Sitaatteja Antu Soraisen väitöskirjasta

Esitämme seuraavassa joitakin lainauksia teoksesta: Antu Sorainen: "Rikollisia sattumalta? - Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa" (Yliopistopaino 2005, Helsinki).

Näiden sitaattien pohjalta kysymme, kuten pamfletissamme, mitä tekemistä tällä on tieteen kanssa.

Sorainen määrittelee queer-tutkimuksen näin:

”Queer-tutkimus on nimitys monitieteiselle tutkimusalalle, joka lesbo- ja homotutkimuksen jalanjäljissä purkaa vallitsevia tapoja puhua seksuaalisuudesta, identiteeteistä ja vallasta. Se kyseenalaistaa seksuaalisten kategorioiden ja heteronormatiivisen sukupuolijärjestelmän perusteita ja tutkii lesbo-, homo-, bi-, trans- ja heteroseksuaalisuuksien syntyä ja historiallisia ehtoja... Queer viittaa epäonniseen identifioitumiseen sukupuoli- ja seksuaalisten identiteettien kategorioihin... Queer-tutkimus kyseenalaistaa seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteisiin liittyviä, ylihistoriallisina ja liikkumattomina pidettyjä käsitteitä ja normeja, joiden liikkeeseen pano tuottaa siirtymiä diskursseissa ja valtasuhteissa. Queer-tutkimuksen ja -teorioiden juuret ovat lähinnä poststrukturalismissa ja postmodernissa teoreettisessa ajattelussa ...” (s. 23-24).

Queer-teoriaan on sisäänrakennettuna ajatus sosiaalisesta konstruktivismista:

”’Lesbo’ ja ’homoseksuaali’ ovat länsieurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten homoseksuaalien vapautustaistelijoiden yhdessä lääkäreiden, seksologien ja kriminologien 1800-1900-lukujen taitteessa luomia kategorioita ja tietämyksiä ... Queer-tutkimus katsoo noita historiallisia konstruktioita luomuksina, joita ovat pitäneet koossa erilaiset diskurssit, ei vähiten lesbo- ja homohistoriankirjoituksen kaanon ... Samaan aikaan kyseiset identiteetit ovat kuitenkin monille ihmisille verisesti totta puuttuvien ihmisoikeuksien todellisina kategorioina ... Lainsäädännön ja lääketieteen heteronormatiivista muottia rikkovat ihmiset joutuvat nykyäänkin usein normatiivisen kontrollin kohteeksi, jolleivät suorastaan lainsuojattomiksi ja rangaistusten kohteeksi ...” (s. 24).

Näin Sorainen kuvaa heteronormatiivisuutta:

”Heteronormatiivisuus ideologiana asettaa tietynlaisen heteroseksuaalisuuden normiksi ja merkitsee muut seksuaalisuudet toisiksi. Se kontrolloi myös heteroseksuaalisuutta ja hankaloittaa ylipäätään ihmisten elämää. Heteronormatiivisuus tarkoittaa siis eri asiaa kuin heteroseksuaalisuus. Sellaisetkin asiat, joilla näyttää olevan hyvin vähän tekemistä seksuaalisuuden kanssa – kuten oman elämän narratiivi – voivat olla heteronormatiivisia. Toisin kuin heteroseksuaalisuus, joka järjestää itsensä vastakohdaksi homoseksuaalisuuden, heteronormatiivisuus ei luo vastinparikseen homonormatiivisuutta. Se pyrkii päinvastoin säilyttämään itsensä ainoana vallitsevana ja luonnollistettuna ideologiana. Heteronormatiivisuus viittaa käsitteenä instituutioihin, rakenteisiin ja käytännön asenteisiin, joiden kautta heteroseksuaalisuus rakentuu yhtenäisenä seksuaalisuutena ja etuoikeutettuna järjestelmänä. Se rakentuu usein pikemminkin tiedostamattomista luonnollisiksi
oletetuista tunteista kuin julkilausuttujen normien pohjalta. Näin ymmärrettynä heteronormatiivisuus säätelee elämäämme monin tavoin voimassa olevasta lainsäädännöstä käytännön arkipäivän asenteisiin ja tilanteisiin ...” (s. 25).

Tutkijahistoriastaan Sorainen kertoo seuraavaa:

”Huolimatta kriittisestä suhtautumisestani antropologian traditioon – kuten myös queer-tutkimukseen, jota arvostelin hegemonisen länsimaisen sukupuoli- ja seksuaali-ideologian uudelleentuottamisesta – kaipasin jonkinlaista kattavaa teoriaa seksuaalisuudesta. Ehdotin, että queer-teoria voisi tarjota antropologialle uusia työkaluja esimerkiksi kuvaamalla muitakin kuin (veri)sukulaisuuteen perustuvia liittoutumisen ja seksuaalisuuden muotoja. Vastapalvelukseksi antropologia voisi rikastuttaa queer-tutkimusta eri kulttuurien sukupuolijärjestelmiä, seksuaalista käyttäytymistä ja sukupuolikategorioita koskevilla analyyseilla ja vertailuilla. Tarkastelin antropologian oppihistoriaa ja queer-teorian kehkeytymistä ja päädyin toteamaan, että sukupuolet ja seksuaali-identiteetit ovat diskursseissa tuotettuja käsitteitä ja länsimaisessa tutkimuksessa sidoksissa sukupuolijärjestelmän kahtiajakoon” (s.38-39).

Tämän diskurssissa tuottamisen pohjalta Sorainen osoittaa, että sukupuoli on makuasia, joka on jokaisen itse päätettävissä:

”Two-spirit -käsitteen käyttöönottoa on edesauttanut myös se, että sellaiset länsimaiset antropologit, jotka ovat saaneet vaikutteita lesbo- ja homotutkimuksesta sekä queer-teorioista ovat tehneet yhteistyötä natiiviamerikkalaisten lesbojen, homojen ja transsukupuolisten ihmisten kanssa. Tuloksena on mielenkiintoinen yhdistelmä vastarintaa niin antropologista hetero/mies-katsetta kuin länsimaista lesbo/homo-identiteettiäkin kohtaan. Tässä käsitekumouksessa esitetään kuitenkin hyvin vastakkaisiakin näkemyksiä tutkimusartikkelissani ehdottamalleni queer-teoreettiselle lähestymistavalle, jossa seksuaalisuudet ja sukupuolet käsitetään diskursiivisiksi muodostumiksi” (s. 43).

Sorainen jatkaa postmodernistiesikuviensa esittelyllä:

”Olin Esther Newtonin oppilaana vuonna 1994 Amsterdamin yliopiston järjestämässä kesäkoulussa, jossa käsiteltiin antropologisia ja historiallisia lähestymistapoja lesbokulttuuriin... Newton on myös kommentoinut tutkimukseni yhtä osa-artikkelia... Newtonin edustama kulttuuriantropologia, jonka pohjoisamerikkalaiseen oppihistoriaan kuuluvat olennaisesti muun muassa Margaret Mead, Ruth Benedict ja David Schneider, on vaikuttanut myös omaan tapaani lähestyä kulttuuria ja ihmisten välisiä liittoutumisen muotoja. Olennaisinta Newtonin elämäntyössä oman tutkimukseni kannalta on oman kulttuurin tutkiminen ja sitoutuminen lesbokulttuuriin. Newtonin etnografia pohjoisamerikkalaista drag queeneista, Mother Camp, ilmestyi vuonna 1970, ennen kuin lesbo/homo/transtutkimus oli muotoutunut verkostoiksi ja yhdistyksiksi” (s. 44).