Queer Tiia Aarnipuun mukaan

Tiia Aarnipuun uskontotieteen pro gradu -tutkielma EI OLE MIESTÄ EIKÄ NAISTA - Queer-luenta keskiajan Euroopassa tunnettuja ristiinpukeutuvia pyhimyksiä kuvaavista teksteistä sisältää queer-teorian tarkastelua. Oudoksuttavalta tuntuu, että Aarnipuun määrittely-yrityksessä ikään kuin asetutaan sosiaalisen konstruktivismin yläpuolelle, vaikka samaan hengenvetoon todetaan oppiäiti Judith Butlerin jalanjäljissä, että "sukupuoli on ilmiönä merkityksellisten tekojen, eleiden ja tyylien toistoa". Butlerin queer-teorian syntyyn olennaisesti vaikuttanut teos ilmestyy piakkoin suomeksi.

Seuraavassa otteita Aarnipuun tekstistä:

"Queer-käsitteen määritteleminen on lähtökohtaisesti vaikeaa, koska queer nimenomaan pyrkii välttämään sitovia määreitä. Englanninkielen sanan queer suomenkielinen merkitys on outo tai kummallinen, vieras. Sanalla on lisäksi pitkä historia halventavana homo-, bi- ja transfobisena pilkkasanana (suom. esimerkiksi ”hintti” tai ”pervo”). Halventavasta ja vihamielisestä käytöstä queer on vallattu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen omaan käyttöön, ja tänä päivänä queer voi puhujan intentioista riippuen viitata joko moninaisuutta juhlivasti tai neutraalisti esimerkiksi ei-heteroseksuaalisuuteen tai tavalla tai toisella seksuaalisesti tai sukupuolisesti valtavirrasta poikkeavaan ihmiseen tai asiaan. Näin queer toimii usein tarkemmin määrittelemättömästi sateenvarjokäsitteenä eri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille ja näihin kuuluvien ihmisten identiteeteille tai minäkuville sekä jossain määrin myös syrjinnän vastaiselle politiikalle. Uusin merkityssisältö on noiden identiteettikategorioiden korvaaminen liikkuvammalla, muuttuvammalla ja rakentuneisuudestaan tietoisella minäkuvalla, queer-identiteetillä tai epä-identiteetillä, eräänlaisella queer-asenteella tai näkökulmalla" (s. 12).

"Performatiivinen käsitys sukupuolesta asettaa kyseenalaiseksi luonnon ja kulttuurin vastakkainasettelun ja pyrkii ylittämään koko ”essentialismi vastaan konstruktionismi” -kiistan lähtemällä ajatuksesta, että sukupuoli on ilmiönä merkityksellisten tekojen, eleiden ja tyylien toistoa. Samalla tavoin kuin Foucault’n ajatuksissa vallan verkostot tuottavat subjektin luoden samalla illuusion tämän subjektin autonomisuudesta, luo Butlerin performatiivisuus illuusion jonkinlaisesta ihmisen sisäisestä sukupuoliytimestä tai identiteetistä, joka säätelee noita toistuvia sukupuolitekoja ja -eleitä. Tyyliteltyjen sukupuolitekojen takaa ei kuitenkaan Butlerin mukaan löydy mitään erillistä sisäistä sukupuoliydintä, joka ohjailisi ihmisen eleitä. Yhteys ruumiinfenomenologiseen ajatteluun on helppo havaita: Merleau-Pontyn ruumiillisella subjektilla ei ole mitään erillistä ydintä tai mieltä, joka hallitsisi ja liikuttelisi ruumista, ja subjektin sukupuoli rakentuu ruumiillisena tyylinä" (s. 14)

"Performatiivisesti ymmärretty sukupuoli siis sijaitsee toistuvissa, kulttuurisesti sukupuolitetuissa teoissa ja eleissä, ei missään niiden takana. Ihminen ei kuitenkaan voi itse vapaasti valita sukupuolityyliään tai eleidensä toistamisen tapoja ... Sukupuoli on myös selviytymisstrategia. Ruumiillinen subjekti elää ja sukupuoliteot tehdään yhtäältä kulttuuristen ja kielellisten normien vaikutuksen alla ja toisaalta niihin vaikuttaen ja uusia merkityksiä antaen. Johanna Oksala (1999) huomauttaa, että yksilön ruumiillisten, elettyjen kokemusten ja kulttuurissa vallitsevien sukupuolinormien välillä on jännite. Koska sukupuolen performoiminen tapahtuu heteroseksuaalisen ja -normatiivisen hegemonian alaisuudessa, jää tuo jännite lähes näkymättömäksi niiden ihmisten elämässä, jotka ovat sukupuoleltaan, ruumiiltaan ja seksuaalisuudeltaan ikään kuin riittävän normaaleja. Jännite tulee näkyville muun muassa ei-heteroseksuaalisten ja transihmisten elämässä" (s. 14)