia aineksia. Tähän sisältyy tietynlaista toisinajattelun sankariromantiikkaa. Tämä lienee yksi lisäsyy siihen, miksi valtavirtaa vastaan hyökkäävä pseudotieteilijä – oli hän naistutkija tai psykoanalyytikko – saa epätieteellisille opeilleen helposti herkkäuskoisia kannattajia ja puolestapuhujia. Tällainen tutkija ja hänen seuraajansa käyttävät pääsääntöisesti ITSEÄÄN mittapuuna teorioilleen.
Tieteen kannalta heidän suurimpia ongelmiaan on siis se, että he tekevät itsestään tiedettä, ja haluavat implisiittisesti LEGITIMOIDA OMAN IDENTITEETTINSÄ JA OMAT NÄKEMYKSENSÄ, tehdä NIISTÄ valtavirtaa. Tällainen tutkija ja hänen seuraajansa toimivat subjektiivisesti ”musta tuntuu” -pohjalta. Valtavirta, sen tukena olevasta massiivisesta empiirisestä evidenssistä riippumatta, kielletään kategorisesti, tai vaihtoehtoisesti vaietaan kuoliaaksi.
Tieteellinen auktoriteetti ja intellektuellin status on siis monissa tapauksissa hankittu epätieteellisin keinoin, subjektivismilla, moralismilla, politisoinnilla ja dekonstruoinnilla. Naistutkimuksessa vaivalloisempi metodiikka hylättiin, kunnes lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa ”tieteen” tekemiseen riittää pelkkä kirjoitustaito, retoriikka ja oikeanlainen poljento teksteissä.
About Me
- Jussi K. Niemelä
- "He is laughing, with a touch of anger in his laughter, but no triumph, no malignity. It is the face of a man who is always fighting against something, but who fights in the open and is not frightened, the face of a man who is generously angry — in other words, of a nineteenth-century liberal, a free intelligence, a type hated with equal hatred by all the smelly little orthodoxies which are now contending for our souls."